26.9.2013

Kaason ja bestmanin lahjat

Meillä oli ihanat kaaso ja bestman, jotka auttoivat lukuisissa häihin liittyvissä asioissa, fiilistelivät kanssamme monta kuukautta ennen H-hetkeä, järjestivät huikeat polttarit sekä meidän yllätyksellisen hääyöpaikan hamahelmineen kaikkineen. Molempien puolisot olivat myös hääjärjestelyissä mukana, joten halusimme muistaa lahjoillamme koko konkkaronkkaa. Kaaso sai Nomination-rannekoruun palasen muistoksi hääpäivästä ja samanlaisen palasen sai myös morsiusneitoni, jolle ostin oman pienen Nomination-rannekorun 1-vuotislahjaksi, jotta siihen voi kerätä muistoja ja käyttää koruna sitten vähän isompana tyttönä. Lisäksi kaaso sai lahjaksi hemmottelua ja lahjakortin kotikaupunkinsa spa-hoitolaan. Tämä oli hänen mukaansa erinomainen lahja ja toki kenelle vain, mutta erityisesti pienten lasten perheen arkea pyörittävälle äidille. Annoin oman spa-lahjakortin myös siskolleni, joka oli korvaamaton apu häihin liittyvissä grafiikkaa ja visuaalista ilmettä koskevissa suunnitelmissa ja niiden toteutuksissa. Bestman on konjakin ystävä ja niinpä sulho valitsi hänelle hyvän konjakin kiitokseksi luottotehtävästään.
 
Tämän lisäksi ostimme itsellemme sekä kaasolle ja bestmanille puolisoineen liput Sami Hedbergin keikalle ja niinpä nyt tulevana perjantaina nähdään näiden ystävien kesken ja ennen kaikkea nauretaan porukalla!



24.9.2013

Toinen, arkisempi blogi

Elokuun aurinko alkaa pikkuhiljaa painua mailleen, vaikka häihin liittyviä postauksia on kyllä vielä tulossa. Tämän blogin rinnalla olen kirjoittanut jatkuvasti hieman toisenlaista ja arkisten asioiden ympärillä pyörivää blogia. Bloggaaminen itsessään on ollut jo monta vuotta harrastukseni, mutta hääblogin perustin siksi, etten halunnut vielä kovin aikaisessa vaiheessa kirjoittaa häistä varsinaiseen blogiini. Häiden lähestyessä kuitenkin kaikenlaiset rajaviivat rupesivat hälvenemään ja niinpä nyt on tullut aika toivottaa teidät tervetulleeksi vanhemman blogini pariin.
 

23.9.2013

Tunteiden kirjo ennen ja jälkeen

Häät ovat tunteellinen juttu, ihan koko kirjossaan. Aina puhutaan siitä, miten häihin liittyvät tunteet ovat onnelliset ja rakastuneet ja näinhän se on - oma mieheni totesi hääpäivänä kesken juhlan minulle, että aivan kuin olisimme vasta tavanneet ja rakastuneet uudelleen ja se sama fiilis oli minullakin. Häihin liittyy myös monenlaisia muita tunteita ja tässä hieman selontekoa niistä, sillä voisin lyödä vetoa, että ruudun sillä puolella kanssamorsiamilla on ollut samoja fiiliksiä.

 
 
 


Jännittäminen

Muistatteko, kun yökkäilin hiuspidennysten vuoksi? Minua yökötti muutamia viikkoja ennen häitä moni muukin asia kuten kahvi, ruoka, pahat hajut, lika ja moni muu. Olen ollut aina herkkä, mutta kuluneena kesänä se meni ihan yli ja ihmettelin, että mikä minussa on vikana. Kun häät olivat ohitse, loppui yököttäminen siihen paikkaan ja silloin vasta ymmärsin, että kyseessä oli tietenkin jännittäminen. Ja onneksi oire oli tällalailla hyvin väliaikainen, sillä etominen ihan vain esimerkiksi perunoiden vuoksi oli jo aika kiusallista.

Välillä odotin hääpäivää malttamattomana ja olin innosta soikeana. Välillä jännitin niin paljon, että odotin enemmän häiden jälkeistä aikaa. Niinä hetkinä minua rentoutti Ahvenanmaan matkan ajatteleminen, jonne siis lähdimme häiden jälkeen maanantaina. Ajattelin, että laivan lipuessa Turun saaristossa on jo kaikki jännitys ohitse ja me olemme naimisissa. Hääpäivän aamuna jännitti vielä kovasti, mutta kun koko show pyörähti käyntiin, ei enää vatsanpohjan perhosia edes huomannut. Viimeistään hääautossa sitten katosi loputkin. Tuore aviomies avasi kuohuviinipullon ja meitä vain nauratti tosi paljon!
 
 


Itkuherkkyys

Häitä edeltävät pari kuukautta oli melkoisen itkuista aikaa. Mietin, etten ole aikoihin itkeskellyt niin paljon kuin kuluneena kesänä. Ei tarvittu kuin jokin kaunis värssy tai radiosta kuulunut ihana kappale työmatkalla, niin jo tämän morsiamen kyynelkanavat aukesivat. Se sai jännittämään hääpäivää vielä enemmän, koska mietin, että tätä menoa häät menevät varmasti silkaksi itkemiseksi. Itkua jatkui vielä hääpäivän aamuna niin herätessä, kampaajalla, meikkaajalla kuin matkalla kuvauspaikalle ja tirautinpa vielä vihkitilaisuudessakin, mutta sen jälkeen ei suureksi yllätyksekseni tullut enää kyyneltäkään, vaan koko loppupäivä oli yhtä leveää hymyä ja naurua! Ja sunnuntai-iltana sitten kyllä taas itkeskeltiin sulhon kanssa, kun luimme vieraiden kirjoittamia kortteja, mutta olen kyllä onnellinen, että se hääpäivän fiilis oli tyystin erilainen kuin ne lukuisat itkeskelyt ja jännittämiset ennen häitä.

Onko hän se oikea?

Tästähän sanotaan, että kyllä sen tietää ensisilmäyksellä ja se tuntuu sydänjuuria myöten ja jos epäilee, niin ei pidä mennä naimisiin. Niinpä niin, mutta kyllä avioituminen on niin valtava päätös, että minä ainakin huomasin kertaavani kesän aikana paljon suhdettamme ja sen hyviä ja huonoja puolia. Mietin paljon meitä molempia, millaisia olemme toisillemme ja kuinka panostamme parisuhteeseemme. Mietin myös paljon koko ihmissuhdehistoriaani ja siihen kuuluvia hienoja hetkiä ja myös niitä lukuisia ojia ja allikoita. Tunsin toisinaan huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista juuri tuon Kyllä sen tietää! -hypetyksen takia, mutta sitten pääsin ajatusteni kanssa sinuiksi tuumaamalla, että tämä nyt vain kuuluu asiaan ja ainakin nyt tiedän, etten ole todellakaan kevytkenkäisesti avioliittoa solmimassa. Ja kun sitten seisoimme elokuun 10. päivänä papin edessä käsi tiukasti toisen kädessä, olin varmempi kuin mistään ikinä tässä elämässäni.


 
 
Häiden jälkeen
 
Kun ihana hääpäivä oli ohitse, oli olo onnellinen, helpottunut ja myös haikea. Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja meidän fiiliksemme hääpäivänä niin huikeat, etten olisi sitä osannut kaiken jännittämisen kourissa edes kuvitella etukäteen. Ahvenanmaan matka oli oikein hyvä irtiotto heti häiden jälkeen, sillä ajatukset pyörivät ihan jatkuvasti hääpäivän tapahtumissa ja siksi matka toi hyvän hajuraon kaikkeen ja soi meille kauan kaivattua aikaa ihan vain kahdenkesken. Suosittelen siis kaikille pariskunnille jotain muuta kuin arkea heti häiden jälkeen, jos se vain aikataulujen ja muiden käytännön seikkojen kannalta onnistuu. Lähtekää vaikka telttaretkelle tai ihan mitä vain! Kun häistä oli kulunut viikko, minä palasin töihin ja sulho jäi vielä lomalle ja silloin se haikeus iski todenteolla. Olin yksin kotona, järjestelin häälahjoja, ikävöin vielä lapsuusmaisemiin lomailemaan jäänyttä miestäni ja ystäviä ja tunsin myös suurta ikävää hääpäivää kohtaan. Onneksi tämä tunne oli täysin sidottuna siihen yksin olemiseen ja kun mies palasi kotiin, rupesi viimein kesän tunnemylläkkä tasaantumaan. Ei enää jännittämistä, ei itkua, ei haikeutta, vain silkkaa tyytyväisyyttä siihen, että häät saatiin järjestettyä ja onnistumaan ja nyt koittaisi vihdoin ihana, tasainen arki!
 
 
 
 
kuvat weheartit.com

19.9.2013

Oi, mitkä huomenlahjat!

Sunnuntaiaamuna istuessamme nauttimassa ensimmäistä aamiaista avioparina rantamökin rauhassa annoimme toisillemme huomenlahjat. Emme olleet etukäteen kovinkaan paljon lahjoista puhuneet, hieman vain hintahaitarista, jotta olisimme kutakuinkin samalla viivalla. Huomenlahjoista tuli oikeastaan vahingossa hyvinkin erityiset, mutta taisimme molemmat ajatella niistä samanlailla, että jouluja ja syntymäpäiviä tulee, mutta naimisiin mennään vain kerran.
 
Minulla oli miehelleni kaikkiaan neljä lahjaa, jotka annoin tarkasti tietyssä järjestyksessä. Ensimmäiseksi mies avasikin suureksi onnekseen lahjan, jossa oli morsiussaunassa päälläni olleet bokserit. Ideahan oli, ettei pöksyjä pestä lainkaan saunan jälkeen, koska lempi leiskuu morsiussaunassa ja se on saatava talteen. Niinpä pöksyt olivat kuivuneet jauhoineen ja kananmunineen leppeässä kesätuulessa kaason pyykkinarulla ja nyt ne pakattiin nätisti sulholle. Eikä muuten kirvoittanut kovin kummoisia ilon huutoja sulhon huulilta! Seuraavaksi sulho avasi paketin, jossa oli huomenlahjakuvat. Ja nehän eivät siis olleet ihan perinteisiä sensuelleja intiimikuvia, vaan morsiussaunan laiturilla otetut, jossa olen yltä päältä jauhossa, kananmunassa ja suklaassa. Näitä kuvia sulho arvosti jo kovasti. Kolmannessa paketissa oli kirjekuori, josta löytyi lahjakortti häitä seurannutta Ahvenanmaan matkaamme varten. Kortti oli minun kirjoittama ja visuaalisen ilmeen oli suunnitellut siskoni. Kortin otsikkona oli "Romanttinen ilta saaristossa vaimosi hurmaavassa seurassa", sitä seurasi pukukoodi, aikataulu ja ohjelma, ja lisäksi kortin alareunassa oli kolme kuponkia ikään kuin repäisynauhoilla kiinni, joissa yhdessä luki "Iltakävely meren rannassa", toisessa "Kuplivaa ja mansikoita" ja kolmannessa arvoituksellisesti pelkkä "X". Viimeisenä ojensin varsinaisen huomenlahjani, joka oli titaaninen rannekello, johon oli kaiverrettu teksti "Ihanalle aviomiehelleni 10.8.2013". Tämä osoittautuikin erittäin mielekkääksi lahjaksi ja on kulkenut häiden jälkeen aviomiehen ranteessa joka päivä. Niin, perinteisestihän huomenlahja on miehen lahja naiselle, mutta minusta oli erinomaisen mukavaa, että perinne muuttuu ja myös aviomies saa lahjan, sillä ainakin minusta oli ihanaa miettiä kuinka rakkaintani ilahduttaisin heti häiden jälkeen.
 
Ja ette ikinä arvaa mitä minä sain armaaltani. Lahja oli huikea ja erään pienen unelman täyttymys. Sain lahjakortin, jolla pääsen katselemaan maisemia kuumailmapallosta käsin! Lahjakortti on vuoden voimassa ja varauskalenteriin oli juuri ilmestynyt lentoaikataulut tälle syksylle, joten katsotaan pääsenkö vielä tämän vuoden puolella ilmaan. Kas näin vaimo lennätetään taivaan tuuliin!



kuva weheartit.com

18.9.2013

Missä se hääyö sitten vietettiinkään?

DJ pyöritti häidemme jatkoilla levyjä puoli neljään asti ja viimeiset juhlijat lähtivät vasta viiden maissa. Tanssiaskelten alla kului niin juhlasalin lattia, pöytäpinnat kuin juhlatilan näyttämökin. Me totisesti saimme hyvät bileet aikaiseksi kuten oli ajatuskin.
 
Tämän tuoreen rouvan silmät rupesivat väsähtämään joskus puoli kolmen tienoilla yöllä pitkän ja vaiheikkaan päivän jälkeen. Lähdimme sulhon kanssa bileiden ollessa vielä hyvässä vauhdissa ja se oli hyvä ratkaisu, sillä koimme koko juhlien kaaren silti näkemättä niiden hiipumista ja se jos mikä jätti mainion fiiliksen jälkeensä. Kaaso oli ohjeistanut, että kun ilmoitamme halumme lähteä hääyön viettoon, kyyti noutaa meidät mukaansa. Niinpä kävi ja saimme yllätyksekseni hypätä tutun taksikuskin matkaan. Häistä lähteminen oli ihana hetki: paljon hymyjä ja halauksia ja saattajia pihalla asti!
 
Koska häät vietettiin maalla, ei meillä ollut automaattisesti ajatustakaan hääyön viettopaikasta ja siksi ehdotimme kaasolle, että jos saisimme avustajamme yllättämään meidät tässä asiassa. Kaasolleni erinomaisen iso kiitos siitä, että hän oli koko hääprojektin alusta loppuun asti innolla mukana ja otti tämänkin ylimääräisen tehtävän ilolla hoitaakseen! Kirjoitan kaason ja bestmanin kiitoslahjoista oman postauksensa, sillä meillä oli täydellisen oikeat ihmiset valittuina näihin rooleihin ja siksi tunsimme vilpitöntä iloa ja kiitollisuutta miettiessämme näille ystävillemme lahjoja.
 
Hääyön määränpää oli siis tuntematon. Taksikuski vei meitä elokuun pimeässä yössä pitkin maaseudun mutkaisia teitä. Juttelimme sulhon ja kuskin kanssa hääpäivästä ja hiekkatie näytti vain jatkuvan ja jatkuvan. Yhtäkkiä bongasin tien varresta huutomerkin kuvalla varustetun varoituskolmion ja sen alla tekstin "LEHMIÄ". Silloin tajusin, että olimme ajaneet pimeässä jo monta kilometriä lapsuudenkotini kotitietä. Samassa hoksasin, että meidät viedään perheeni rantamökille, koska sinne ei ole majoittumassa kukaan häävieraista. Silti mökki ei ollut ehtinyt käväistä mielessäni laisinkaan hääyöpaikkaa pohtiessani. Yllätys oli ihanan kotoisa ja voitte vain kuvitella sitä hetkeä, kun saavutaan pimeään rantaan, taksikuski valaisee pienen polun, jota pitkin me astelemme saketissa ja morsiuspuvussa ja kaikkialla on hiljaista, ainoastaan järven aallot liplattavat hiljaa rannassa. Jotenkin se hetki ja hiljaisuus painui mieleeni kauniina ja tunnelmallisena koko pitkän ja vauhdikkaan päivän jälkeen.
 


 
Mökki oli koristeltu juhla-asuun. Ovessa oli kyltti "Hääsviitti", keittiönpöytä oli katettu kauniisti aamua varten kuohuviinilaseineen ja kukkineen, aamiainen löytyi jääkaapista valmiina ja sänkykin oli koristeltu ruusunterälehtineen kaikkineen. Ja kaaso ja bestman eivät ole ihan hempeimmästä päästä, joten sekin näkyi järjestelyissä: peitot oli kiinnitetty pyykkipojilla sängynlaitoihin kiinni ja kun ne vihdoin sai nypittyä irti, oli pitkin poikin lakanoita ripoteltu pieniä hamahelmiä! Tämä yllätti ja huvitti kovasti! Kiusa se on näköjään pienikin kiusa. Me puistelimme enimmät pois, mutta loput saivat jäädä. Tässä tiimissä ei ole ainuttakaan prinsessaa, joka ei kykenisi herneen päällä nukkumaan.




Sunnuntai oli ihana päivä! Iltapäivällä lähdimme siivoamaan muiden avuksi juhlatilaa, mutta ennen sitä saimme rauhassa nauttia mökillä olemisesta. Söimme hyvän valmiin aamiaisen ja lämmitimme saunan. Saunoimme pari tuntia ja istuimme välillä pitkiä aikoja auringonpaisteessa laiturilla kuohuviiniä siemaillen. Täydellinen, rauhallinen ja rento alku avioliitolle!
 


 kuvat Seida

17.9.2013

Lennokkaat ohjelmanumerot

Elokuisen illan hämärtyessä ilotulitteet lentävät taivaalle ja morsiuskimppu ja sukkanauha onnekkaiden syliin.
 
Lime Hill Quartet piti kaksi taukoa. Ensimmäisen aikana heitettiin perinteiseen tapaan kimppu ja sukkanauha. Minulla ei ollut erillistä heittokimppua, vaan lentoon lähti oikea hääkimppuni. Suuren naisjoukon keskeltä sen nappasi siskoni, joka suorastaan syöksyi kimpun perään.
 
Sukkanauha oli ystäväni vanha, jonka sulho oli onnekkaana napannut tasan vuotta aiemmin vietetyissä ystäviemme häissä. Sukkanauha laitettiin siis ilolla eteenpäin ja jotain taikaa tässä kyseisessä sukkanauhassa täytyy olla, sillä ei mennyt kovinkaan kauan, kun meidän häissämme sukkanauhan napannut mies päätti hääpäivän ensi keväälle kihlattunsa kanssa. Onnellista tässä on vielä se, että tuleva toukokuun morsian on rakas ystäväni ja minun häähumuni saa iloisesti jatkoa, kun ystäväni pyysi minua kaasokseen. Ehkä heidän on laitettava omissa häissään tämä samainen sukkanauha taas kiertoon...
 
Jälkimmäisen tauon aikana toteutui sulhoni haave ja ilotulitus täyttyi elokuisen taivaan. Olimme hankkineet valmiit padat pilailupuodin kautta ja ilotulitus oli kertakaikkisen hieno. Suosittelenkin kaikille ilotulitusta havitteleville hoitamaan homman itse hyvien ja suurten etukäteen tilattujen ilotulituspatojen avulla, sillä se toimi, lopputulos oli hieno ja monta sataa euroa edullisempi kuin firmojen kautta hoidettu ilotulitus. Lupa-asiat olivat läpihuutojuttu, joka hoitui yhdellä lomakkeella ja seitsemällätoista eurolla. Toki säätkin olivat puolellamme, koska ilotulituksen aikaan ei satanut eikä loppukesällä ollut metsäpalovaroituksia voimassa. Ilotulitus sai koko juhlaväen ulos ihastelemaan pauketta ja kruunasi loppuillan.



 
 
kuvat Taru Sairanen

12.9.2013

Tanssijalat liikkumaan

Kun hääpari on suorittanut sen kummemmin kompuroimatta häävalssinsa, toivotaan kaikkien osallistuvan ilolla tanssilattian kuluttamiseen.

Hääbändinämme toimi ihastuttava Lime Hill Quartet. Olin alusta asti ihastunut tähän yhtyeeseen siihen törmätessämme, kun etsimme häihimme sopivaa bändiä Googlen ihmeellisestä maailmasta. Kun joulukuussa päätimme varata juuri tämän yhtyeen hääjuhlaamme, olin silkkaa hymyä! Jazzahtavaa musiikkia soittava bändi on ollut ainoa häihin liittyvä unelma jo ajalta ennen sulhon saapumista elämääni ja tämän unelman toteutuminen merkitsi minulle enemmän kuin yksikään hääpuvun hameenhelma.
 

 

Lime Hill Quartetin kanssa yhteistyö sujui alusta asti hyvin. Saimme keikkarungon nähtäväksi etukäteen ja siihen sai tehdä vielä muutoksia yksittäisten kappaleiden osalta, vaikka tunsin itseni sillä kohtaa hieman pilkunviilaajaksi. Silti olin onnellinen saadessani tanssia sulhoni kanssa häävalssin lisäksi ihanat sanat ja tunnelmallisen melodian sisältävän Toiset meistä -kappaleen.
 
 

 

Niin luulin monta vuotta
yksin vain kuohuissa väyläni löytää mä voisin.
Kaipasin silloin laivaa valkeaa,
joka viedä vois aaltojen taa.
 
Jos olisimme ottaneet häävalssin sijaan häätanssin, olisi tuo ollut yksi vaihtoehto. Toinen olisi ollut Etta Jamesin tyylikäs At Last, jota häiden alla työmatkoilla kuunnellessani vuodatin kyyneleen jos toisenkin. Tämänkin Lime Hill Quartet soitti, mutta mummo olikin minua nopeampi ja vei silloin sulhoni tanssiin! :)


 
At last
My love has come along
My lonely days are over
And life is like a song
 
 
Lime Hill Quartetin ensimmäinen setti oli hieman perinteisempää tanssimusiikkia painottuen kuitenkin jazztyylisiin melodioihin ja keinuviin bossanovarytmeihin. Hienostunut tanssiaistunnelma sopi täydellisesti kauniiseen juhlasaliimme. Sen jälkeen seuranneet kaksi muuta settiä sisälsivät 1970- ja 1980-lukujen tunnettuja discohittejä ja tanssilava täyttyi koko ajan enemmän. Naiset heittivät kenkiään pois ja liekö ensimmäiset kiivenneet jo tässä vaiheessa pöydille jammailemaan?
 
 
 
 
Letkajenkka on perinteinen tanssi ainakin maalaishäissä ja etukäteen olin ajatellut, että sitä ei kyllä nyt meidän häissä nähdä. Luuloni osoittautui täysin vääräksi. Lime Hill Quartetin Heidi ilmoitti, että seuraavana soi Hot Stuff, joka taipuu näppärästi letkajenkaksi. Juhlaväki teki työtä käskettyä ja niin sitä mentiin letkajenkkaa ympäri salia! Tämä oli aika kohtalokastakin, sillä kaaso oli potkaissut kengät nurkkaan ja joku innokas letkiksen tanssija puolestaan polkaisi kaasoa varpaille ja siitä seurasi kahden viikon sairasloma. Jestas! Tosi kurjaa, mutta kyllä siitä revittiin kiitettävästi huumoriakin ja lohdutin kaasoani, että ei joka morsiamella olekaan kaasoa, joka heittäytyy hommaansa niin täysillä, että joutuu häiden jälkeen olemaan pari viikkoa sairaslomalla. Se letkis oikeasti toimii Hot Stuff -kappaleen tahdissa, kokeilkaa vaikka:
 
 
 
 
Lime Hill Quartetin keikka päättyi puolilta öin miespuolisten vieraidemme taputtaessa ja huutaessa "Myö halutaan lissää! Myö halutaan lissää!". Meininki oli huikea enkä voi kuin suositella juuri tätä bändiä hääjuhliin, sillä Lime Hill Quartetissa yhdistyi juuri se, mitä heiltä odotimme: tyylikkyys, tanssiaistunnelma ja riehakkaat bileet.
 
kuvat Taru Sairanen

5.9.2013

Poloneesi niityllä eli yllätysohjelma ennen häävalssia

Kun hääpäivä oli edennyt häävalssin alkuun, yllätettiin meidät sulhon kanssa vielä uudelleen. Juhlakansaa pyydettiin siirtymään ulos, DJ käänsi ulos asetettuja kaiuttimia kovemmalle ja koko juhlaväki tanssi siskoni ja hänen miehensä johtamana poloneesin juhlapaikan viereisellä nurmella! Se oli hauska yllätys ja hieno alku illan tansseille, joita koettiin kaikilla herkuilla aina poloneesista valsseihin, discoilusta letkajenkkaan ja sitä kautta viimein jammaillen pöytien päälle. Poloneesi nurmikentällä korkokengissä oli haastavaa, mutta oli aivan mahtavaa nähdä miten porukka heittäytyi mukaan! Joukossa oli mukana niin ne, joille vanhat tanssit ovat tuttuja jokavuotisista akateemisista illallisista kuin nekin, joille tämä oli ensimmäinen kerta ikinä poloneesin tahdissa. Ja miten tämä ohjelma oli päätynyt meidän juhliimme? Opiskeluaikana poloneesia tanssittiin vuosittain akateemisissa tanssiaisissa ja sulhokin päätyi niihin juhliin avecinani. Syntyi upea kontrasti, kun akateemisten illallisten juhlavuus tuttuine säveleineen yhdistyi maalaishäihin ja elokuisen tanssilavan pihapiiriin.


 
 
 
kuvat Taru Sairanen

3.9.2013

Kaason puhe ja sulhasen ryöstö

Hääjuhlassamme kaasoni piti puheen, jossa hän muisteli kuinka minä ja sulho olimme tavanneet neljä vuotta sitten. Hän lausui Matin ja Tepon iskelmän Elämänsuuruinen sanat, sillä kyllä vain, siinä kesätapahtumassa esiintyi Matti ja Teppo, jonka jatkoilla me sitten kirjaimellisesti törmäsimme toisiimme nykyisen aviomieheni kanssa.
 
Kaason puheen päätteeksi pämähti yhtäkkiä juhlasalin kaiuttimista soimaan polttareistani tuttuakin tutumpi teemabiisi eli Jari Sillanpään Liekeissä ja eri puolilla juhlasalia istuneet ystäväni kiskaisivat ruutuliput mistä lie helmojensa alta. Niin armas sulhoni vietiin ruutuliput liehuen ja minä jäin hölmistyneenä ihmettelemään tapahtunutta. Kun eloisa naisporukka oli poistunut sulho mukanaan, nappasi bestman mikrofonin, istahti tyhjälle sulhon paikalle ja totesi juhlaväelle: "No niin, voidaan jatkaa."
 
Tämän letkautuksen jälkeen jouduin kovaan tenttiin. Minullehan suoritettiin polttareissani katsastus, jossa siis kyseltiin erilaisia kodinhoitoon, lastenhoitoon, autoihin, avioliittoon ja mieheeni liittyviä kysymyksiä. Muutamiin en osannut vastata, joten silloin katsastus meni huomautusten kera läpi ja nyt oli jälkitarkastuksen vuoro. Vieläkään ei oikeita vastauksia löytynyt, mutta siitä huolimatta ohjelmanumero oli oikein kiva. Olin rento ja maistellut hieman viiniäkin ja koska bestman on yhteinen kaverimme, oli hänelle helppo vastailla napakasti takaisin myös silloin, kun oikea vastaus oli täydellisesti hukassa. Ohjelmanumero sai vieraat nauramaan ja myöhemmin juhlassa minulta kysyttiinkin oliko tätä harjoiteltu etukäteen, mutta ei todellakaan, koko homma tuli täysin puun takaa. Kun kysymykset oli käyty läpi edes jotenkuten hyväksytysti, saapui polttariporukkani riepoteltu sulho mukanaan. Sulhon poskella oli suukko, kauluksen napit olivat auki ja hiuksissa sojotti koivun oksia! Vielä ennen kuin sain mieheni ihan tosissaan takaisin, sain tehtäväkseni sanoa viisi hyvää asiaa hänestä. Tämä kohta oli painunut erityisesti isäni mieleen ja muutaman muunkin ja tuntui kivalta kuulla siitä jälkeenpäin, sillä viisi asiaa oli helppo keksiä ja silti yhtäkään ei tarvinnut tempaista tuulesta, vaan jokainen tuli ajatuksella:
 

 
1. Sulho on kiltti ja nimenomaan oikealla tavalla kiltti eli hyväsydäminen, ystävällinen ja kohtelias.
2. Sulho on lempeä ja hänen kanssaan on helppo ja turvallinen olla.
3. Sulholla on hyvä ironian taju ja meillä on välillä tosi mustaa huumoria keskenämme.
4. Sulho on tunteellinen. Se on ehkä piirre, jota sulhon pintapuolisesti tuntevat eivät näe, mutta siellä pinnan alla on hyvinkin tunteellinen mies.
5. Meillä on tasa-arvoinen suhde, jossa molemmat katsotaan toisiamme kunnioittavasti samalta tasolta.
 
Ja niin minä sain sitten prinssini ja puoli valtakuntaa.


 
kuvat Taru Sairanen

2.9.2013

Valokuvat ja kaapin paikka

Häissämme ruokailun ja kahvituksen välissä oli vapaata ohjelmaa. Hääpaikan pihalle oli pystytetty pari telttaa. Lisäksi olimme laittaneet sinne hyvin pelkistetyn ja tyylikkään photoboothin, joka siis käsitti pelkät taulun kehykset. Ne roikkuivat koukuilla teltan reunasta, johon oli lisäksi kiinnitetty narun päähän vanha digipokkari. Näin jokainen saattoi räpsiä itse kuvia ja poseerata kehyksissä. Tarkoitus on toimittaa digipokkarista löytyvät kuvat syksyn aikana kaikille niille, joita kuvista löytyy. Ehtipä hääpari itsekin kuvattavaksi!
 
 
 
Ainoa hääohjelmasta puuttuneeksi jäänyt seikka oli ryhmäkuvat. Olimme etukäteen suunnitelleet, että yhteiskuville varattaisiin aikaa esimerkiksi ruokailun ja kahvin välistä ja koko juhlaväestä otettaisiin yhteiskuva, mutta hääpäivän ohjelma meni niin vauhdilla, ettei näitä tullut koskaan otettua. Häissämme oli ohjelmaa ja vapaata seurustelua juuri sopivassa suhteessa, mutta päivän tunnelma, kaikki 140 ihanaa ihmistä ympärillä ja huikea fiilis veivät niin mukanaan, ettei tämmöiset asiat muistunut mieleen tippaakaan eikä se jälkikäteen edes haittaa. Minulle niiden kuvien puuttuminen viestii ainoastaan siitä, että me kaikki elimme täysin sitä hetkeä ja ihanaa päivää viettäen siitä siivun jokaisen paikalle tulleen ystävän kanssa. Ei silloin muista kuvissa poseerata tai kiinnittää muihin pikkuseikkoihin huomiota.
 
Kuvien ja vapaan seurustelun jälkeen koitti kahvituksen ja kakunleikkuun hetki. Olimme päättäneet sulhon kanssa keskenämme, että me emme polkaise kakkua leikatessa. Meistä se on hölmö perinne eikä kuvaa lainkaan suhdettamme, jossa tasavertaisuudelle annetaan paljon painoarvoa. Kannustushuudot helähtivät jo ilmoille meidän asettuessamme kakun ääreen, mutta tästä polkaisun sivuuttamisesta ainoastaan lisäksemme tiennyt äiti sihisi yleisön hiljaiseksi. Niinpä kysyin kakun leikkaamisen hetkellä sulholta muiden seuratessa toimenpidettä vierestä, että "Onko meillä enää kaappeja, joilla ei ole paikkaa?". Sulho vastasi, ettei ole ja suuteli minua ja sitten leikkasimme kakun yhdessä. Yleisöstä kuului myötämielinen "aaaaaw".

kuva Anne T.