10.8.2014

Blogin viimeinen merkintä pumpulihääpäivänä

Ajastin tämän blogimerkinnän julkaistavaksi 10.8.2014 klo 15, sillä silloin on tasan vuosi siitä hetkestä, kun vanhalla museosillalla kitara ja viulu alkoivat soittaa kansanlaulua "Ol' kaunis kesäilta" ja minä ja mieheni astelimme kohti alttaria.

Hääpäivä oli ikimuistoinen ja onnellinen. Hyvin jännittävä ja jopa epätodellinenkin. Sitä edelsivät pitkät päivät, monenlaiset ideoinnit ja hankinnat, tarkka säästösuunnitelma, jännitys, odotus, pelkokin. Monia kertoja ennen hääpäivää toivoimme, että olisimmepa sittenkin päättäneet mennä ihan keskenämme naimisiin ilman tätä kamalaa hössötystä, joka väistämättä vei mennessään, vaikka kuinka yritti ajatella järkevästi ja pitää jalat maassa. 

Mutta me saimme viettää ihanan päivän kaikkien ystäviemme ja meille tärkeiden ihmisten kanssa ja kun katselee häidemme valokuvia, niissä kaikissa nauretaan paljon. Sellainen se päivä olikin. Kun vihkiminen onnenkyyneleineen oli ohitse, sujui koko loppupäivä leveä hymy kasvoilla, paljon nauraen. Ryhmäkuvat unohtuivat, morsiuskimpulle ei koskaan laitettu maljakkoa ja tämä on varmaan vain jäävuoren huippu kaikista niistä asioista, joita ei tehty, vaikka alunperin oli suunniteltu. Juhla vei mukanaan ja keskityimme ainoastaan nauttimaan.

Vuosi on mennyt nopeasti. Sen aikana on eletty hyvää, tavallista arkea. Sellaista mitä tämä avioliitto toivottavasti on tulevina vuosinakin. Olimme myös ihastuttavalla häämatkalla Mauritiuksella, jota olemme muistelleet yhtä paljon ja yhtä lämpimästi kuin hääpäivääkin. Lisäksi elämä on rullannut eteenpäin ja perheemme on kasvanut pienellä venäjäntoy-pennulla, josta lisää toisessa blogissani, klik! Ja nyt syksyllä meillä on edessä muutto toiseen kaupunkiin. Tällä hetkellä tuntuu siis erinomaiselta se pieni käytännön seikka, ettemme koskaan päättäneet ottaa lainaa hääpäivää varten. Hääpäivä on yksi päivä, jonka jälkeen elämä rullaa taas eteenpäin omalla painollaan ja uusia asioita tielle heittäen. 

Sitä tietä on hyvä kulkea rinnakkain ihmisen kanssa, jota rakastaa ja jonka vastarakkauden näkee katseesta ja kuulee tavasta lausua "vaimo".  Kulunut vuosi on sitonut meitä vielä enemmän toisiimme ja tästä on hyvä lähteä eteenpäin, yhdessä, rinnakkain.

Alla on kiitoskorttimme, jotka ihanat vieraamme saivat häämatkamme aikana. Edelleen on aihetta kiitokseen, joten kiitos sinulle siellä ruudun toisella puolella! Jokainen lukija on aarre, vaikka häämatkan jälkeen tänne onkin pudonnut postauksia hyvin harvakseltaan. Blogini jää toistaiseksi tänne näkyviin uusien lukijoiden löydettäväksi ja muu elo jatkuu toisessa blogissani. Matkaa Elokuun auringon alla taivallettiin lähes kaksi vuotta, joten nyt on auringon aika painua mailleen ja antaa uusille päiville tilaa.

Kiitos!




kuvat Seida

1 kommentti:

  1. On ollut ihana seurata matkaasi alttarille ja rouvuuteen. <3
    Pitää nyt vain seurailla sun toista blogia :)

    VastaaPoista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...