4.12.2013

Avioelämää

Miltä avioliitto näyttää nyt, kun H-hetkestä on kulunut pian neljä kuukautta? Hääpäivä tuntuu unenomaiselta ja valtavan onnelliselta. Sekalaisilta Spotify-listoiltani on työmatkalla pämähtänyt pari kertaa soimaan Ol' kaunis kesäilta, siis sama kansanlaulu, jonka tahdissa kuljimme alttarille. Samoin eilen työmatkalla rupesi soimaan Jari Sillanpään Liekeissä, joka oli polttareideni tunnuskappale. Kappaleet ovat täysin erilaiset, mutta molempiin liitän niin valtavan kokoista välittämistä, rakkautta, ystävyyttä ja täydellisiä muistoja, että poskelle vierähti kyynel ihan vain silkasta onnesta.
 
Syksy on ollut kiireinen, valokuvat ovat järjestämättä, kiitoskortit lähettämättä ja siihen vielä työn etsimiset ja niitä mahdollisesti seuraavat muutot ja uusi kotikaupunki päälle. Stressiä siis riittää ja se tekee elämän kauneimmasta ja onnellisimmasta kesästä vielä tärkeämmän, kauniimman ja onnellisemman jos mahdollista. Kun eilen itkeskelin miehelleni sitä, miten ankeaa tämä pätkätyöläisen elämä on juuri nyt, kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää, totesi rakkaani, että "Muista E, me ollaan kuitenkin yhdessä ja se on kaikkein tärkeintä". Niin totta, niin valtavan totta. Kun kotona asiat ovat hyvin, se riittää pitkälle.
 
Ja hei, häähumu saa pian luvan kaivautua esiin syyssateiden huuhtomasta naftaliinista, sillä häämatka lähestyy viikko viikolta. Odotan sitä paljon enemmän kuin joulua ja juuri nyt ihastelin Fuksianpunaisia Häähaaveita -blogin ensimmäistä häämatkapostausta, sillä he viettivät hunajakuunsa osaksi myös Mauritiuksella, jonka hiekkarannoilla me taivallamme tammikuussa.
 
 
kuva weheartit.com

9 kommenttia:

  1. Koitan saada pian kuvat käytyä läpi, jotta pääset ihailemaan lisää juttuja Mauritiuksesta :). Voisinpa koittaa rustailla sulle myös ihan sähköpostin muodossa hiukan vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Laitan sulle sähköpostia! :)

      Poista
  2. Ihana postaus. <3 Toivottavasti teillä on huippu häämatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon samaa! Olemme kyllä iloisia siitä, ettei rynnätty Ahvenanmaata pidemmälle heti häiden jälkeen, koska nyt häämatka katkaisee tosi kivasti talven ja päästään fiilistelemään naimisiinmenoa oikein tositarkoituksella uudelleen ja vähän arkea suuremmalla nosteella. :)

      Poista
  3. Toi Liekeissä kyl tuo semmosen valtavan naisenergia-fiiliksen heti mieleen, kun sen kuulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuo! :D Heti ensimmäisistä tahdista tulee jo polttareiden "ripariherätys" mieleen ja kaikki muukin! :D

      Poista
    2. Mä ainakin repeen vieläkin kun kuulen sen :D

      Poista
  4. Anonyymi10.12.13

    Hei! Eksyin blogisi polttarikertomukseen googlen kautta ja oli pakko lukea kaikki. Minulla oli useaankin otteeseen pala kurkussa, varsinkin polttarit ja hääpäiväkertomukset olivat aivan ihania! Toivottavasti itse saan edes puoliksi yhtä ihanat päivät.. Ystäviesi ja muiden läheisten rakkaus teihin oli ilmiselvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mulla meni ihan väristykset selkää pitkin kommenttisi vuoksi! Siis kiitos! Ihanaa kuulla, että tunnelma on välittynyt näin hyvin ruudun sille puolelle! Vaikka häät ovat ennen kaikkea kahden ihmisen juhla, olemme tunteneet syvää kiitollisuutta ympärillä olevia ihmisiä kohtaan. He kuuluvat arkeemme ja elämäämme ja ovat kulkeneet matkassa jo vuosia, mutta polttarit ja häät kyllä herättivät vielä paremmin huomaamaan millaisia aarteita he kaikki ovat. :) Toivottavasti sinulle tulee vähintään yhtä ihanat polttarit ja häät, jotka jättävät elämänmittaisia ja aina hymyn nostattavia muistoja! :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...