6.2.2013

Ulkovihkimisen kulku

Sain tässä kerran blogiini kommentin, jossa toivottiin postausta siitä, miten olemme ajatelleet vihkimisen kulun, kun meidät vihitään kirkon sijaan ulkona. Kas, tässä tulee! Meidät siis vihitään vanhalla museosillalla, koska emme halunneet kirkkoa pitkine käytävineen ja mahtipontisine urkuineen. Meille tulee kyllä kirkollinen vihkiminen, mutta todennäköisesti sovimme kaavan hyvin lyheksi papin kanssa, koska vieraat seisovat koko toimituksen ajan ja morsiusparia jännittää niin kovasti. Jälkimmäinen on syy myös ulkovihkimiseen, koska ympärillä kuuluvat luonnon äänet varmasti osaltaan helpottavat muuten niin jännittävää tilaisuutta.

Näillä näkymin homma menee niin, että vieraat saapuvat ensin paikalle omilla autoillaan ja mahdollisesti kirkonkylältä tulevalla kuljetuksella, mikäli saamme sen järjestettyä kätevästi ja edullisesti. Me tulemme sulhon kanssa viimeisenä. Isäni on todella herkkä itkemään ja viimeistään siinä vaiheessa tämänkin morsiamen hanat aukeavat, joten todennäköisesti kaikkien henkiseksi helpotukseksi kävelemme sulhon kanssa kahdestaan koko matkan. Näin jo siksi, ettei varsinaista käytävää ole ja myös siksi, että isän saattaminen tuntuu niin luopumiselta, etten tiedä haluanko sellaista fiilistä hääjuhlaani, kun tässä on kuitenkin sulhon kanssa kuljettu jo useampi vuosi kohti alttaria muutenkin. Lisäksi haluamme nähdä sulhon kanssa jo ennen vihkimistä, jolloin todennäköisesti otetaan hääkuvatkin valmiiksi. Jep, tässä siis murretaan useampi vanha hääperinne, mutta me haluamme, että olo on mahdollisimman mukava hääpäivän alusta asti. Alkuperäinen ideahan oli se, että olisimme menneet naimisiin ihan kahdestaan ja järjestäneet hääjuhlan erikseen. Kuitenkin tuumimme, että ehkä hääjuhla tuntuu enemmän juuri hääjuhlalta, kun vieraat pääsevät näkemään myös seremonian. Tehkäämme siis seremoniasta niin oman näköinen ja oloinen kuin suinkin! 

Sillalle järjestetään muutama tuoli varmuuden vuoksi, koska juhlaseurueeseen kuuluu myös vanhempia ihmisiä ja ehkä myös raskaana olevia naisia. Ja jos jotakuta rupeaa kovastikin heikottamaan kesken kaiken. Laitamme etukäteen kutsun mukana menevään hääinfoon maininnan siitä, että vihkitilaisuuteen kannattaa varautua sateenvarjolla. Suunnittelimme jo kerran, että sen voisi muotoillla jotenkin hauskasti: "Koska vihkitilaisuus on ulkona, Suomen kesä tunnetusti yllätyksellinen ja morsian herkkä itkemään, otathan sateenvarjon mukaan." Lisäksi varaamme muutamia sateenvarjoja niille, jotka eivät kehoitusta noudattaneet. Tilasin meille sulhon kanssa suuren valkoisen sateenvarjon, joka oli jäänyt käyttämättä toiselta ulkona vihityltä parilta ja toivottavasti jää meiltäkin. Kesäsateen sattuessa emme aio siirtää vihkimistä sisätiloihin, mutta pahemman myrskyn osuessa kohdalle kyllä nöyrrymme luonnonvoimien edessä ja vihkiminen siirtyy juhlapaikalle.






Vihkiminen on kuviteltu jotenkin näin: saavumme siis hääautolla museosillan luokse, kun hääväki on paikalla. Kun nousemme autosta, hääväki voisi vaikka taputtaa ja haitari tai viulu alkaa soida, jonka tahdissa astelemme papin eteen. Vihkiminen on lyhyt ja sitä lyhennetään ainakin jättämällä virret pois. Virren veisuuhan menee usein niin, että pappi laulaa ja loput hymisevät. Kaasoni lapsen kastetilaisuudessa ei ollut virsiä eivätkä vieraat edes huomanneet niiden puuttumista. Vihkimisen päätteeksi tulee jälleen musiikkia ja vieraat tai ainakin morsiusneito ja sulhaspoika puhaltavat saippuakuplia. Olemme miettineet myös rakkaudenlukon kiinnittämistä siltaan, mikä sopisi hyvin vihkitilaisuuden päätteeksi. Sen jälkeen me loikkaamme avioparina hääautoon ja vieraat lähtevät kohti hääpaikkaa.

Ja hääautossa on toivottavasti skumppaa, jolla skoolata!




kuvat weheartit.com

2 kommenttia:

  1. Anonyymi9.2.13

    Kiitos tästä postauksesta. Jotenkin tähän tyylin minäkin olen ajatellut vihkimisen kulun ulkona. Onnittelut ja saippuakuplat heti kun vihkikaava on ohi. :) Vihkiminen tulee mulla ja miehelläni olemaan juhlapaikan alueella. Jos ymmärsin oikein niin teillä vihkiminen on sillalla josta pitää vielä siirtyä erikseen kauemmas hääpaikalle? Terveisin, morsian 2014

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä juhlapaikan piha on sen verran ankea, että päätettiin pitää vihkitilaisuus tuolla sillalla, joka on tosi idyllinen ja kaunis paikka eikä siitä ole kovin pitkä matka juhlapaikalle. :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...