10.6.2013

Saanko esitellä: meidän ihana hääkutsumme

Kutsut ovat nyt kolahtaneet vieraiden postilaatikkoihin ja me olemme saaneet jo ensimmäisiä ilmoittautumisia. Serkkuni laittoi viestissään, että kutsu oli "kiva, söpö, hauska ja teidän näköinen". Se kuvasi mielestäni kutsuamme oikein hyvin.

Häissämme yhdistyvät maanläheisyys ja vintage. Siksi siellä ei nähdä loistoa ja glitteriä tai tylliä ja sydämiä. Kutsusta halusimme tehdä sellaiset, että ne ovat oikeasti meidän näköisemme ja antavat vieraillemme hyvän ensifiiliksen elokuun hääpäivästä. Kutsun tekstit suunnittelimme kahdestaan sulhon kanssa ja kutsun visuaalinen ilme on siskoni käsialaa. Alusta asti oli selvää, ettemme rupea askartelemaan, vaan kutsut painetaan. Totesimme, ettei painetun tai askartelemalla tehtyjen kutsujen hintaero ole loppujen lopuksi suuri, koska askartelutarvikkeisiin olisi uponnut nopeasti sama summa kuin nyt meni siihen, että saimme koko paketin nauhaa ja kirjekuoria lukuunottamatta suoraan painotalosta.

Kutsuissa on kolme neliönmuotoista pahvia, jotka on sidottu kulmasta nauhalla. Ensimmäinen on kansi, toinen on varsinainen kutsu ja kolmas on hääinfo. Kolmannen lehden takana on lisäksi kartta.




Kutsu

"Toivomme, että elokuisena lauantaina tiesi vie X:lle todistamaan, kun meillä on suuri ilo ja onni luvata rakastaa toisiamme aviopuolisoina."

"Hääinfo

Ilmoittautuminen
Jotta jokaiselle löytyisi istumapaikka, pyydämme teitä ilmoittamaan osallistumisestanne hääjuhlaamme 14.7.2013 mennessä. (+ yhteystiedot)

Kaaso ja bestman
Tärkeitä tehtäviä hoitaa rakkaat ystävämme kaaso (yhteystiedot) ja bestman (yhteystiedot).

Vihkiminen
Sanomme toisillemme ”tahdon” romanttisella X museosillalla 10.8.2013 klo 15. Silta sijaitsee X ja paikalle löytää oheisen kartan ja tienvarteen kiinnitettyjen opasteiden avulla. Jos maaseudun mutkaisilla teillä eksyy, kannattaa ottaa yhteys (kaason miehen yhteystiedot). Koska Suomen kesä on yllätyksellinen ja morsian herkkä itkemään, suosittelemme nappaamaan sateenvarjon mukaan vihkitilaisuuteen.

Hääjuhla
Vihkimisen jälkeen juhlat jatkuvat vanhalla tanssilavalla X osoitteessa X. Tarjolla on hyvää ruokaa, juomaa, elävää musiikkia, tanssilattian taikaa ja riemukasta tunnelmaa.

Juhla-ateria
Buffet-pöydästä löytyy herkkuja jokaisen makuun, mutta pyydämme kuitenkin kertomaan mahdolliset erityisruokavaliot ja ruoka-aineallergiat ilmoittautumisenne yhteydessä.

Lahjat
Meille mieluisin lahja on juhlaväen iloinen, hilpeä ja hymyilevä osallistuminen hääjuhlaamme. Lennämme tulevana talvena häämatkalle aavan meren tuolle puolen ja voitte halutessanne olla mukana toteuttamassa suurta unelmaamme: (tilinumero). Muista lahjatoiveista voi tiedustella morsiamen äidiltä (yhteystiedot).

Juhlien kesto
Juhlat jatkuvat elokuisen yön yli. Pitkästä matkasta tulevilla on mahdollista majoittua X, josta annamme mielellämme lisätietoa.


Toivotamme teille iloista hääjuhlaa!"

Ja pienellä präntillä kirjoitettu sivuhuomautus...

"Mikäli luonto juhlistaa hääpäiväämme todella kurjalla kelillä, vihkiminen siirtyy sisätiloihin ja tiedotamme siitä erikseen."

Tämä erikseen tiedottaminen aiotaan hoitaa modernisti tekstiviestillä. Suunnittelemme sen etukäteen, jotta senkin teksti on huoliteltua ja hyvää. Kokoamme vieraiden ilmoittautumistaulukkoon puhelinnumerot ylös ja laitamme siis tekstiviestin etukäteen lähtövalmiuteen, jotta se voidaan näppärästi lähettää hääpäivän aamuna koko porukalle mikäli sää näyttää siltä, ettei vihkiminen museosillalla onnistu.
 
kuva Seidan sisko

22 kommenttia:

  1. Tosi söpö ja nätti kutsu. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen kutsu ja hyvä teksti! Mun silmään vaan pisti, että miten tuo sateenvarjo liittyy siihen, että morsian on herkkä itkemään? Ehkä kiinnitän liikaa huomiota kaikkeen tommoseen, nyt kun on omiakin kutsuja väännetty ja kaikkee joutunu kattoon kauheen kriittisesti. Mutta siis hyvältä näyttää ;) Teille tulee varmasti upeat häät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Se sateenvarjo ja itku on siis tosiaan vitsi ja mielikuva. ;) Nyt täytyy kyllä toivoa, että vieraat tunnistavat ironian, kun sellainen tupsahtaa vastaan. :D Me haluttiin kutsuun kepeyttä, koska halutaan sellainen tunnelma osaksi häitäkin eli juhlavaa, muttei liian siloiteltua ja vakavaa. Siksi nämä tekstit kirjoitettiin pilke silmäkulmassa. :)

      Poista
  3. Mua nauratti just toi sateenvarjojuttu, koska se kuulosti just niin sinulta ;D <3
    Ja edelleen - Aivan ihana kutsu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kutsujien "ääni" kuuluu tekstissä! :)

      Poista
  4. Kauniit kutsut ja tosi hyvän infon ootte kirjottanu :)

    VastaaPoista
  5. Oikein kaunis kutsu!

    VastaaPoista
  6. Tykkään tosta infon persoonallisesta otteesta! valokuvan käyttö toimiin aina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jotenkin tuntui, että infoon tulee aina ne samat asiat, että siitä on siksi vaikea muokata omanlaistaan ja kuitenkin säilyttää selkeys ja infon tarkoitus. Ilmeisesti taidettiin onnistua siinä kuitenkin. :)

      Poista
  7. Oikein kauniit ja onnistuneet kutsut :)

    VastaaPoista
  8. On kyllä tosi suloiset kutsut! Kannen valokuva on niiiin kaunis ja tunnelmallinen. Tuo mahdollinen sisätiloissa vihkiminen ja siitä vieraille tiedottaminen onkin tosi hyvä juttu miettiä etukäteen kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, ulkovihkimisen huono puoli on just se, ettei säätä pysty tilaamaan. Siksi täytyy hioa myös B-suunnitelma valmiiksi. :)

      Poista
  9. Olipa mukava lukea tuo teksti.
    Ihanan sujuva, sopivasti informatiivinen, oikeakielinen ja vieraiden omaa harkintakykyä kunnioittava. Täältä iso hymy siis erityisesti tekstille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis KIITOS! Tämä kommentti tuntui nyt kyllä erityisen hyvältä ja etenkin tuo "vieraiden omaa harkintakykyä kunnioittava". On mahtavaa, että tekstistä tulee sellainen fiilis, koska me jätimme aivan tietoisesti pukukoodit sun muut mainitsematta. :)

      Poista
  10. Mielettömän kaunis kutsu, tykkään!

    VastaaPoista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...