28.8.2013

Onnittelut, alkumalja ja ruokailu

Juhlapaikalle saavuttuamme oli aika ottaa vastaan ihanien vieraidemme onnittelut. Tämä tapahtui juhlapaikan pihalla pilvisessä mutta yhä poutaisessa ja tuulettomassa säässä. Se oli kovin iloinen ja onnellinen hetki, kun jokainen vuorotellen halasi, onnitteli, tervehti, lausui muutaman sanan. Häissämme oli noin 140 vierasta. Olimme painottaneet vieraslistassa ystäviin ja olemme siitä onnekkaita, että ystäväpiirimme on melko laaja. Silti vierasjoukkoomme mahtui väkeä ihan oikeasti nollasta satavuotiaaseen, koska nuorimmat olivat tänä vuonna syntyneitä ja vanhimpana kunniavieraana oli sulhon virkeä ja viisas mummo, jonka syntymävuosi on 1913! Huikeaa!
 
Onnittelujen jälkeen vieraille jaettiin alkumaljat. Sitten isäni piti puheen ja avasi sen alkajaisiksi miekalla kuohuviinipullon, josta hän kaatoi juomaa minun ja sulhoni laseihin. Vierailla oli Virosta tuotua venäläistä kuohuviiniä ja meillä sulhon kanssa oli kuohuviiniä, jossa oli joukossa kultahippuja. Valitettavasti tähän saumaan en kyseisen kuohuviinin nimeä muista! Oma kultahippuskumppamme laitettiin pöydällemme cooleriin ja onneksi emme olleet hankkineet mitään erityisen hienoa ja kallista shampanjaa, sillä pullosta puolet jäi juomatta, kun ruokailun aikana kuvioon astui viini ja kermalikööri kahvin avecina.
 
Isä piti kauniin puheen, jossa hän kertoi sulhon pyytäneen minun kättäni isältä konjakkipullon kanssa ja totesi meidän edenneen suhteessamme määrätietoisesti ja selkeästi juuri tätä hetkeä kohti. Lisäksi hän antoi pilke silmäkulmassaan sulholle itse käytännössä toteuttamansa neuvon, että vaimo päättää lukuisista pienistä asioista, mutta mies sitten tekee suurten linjojen päätökset. Lopuksi hän totesi, että hän on ollut äitini kanssa ensi vuonna 30 vuotta naimisissa ja sulhon vanhemmilla 30 vuoden raja ylittyi tässä taannoin, joten näistä molemmista pariskunnista meidän kannattaa ottaa mallia.
 
Isän puheen jälkeen oli aika siirtyä sisätiloihin ja kaason antamien infojen jälkeen alkoi ruokailu. Meillä oli buffet-pöytä eikä alkuruokia ja pääruokia erikseen, vaan kaikki ottivat kerralla lautaselleen koko satsin ja sen jälkeen sitten halukkaat kävivät santsaamassa. Ruokailun jälkeen oli ohjelmaa ja vapaata seurustelua - näihin palaan oman postauksen kanssa! Sitten oli katettu kahvit ja kakku.
 
 


Meillä oli suklaabuffet ja lisäksi raikas juustokakku. Se koristeltiin hillitysti ja häiden värimaailmaan sopivaksi. Kakun koristeena oli pari vuotta sitten lahjaksi saatu Surrilanka-yrityksen pienoispatsas, joka on tehty tämän pariskunnan näköiseksi. Olipa minulla hääkampauksessa jopa korkkiruuvikihara kuten patsaassakin! Tämän patsaan nimi on Onnelliset, josta ajatus häävalssista ja sormuksen tekstistäkin lähti.

 
 
 
Buffet-pöytä oli korsiteltu hyvin yksinkertaisesti. Keskellä pöytää oli vanhoja lankkuja ja niiden päällä sekä meidän että molempien lapsuuskotien nurkista kaivettuja suuria Riihimäen ja Karhulan keittiötölkkejä. Niihin oli pistetty merisuolaa pohjalle ja suolan päälle tukevasti suuret paksut kynttilät.
 
 
 
Kattauksissa oli kangasservetit, joihin oli painettu myös teksti Onnelliset. Painotyö oli tehty käsin äitini ateljeessa. Onnea totisesti on käsityö- ja sisustustaitoiset äiti ja sisko!
 

7 kommenttia:

  1. Aivan mielettömät servetit! Ja tuo surrilankapatsaskin on tosi mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo servetit tuli mulle yllätyksenä äidiltä ja tosi mieleinen ylläri olikin. :)

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Olisko se kuohuviini ollut Blue Nun nimeltään? Tiedän ainakin sen nimisen saksalaisen kuohuviinin, jossa on kultahippuja seassa, Maukasta kuohatia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa muuten olla! :) Ne kultahiput kyllä toi kivaa juhlavuutta skumppaan kuin pisteeksi i:n päälle. :)

      Poista
  3. Kakunkoriste on jotenkin ihanan sympaattinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se tosiaan saatiin aikanaan ihan vain tuparilahjaksi, mutta jo silloin mietittiin, että se voisi olla hääkakun koristeena sitten joskus. Ja niinhän se oli. <3

      Poista
  4. Todella kaunista!

    VastaaPoista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...