Hääkertomus jatkuu - aika sanoa tahdon

Hääpäivän jännittävin, ihmeellisin ja lopulta myös yksi ihanimpia hetkiä oli vihkiminen. Muu perhe lähti vihkipaikalle museosillalle jo puolisen tuntia ennen H-hetkeä ja kotiini viiden minuutin ajomatkan päähän jäimme vain minä, sulho ja hääautomme kuski. Apua, minulla rupeaa perhoset pyörimään vatsassa tätä kirjoittaessani, sillä niin jännittävä se viimeinen puoli tuntia oli! Aika kului piinaavan hitaasti. Me joimme sulhon kanssa kuohuviiniä, ravasimme vessassa ja tuijottelimme kelloa, jonka viisarit laahustivat eteenpäin. Viimein tuli aika lähteä kohti museosiltaa.

Matkalla kuski ja sulho puhuivat hääautomme moottorista, joka on siis sulhoni tekemä. Minua huvitti. Auto- ja moottorikeskustelut ovat hyvin tavallisia sulhon ja miespuolisten kavereidemme kesken, mutta koskaan muulloin niiden kuunteleminen ei ole ollut niin rauhoittavaa kuin matkalla vihkipaikalle. Sillalle saapuessamme kiinnitin huomiota vain siihen, että vieraiden autot olivat mahtuneet parkkiin paremmin kuin kuvittelimme eikä sillallakaan ollut sellainen tungos kuin pelkäsin. Vain vanhemmille ihmisille oli tuotu penkit ja suurin osa vieraista seisoi. Noin 140 ihmistä menee seisoessaan huomattavasti pienempään tilaan kuin etukäteen luulimme. Sää oli pilvinen, mutta tyyni ja lämmin. Pitkin hääviikkoa oli satanut vettä ja vielä hääpäivän aamunakin, mutta ennusteet vaihtelivat koko ajan ja siksi päätimme viskata B-vaihtoehdon sivuun ja mennä naimisiin museosillalla, vaikka taivaalta tulisi räntää. Silti vihkitilaisuudessa ei tullut tipan tippaa, vaikka varmuuden vuoksi sillalle oli pystytetty katos.

 

Vihkipaikalla autosta noustessamme pieni suloinen morsiusneitomme tuli reippaasti astelemaan eteemme, sitten kuljimme minä ja rakkaani pidellen toisiamme kädestä ja meidän jälkeemme tuli viulisti ja kitaristi soittaen herkkää, kaunista kansanlaulua Ol' kaunis kesäilta. Minä katselin hymyillen morsiusneitoa, sillä jos olisin nähnyt kyynelehtivät perheenjäsenet ja ystävät, olisin varmasti puhjennut itkuun minäkin. Alttari oli rakennettu pienestä pöydästä, joka oli todellisuudessa vanha kangaspuiden penkki. Sen päälle oli laitettu äitini kutoma liina ja minun vanha kastekynttiläni. Etsimme ennen vihkimistä anoppini kanssa myös sulhon vanhaa kastekynttilää, mutta sitä ei löytynyt. Äiti antoi pöytäliinan meille häiden jälkeen ja liina ja kynttilä katetaan seuraavan kerran esille sitten joskus lapsemme kastejuhlassa, jos meille lapsia suodaan. Tässä huomataan jälleen meidän häidemme yksi yllättävänkin tärkeäksi muotoutunut linja: uutta hankittiin loppujen lopuksi hyvin vähän, monet koristeet ja muut tavarat oli vanhoja ja lainattuja ja useilla esineillä oli taustallaan tarinoita ja merkityksiä.

 

Alttarin ääressä tuttu pappi hymyili rohkaisevasti ja myöhemmin hän sanoi äidilleni, että meidän vihkimisemme vanhalla sillalla oli saanut hänet herkistymään ja tilaisuus oli ollut hänen kesänsä kohokohta töiden osalta. Se tuntui kovin kivalta! Vihkitilaisuus meni hyvin. Minä ja rakkaani pidimme tiukasti toisiamme kädestä kiinni koko tilaisuuden ajan. Rukouksiin irrotimme kätemme, mutta sitten ne taas löysivät toisensa. Käden puristuksen tunne jäi ihoon vihkimisen jälkeen ja muistan sen edelleen. Meille tultiin sanomaan myöhemmin, että seisoimme ihanan lähekkäin, aivan toisiemme kyljessä kiinni, kädet yhteen kietoutuneena. Tässä oli taustalla toki vanha kansanuskomuskin. Sen mukaan hääparin on seistävä alttarilla niin lähekkäin, ettei kukaan mahdu parin väliin.

 

Sulho sanoi joutuneensa pinnistelemään kyyneleitä vastaan kohdatessaan äitini katseen. Minä sen sijaan itkin, kun pappi alkoi lukea psalmia "Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten", sillä olimme valinneet tilaisuuden tekstit ajatuksella ja sama teksti sai minut itkemään heinäkuussa vihkikeskustelussakin. Ääni tuli ulos murtuen, kun sanoin "tahdon", mutta sillä ei ole merkitystä, tahtomisella on. Sen sijaan nauroin, kun laitoimme toisillemme sormukset, sillä sulho meinasi laittaa omansa minulle ja minä puolestani meinasin laittaa sulhon sormuksen oikeaan nimettömään. Myöhemmin juhlassa serkkuni tuli sanomaan, että huomasi hartioideni hytkyneen naurusta! Minä ajattelin jälkeenpäin, että tilaisuus oli hyvä juuri tuollaisena. Itkettiin ja naurettiin. Oli helppoa seisoa alttarilla kaikkien muiden seisoessa takanamme, vaikka takaa kuului niiskutusta ja naurahduksiakin. Saimme myöhemmin kiitosta kauniista tilaisuudesta ja monen mukaan se oli rennompi ja intiimimpi kuin kirkkovihkiminen. Koski solisi hiljalleen sillan alla ja vieraiden mukaan se oli kuin taustamusiikkia papin puheelle. Olemme erityisen onnellisia, että päätimme tehdä vihkimisestä oman oloisen ja luonnonläheisen.

 

Vihkimisen jälkeen tuore aviopari oli yhtä leveää hymyä ja pulppuilevaa naurua! Viulisti ja kitaristi soittivat vihkimisen päätteeksi hääaiheisen vanhan kepeän kansanlaulun Lintu lensi oksalle. Vieraat puhaltelivat saippuakuplia, jotka jäivät tuulettomassa säässä leijailemaan kauniisti ilmaan. Kuplavolkkariin noustuamme sulho ja kuski olivat unohtaneet kertoa minulle (tai sitten se oli mennyt minulta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos), että paikalta lähdetään hieman vauhdikkaammin, joten autourheilijana kunnostautunut kuskimme kurvasi renkaat ulvoen sillalta ja minä kiljuin säikähdyksestä ja sitten jo rupesi naurattamaan! Se toi hyvää kontrastia muuten niin herkkään tilaisuuteen ja taisi yllättää ja naurattaa vieraitakin. Autossa meillä oli kuohuviinipullo, jonka korkkasimme. Meitä nauratti ja hymyilytti tavattomasti! Kertasimme vihkimisen kulkua ja sulho sanoi, että huomasinko ettemme suudelleet alttarilla. En ollut huomannut sitä lainkaan ja sulhokin oli vain kiltisti odottanut papin lupaa, mitä ei ollut koskaan tullut. Minua tämä nauratti. Sain siis ensimmäisen suudelmani aviovaimona vierasjoukkomme edessä hetkeä ennen hääautoon astumista!

 

Teimme muutaman kunniakierroksen kirkonkylällä, jonka jälkeen suuntasimme juhlapaikalle. Näin alkoi juhlahumu nousta todenteolla!

 

 

 

kuvat Taru Sairanen

Ajatuksia nykyajasta, tasa-arvosta ja huomenlahjan symboliikasta

Olipa kerran...

kauan, kauan sitten mies, joka lähti puhemiehen kanssa pyytämään ison talon isännältä tämän tyttären kättä. Isä valitsi tyttärelleen hyvän ja vakaatuloisen miehen, koska se oli tyttären ainoa keino saada leipä pöytään tulevaisuudessa. Tytär oli jo monen vuoden ajan opetellut tärkeitä emännän taitoja ja kutonut kirstullisen pellavaliinoja, nimikoituja lakanoita ja kaikkea mitä tulevassa kodissa tarvitaan. Kun lupa naimisiinmenoon heltisi, nuori sulhanen matkusti kaupunkiin sormusten ostoon. Kun häät oli tanssittu ja morsiamen immenkalvo puhkaistu, antoi mies tuoreelle vaimolleen kotieläimiä, torpan ja maatilkun suon laidasta. Näin vaimo pärjäisi, vaikka jäisi leskeksi. Siinäpä oli sitten nuoren naisen talous kasassa, jos siihen lisätään vielä työ emäntänä ja pian siunaantuvat lapset talon jatkajana ja vanhuuden turvana. Ei puhettakaan korkeasta koulutuksesta, uralla etenemisestä tai kilpailukykyisestä palkasta saati edes omasta tilistä, omista säästöistä ja omasta päätösvallasta sen suhteen mihin omat rahansa haluaisi käyttää. Huomenlahjalla ja vakavaraisella aviomiehellä oli tuolloin siis hyvin tärkeä rooli.

Nykypäivänä meillä naisilla on kaikki ne itsenäisyyden pelivälineet, mistä entisajan naiset eivät osanneet edes haaveilla. Kenenkään meistä ei tarvitse mennä naimisiin tullakseen toimeen, vaan naimisiinmeno on täysin vapaaehtoista ja täysin tunteihin perustuvaa. Silti jotkut meistä odottavat miehiltä yhä niitä asioita, jotka ovat naimisiinmenon yhteydessä olleet ennen oleellisia vain siksi, ettei nainen pystynyt tai sitten se ei vain ollut sopivaa. Tällaisia miehen tehtäväksi luettuja asioita voivat olla toisten mielestä esimerkiksi aloitteen tekeminen, kosinta ja eri kulujen maksaminen. Minusta ne ovat entisaikojen kaikuja, joihin vedotaan romantiikan nimissä ja romantiikallahan puolestaan ei entisaikaan ollut välttämättä mitään tekemistä koko avioliiton tai siihen kuuluvien perinteiden kanssa - niin karua kuin se onkin. En tietenkään sano, etteikö saisi jakaa edelleen asioita miesten ja naisten välillä, vaan kyse on ainoastaan yhdestä näkökulmasta. Omassa parisuhteessani se tuntuisi hyvin vieraalta niin asenteissa, arvoissa kuin ihan käytännön tasollakin. 

Olemme puhuneet huomenlahjasta vasta aika vähän, mutta me joko annamme lahjat toisillemme sulhon kanssa tai sitten päätämme hankkia jotain yhdessä. Katsotaan, mihin lopulta päädymme. Sen sijaan ajatuksen tähän postaukseen antoi Calice, joka kertoi lukeneensa netistä siitä, miten osa naisista on yhä sitä mieltä, että naisen ei kuulu antaa huomenlahjaa. Minä yllätyin tästä. Ammatikseni teen töitä nimittäin historian ja kulttuurin parissa ja siksi mietin toisinaan tarkastikin näitä vanhoja perinteitä enkä voi välttää analysoinnilta (saati sisäisen feministini pään kohoamiselta) tietyissä seikoissa kuten juuri esimerkiksi huomenlahjassa tai siinä, että miehen tehtävä on vaikkapa maksaa vihkisormukset. Meillä mies kyllä tahtoi maksaa suuremman osuuden vihkisormuksista, mutta kieltäydyin vankasti siitä, että hän maksaisi lystin kokonaan. Meillä on ollut molemmilla mahdollisuudet korkeakoulutukseen, hyviin työpaikkoihin ja melkein samankokoiseen palkkaankin, ja siksi olisi lähes tekopyhää haluta tasa-arvoa kaikessa muussa paitsi näissä hääasioissa ja niihin liittyvissä kustannuksissa. Minulle taloudellinen riippumattomuus, koulutus ja työpaikka ovat edustaneet aina itsenäisyyteen liittyviä asioita ja olen siksi iloinen siitä, että pystyn kustantamaan osan sormuksista, joiden tärkeys ja symboliarvo on meille molemmille yhtä korkea. Sama pätee siis huomenlahjaan. En missään nimessä jättäisi sitä yksin mieheni kontolle, koska onhan hääpäivä yhtä iso etappi sulhaselle kuin morsiamellekin ja siksi rakkaani on ehdottomasti lahjan arvoinen. 

Mitä tasa-arvoon tulee, niin minusta se on parhaimmillaan parisuhteessa sitä, että asiat jaetaan, talous jaetaan ja ajatukset jaetaan, mutta kuitenkin niin, että molemmilla on myös täysin omaa päätösvaltaa matkassa mukana esimerkiksi liittyen niihin rahoihin, jotka on omalla työllään tienannut. Tasa-arvo on minulle sitä, että elämä on yhteistä ja tasapainoista, mutta molemmat pystyvät kehittämään ja toteuttamaan itseään myös itsenäisinä ihmisinä. Ja ehkä kaikkein tärkein seikka koko tasa-arvoasiassa on se, että se ei todellakaan koske vain naisten oikeuksia ja siten siis perinteisesti kotitöiden jakamista ja mahdollisuutta työssäkäyntiin, vaan yhtä paljon miehiäkin ja siten esimerkiksi juuri tuota talousasioiden jakamista, jos ja kun nainenkin on mukana työelämässä.

Ohhoh, nyt mentiin tosi kauas huomenlahjasta, mutta tällä postauksella toivon tänne jälleen keskustelua ja pohdintaa, joten antakaas mennä! Mitä ajatuksia tasa-arvo herättää ja miten te sitä toteutatte omassa suhteessanne tai hääjärjestelyissänne? Onko edes olemassa enää asioita, jotka kuuluvat miesten tai naisten tehtäviksi?

kuvat

thelcn.com

mywedding.com

Poutaa elokuuksi

Maaliskuun nimi juontuu siitä, että silloin maa tulee esiin lumen alta. Hieman heikolta näyttää maan näkymisen mahdollisuus, kun mittari pysyttelee jatkuvasti pakkasen puolella. Se ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, sillä sanotaan, että kylmä maaliskuu tietää lämmintä ja poutaista elokuuta. Toivottavasti vanha kansa tietää! Olisi mahtavaa, jos silloin ei sateenvarjoja tarvittaisikaan, vaikka nyt olemme varautuneetkin lähes kaikenlaisiin sääilmiöihin, joita luonto voi meille silloin suoda. 

Miksi halusimme häät elokuussa? Meitä kiehtoi eniten loppukesän kypsyys ja hämärtyvät illat. Syksy olisi ollut myös hyvä vaihtoehto, mutta olisi tuuria saada juuri hääpäiväksi se kirkas ja kuulas aurinkoinen syyspäivä, jolloin syksy antaa parastaan. Toki jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Alkuvuosi on juhlien suhteen aina hiljainen, joten häät helmikuussa tai maaliskuussa olisi takuulla piristävä merkintä kaikkien kalentereissa. Kevät on kaunista ja herkkää aikaa ja luo siksi puolestaan ihanat puitteet hääjuhlalle puhumattakaan kesäöistä, jotka täyttyvät valosta ja houkuttelevat valvomaan aamuun asti!

Minä vuodenaikana haluaisit mennä naimisiin?

 

kuvat
weheartit.com
cartinafinland.fitabb.fi

Uskomuksia, huonoja enteitä, karmaa

Minä olen niitä naisia, jotka sylkevät kolme kertaa vasemman olan yli, jos musta kissa juoksee tien yli. Tai oikeastaan syljen varmuuden vuoksi joka tapauksessa, jos elukka on edes vähän kissan näköinen ja mustaan vivahtava. Eihän sitä katsos koskaan tiedä.

Naimisiinmeno on täynnä taikuutta olipa kyse sitten omista henkilökohtaisista uskomuksista tai kansanperinteestä. Esimerkiksi minä juttelin tässä kerran erään vanhan sukulaisnaiseni kanssa häistä ja hän kertoi olleensa häissä, jossa morsiamen kimpussa oli kallan kukkia. Kun kirkon ovet olivat auenneet ja morsian kalloineen (Heh, suomen kieli on mainio!) lähtenyt marssimaan alttaria kohti, oli sukulaisnaisen vieressä istunut häävieras todennut kallat nähdessään, että tuo ei ole hyvä enne. Kului vuosi ja aviopari erosi. Minä melkein kalpenin tarinan kuullessani ja päätin heti, että hääkimppuuni ei tule kalloja. Toinen oma uskomukseni liittyy käytettyihin vihkisormuksiin. Olen niin taikauskoinen, etten voisi hankkia vihkisormustani kierrätettynä esimerkiksi panttilainaamosta, koska heti ajattelisin, että sinne päätyvät eronneiden sormukset. Sen sijaan voisin ottaa käytetyn sormuksen, jos tietäisin, että sen edellisellä kantajalla on ollut pitkä, hyvä ja kestävä avioliitto. Näiden ajatusten siivittämänä päätin ottaa selvää myös muista avioliittoon solmimiseen liittyvistä taioista. Vuorossa on siis jälleen mammuttipostaus, olkaa hyvä!

Parhaita aikoja mennä naimisiin on uudenkuun ja täydenkuun aikaan. Uskomusten mukaan silloin solmituista avioliitoista tulee hyvinvoivia ja onnellisia, ja vaimokin säilyy nuorena ja rypyttömänä normaalia pidempään. Tämän jälkeen täytyi tarkastaa heti kalenterista kuun vaihe meidän hääpäivänämme ja meidät vihitään uudenkuun aikaan, hyvä! 

Kaason pitää olla aina morsianta vanhempi ja kokenut vaimoihminen. Kaaso ei saa olla morsianta nuorempi eikä varsinkaan kateellinen morsiamelle, sillä tästä aiheutuu liitolle huonoa onnea. Kaason täytyy olla myös kaunis, sillä mitä kauniimpi kaaso, sitä kauniimpia lapsia hääpari tulee saamaan. Oi, hyvä! Oma kaasoni on naimisissa ja kahden lapsen äiti ja kaiken lisäksi myös hyvin kaunis eli vanhan kansan neuvot täyttyvät kertaheitolla.

Vihkisormuksessa täytyy olla pariton määrä timantteja, jotta onni säilyisi. Tämä pidetään mielessä. Vihkisormukseen liittyy taikavoimaa myös myöhemmän elon varalle: heikentynyttä näköä voidaan parantaa siten, että huononäköinen katsoo sormuksen läpi taivaanrantaan siihen kohtaan, mistä aurinko nousee. Tämä täytyy tehdä kahdeltatoista juhannusyönä. Potenssivaivatkin paranevat, kun potilas pissaa vihkisormuksen läpi. Vanha kansa tietää! 

Mikäli avioliitosta halutaan onnellinen, pitää morsiusparin seisoa vihkitoimituksen aikana niin lähellä toisiaan kuin mahdollista. Tällöin ei mikään tule pääsemään heidän väliinsä. Lisäksi morsiamella täytyy olla vihkitilaisuudessa tulitikku povessaan. Tämä tietää, ettei lämpö tule avioliitosta koskaan loppumaan.

Heti, kun morsian saapuu vihkimisen jälkeen juhlatilaan, tulee jonkin paikalla olijan laittaa herkkupala hänen suuhunsa. Silloin talo ei koskaan tule kärsimään puutetta. Suklaata, kiitos! Jos hääpäivällisen aikana rikkoutuu jotain, on se hyvä ja onnea tuova enne. Ja kun kaiken juhlinnan tuoksinnassa morsiamelle tulee pissahätä, täytyy hänen mennä pissalle pehmeään paikkaan elikä nurmelle tai kedolle. Näin hänen tulevista synnytyksistään tulee pehmeitä.

Hääyöhön liittyy tietenkin lukuisia uskomuksia ja sänky tuleekin varustaa melkoisella kalustuksella: laittamalla sakset morsiusvuoteen alle saadaan tyttölapsi. Jos taas laitetaan vasara, saadaan poikalapsi. Vasara suojaa myös kaikelta pahalta. Ja jos pistää vähän rahaa patjan sisään, vaurastuu. Morsiusparin tulee nukkua hääyönään päät kohti pohjoista. Näin heistä tulee onnellisia. Remmi tai köysi patjan alla takaa sen, että nuoret tulevat koko pitkän elämäntaipaleensa olemaan yhdessä, yhteenköytettynä. Hääyössä on myös haastetta, jos juhliminen on jatkunut pikkutunneille asti: morsian ei missään nimessä saa kompastella kynnyksellä tai muulla tavoin horjahtaa sisään. Se tietää epäonnea.

Aika paljon lisää muistettavaa siis häitä varten ja itse asiassa tämä oli vain jäävuoren huippu, sillä lisää taikoja, uskomuksia ja vanhoja perinteitä löytyy esimerkiksi tältä sivustolta.

kuvat www.yle.fi, www.wikipedia.fi