31.8.2013

Häämatkan odotusta

Meillä kotona on kokonainen seinä maalattu liitutaulumaalilla. Eilen pyyhin polttariporukan jättämät viestit, jotka olivat seinällä kaksi kuukautta ja tein tilalle kalenterin, joka laskee päiviä häämatkaan! Maanantaina tulee ensimmäinen rasti ruutuun. Piirustuslahjoja minulla ei ole, mutta lopputulos on vähintään boheemi ja sinne päin ja ajaa asiansa.


Kuva Seida

29.8.2013

Hääjuhlan ohjelma

Siskoni askarteli pöytiin kartiot, joihin laitettiin hääjuhlan ohjelma esille. Yleensä ohjelma on kirjoitettu ikään kuin ranskalaisin viivoin sen enempää selittelemättä, mutta koska itse pidän kirjoittamisesta, laitettiin meille pöytiin hieman laveammin kirjoitetut ohjelmat, joissa sitten pääkohdat nousivat esiin korostetummin ja isommalla fontilla. Näin oli helppo tarkistaa nopeasti mitä seuraavaksi olisi vuorossa. Tämä kuten hääkutsujemme infotekstikin oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja vieraidemme huumorintajuun vahvasti luottaen. Teksti kuului näin:

Tervetuloa juhlimaan, hyvät ystävät!
 
Juhlan alkajaisiksi nostatetaan tunnelmaa alkumaljoin ja samalla kuunnellaan morsiamen isän pitkä, pitkä puhe, jonka aikana ehtii vaihtaa painoa jalalta toiselle monta kertaa. Tämän jälkeen nälkä kurniikin vatsassa jo siihen malliin, että on aika siirtyä buffet-pöydän ääreen. Suolaista seuraa luonnollisesti makea ja hääkakku kannetaan pöytään. Samalla selviää miten N.N.:n ja N.N.:n kaappien paikat ratkaistaan jatkossa.
 
Salaperäisten ohjelmanumeroiden jälkeen svengaava orkesteri Lime Hill Quartet nousee lavalle, ja kun hääpari on suorittanut sen kummemmin kompuroimatta häävalssinsa, toivotaan kaikkien osallistuvan ilolla tanssilattian kuluttamiseen. Elokuisen illan hämärtyessä ilotulitteet lentävät taivaalle ja morsiuskimppu ja sukkanauha onnekkaiden syliin. Lime Hill Quartetin viimeisten tahtien jälkeen H:n yläasteen 1990-luvun lopun legendaarinen DJ Kurre rupeaa liikuttamaan juhlaväen tanssijalkoja energiseen tyyliinsä.
 
Illan aikana avautuu Pirttibaari, jossa kohtelias baarimikko tarjoilee asianmukaisesti juomaa ja yön laskeutuessa myös suolaista naposteltavaa.
 
Iloista hääjuhlaa!
 
*
 
Aivan alkuperäinen ajatus tekstin hiomisessa oli se, etteivät vieraat ajattele juhlien loppuvan bändin esiintymisen tai ilotulituksen jälkeen ja että jatkot varmasti pyörähtävät luontevasti käyntiin. Tällä tavoin saimme ohjelman kuulostamaan siltä, että juhlia kannattaa jatkaa loppuun asti. Juhlissa sai todeta, että ei se ainoastaan kuulostanut hyvältä, vaan toimi oikeasti. Ystävämme hoiti DJ:n homman aivan huikeasti, porukka tanssi pöydillä ja häissä hurjimmat yökiitäjät olivat viihtyneet aamuviiteen! Pöydillä tanssimiseen oli jopa varauduttu etukäteen niin, että juhlasalista roudattiin ennen tanssia osa pöydistä pois, mutta jäljelle jätettiin kaikkein tukevimmat pöydät. Niiden ääressä alkuiltana istuttiin tanssien pyrähtäessä käyntiin, mutta yötä kohti meininki muuttui villimmäksi ja pöydät toimivat tanssilattian jatkeena! Tansseista ja hääbändistämme Lime Hill Quartetista on tulossa myöhemmin erillinen postaus samoin kuin meidät yllättäneistä ohjelmanumeroistakin, pysykää siis linjoilla!
 
Alla olevassa kuvassa näkyy ohjelmakartiot, baarin tarjonta sekä Something Old -liikkeestä ostetut paperipillit. Leikkasimme pitkät pillit puoliksi, jotta ne kävivät paremmin mataliin drinkkilaseihin. Baaristakin seuraa oma postaus, jossa tulee myös enemmän tietoa juhlien juomapolitiikasta.



 
kuva Taru Sairanen

28.8.2013

Onnittelut, alkumalja ja ruokailu

Juhlapaikalle saavuttuamme oli aika ottaa vastaan ihanien vieraidemme onnittelut. Tämä tapahtui juhlapaikan pihalla pilvisessä mutta yhä poutaisessa ja tuulettomassa säässä. Se oli kovin iloinen ja onnellinen hetki, kun jokainen vuorotellen halasi, onnitteli, tervehti, lausui muutaman sanan. Häissämme oli noin 140 vierasta. Olimme painottaneet vieraslistassa ystäviin ja olemme siitä onnekkaita, että ystäväpiirimme on melko laaja. Silti vierasjoukkoomme mahtui väkeä ihan oikeasti nollasta satavuotiaaseen, koska nuorimmat olivat tänä vuonna syntyneitä ja vanhimpana kunniavieraana oli sulhon virkeä ja viisas mummo, jonka syntymävuosi on 1913! Huikeaa!
 
Onnittelujen jälkeen vieraille jaettiin alkumaljat. Sitten isäni piti puheen ja avasi sen alkajaisiksi miekalla kuohuviinipullon, josta hän kaatoi juomaa minun ja sulhoni laseihin. Vierailla oli Virosta tuotua venäläistä kuohuviiniä ja meillä sulhon kanssa oli kuohuviiniä, jossa oli joukossa kultahippuja. Valitettavasti tähän saumaan en kyseisen kuohuviinin nimeä muista! Oma kultahippuskumppamme laitettiin pöydällemme cooleriin ja onneksi emme olleet hankkineet mitään erityisen hienoa ja kallista shampanjaa, sillä pullosta puolet jäi juomatta, kun ruokailun aikana kuvioon astui viini ja kermalikööri kahvin avecina.
 
Isä piti kauniin puheen, jossa hän kertoi sulhon pyytäneen minun kättäni isältä konjakkipullon kanssa ja totesi meidän edenneen suhteessamme määrätietoisesti ja selkeästi juuri tätä hetkeä kohti. Lisäksi hän antoi pilke silmäkulmassaan sulholle itse käytännössä toteuttamansa neuvon, että vaimo päättää lukuisista pienistä asioista, mutta mies sitten tekee suurten linjojen päätökset. Lopuksi hän totesi, että hän on ollut äitini kanssa ensi vuonna 30 vuotta naimisissa ja sulhon vanhemmilla 30 vuoden raja ylittyi tässä taannoin, joten näistä molemmista pariskunnista meidän kannattaa ottaa mallia.
 
Isän puheen jälkeen oli aika siirtyä sisätiloihin ja kaason antamien infojen jälkeen alkoi ruokailu. Meillä oli buffet-pöytä eikä alkuruokia ja pääruokia erikseen, vaan kaikki ottivat kerralla lautaselleen koko satsin ja sen jälkeen sitten halukkaat kävivät santsaamassa. Ruokailun jälkeen oli ohjelmaa ja vapaata seurustelua - näihin palaan oman postauksen kanssa! Sitten oli katettu kahvit ja kakku.
 
 


Meillä oli suklaabuffet ja lisäksi raikas juustokakku. Se koristeltiin hillitysti ja häiden värimaailmaan sopivaksi. Kakun koristeena oli pari vuotta sitten lahjaksi saatu Surrilanka-yrityksen pienoispatsas, joka on tehty tämän pariskunnan näköiseksi. Olipa minulla hääkampauksessa jopa korkkiruuvikihara kuten patsaassakin! Tämän patsaan nimi on Onnelliset, josta ajatus häävalssista ja sormuksen tekstistäkin lähti.

 
 
 
Buffet-pöytä oli korsiteltu hyvin yksinkertaisesti. Keskellä pöytää oli vanhoja lankkuja ja niiden päällä sekä meidän että molempien lapsuuskotien nurkista kaivettuja suuria Riihimäen ja Karhulan keittiötölkkejä. Niihin oli pistetty merisuolaa pohjalle ja suolan päälle tukevasti suuret paksut kynttilät.
 
 
 
Kattauksissa oli kangasservetit, joihin oli painettu myös teksti Onnelliset. Painotyö oli tehty käsin äitini ateljeessa. Onnea totisesti on käsityö- ja sisustustaitoiset äiti ja sisko!
 

26.8.2013

Hääkertomus jatkuu - aika sanoa tahdon

Hääpäivän jännittävin, ihmeellisin ja lopulta myös yksi ihanimpia hetkiä oli vihkiminen. Muu perhe lähti vihkipaikalle museosillalle jo puolisen tuntia ennen H-hetkeä ja kotiini viiden minuutin ajomatkan päähän jäimme vain minä, sulho ja hääautomme kuski. Apua, minulla rupeaa perhoset pyörimään vatsassa tätä kirjoittaessani, sillä niin jännittävä se viimeinen puoli tuntia oli! Aika kului piinaavan hitaasti. Me joimme sulhon kanssa kuohuviiniä, ravasimme vessassa ja tuijottelimme kelloa, jonka viisarit laahustivat eteenpäin. Viimein tuli aika lähteä kohti museosiltaa.



Matkalla kuski ja sulho puhuivat hääautomme moottorista, joka on siis sulhoni tekemä. Minua huvitti. Auto- ja moottorikeskustelut ovat hyvin tavallisia sulhon ja miespuolisten kavereidemme kesken, mutta koskaan muulloin niiden kuunteleminen ei ole ollut niin rauhoittavaa kuin matkalla vihkipaikalle. Sillalle saapuessamme kiinnitin huomiota vain siihen, että vieraiden autot olivat mahtuneet parkkiin paremmin kuin kuvittelimme eikä sillallakaan ollut sellainen tungos kuin pelkäsin. Vain vanhemmille ihmisille oli tuotu penkit ja suurin osa vieraista seisoi. Noin 140 ihmistä menee seisoessaan huomattavasti pienempään tilaan kuin etukäteen luulimme. Sää oli pilvinen, mutta tyyni ja lämmin. Pitkin hääviikkoa oli satanut vettä ja vielä hääpäivän aamunakin, mutta ennusteet vaihtelivat koko ajan ja siksi päätimme viskata B-vaihtoehdon sivuun ja mennä naimisiin museosillalla, vaikka taivaalta tulisi räntää. Silti vihkitilaisuudessa ei tullut tipan tippaa, vaikka varmuuden vuoksi sillalle oli pystytetty katos.
 
Vihkipaikalla autosta noustessamme pieni suloinen morsiusneitomme tuli reippaasti astelemaan eteemme, sitten kuljimme minä ja rakkaani pidellen toisiamme kädestä ja meidän jälkeemme tuli viulisti ja kitaristi soittaen herkkää, kaunista kansanlaulua Ol' kaunis kesäilta. Minä katselin hymyillen morsiusneitoa, sillä jos olisin nähnyt kyynelehtivät perheenjäsenet ja ystävät, olisin varmasti puhjennut itkuun minäkin. Alttari oli rakennettu pienestä pöydästä, joka oli todellisuudessa vanha kangaspuiden penkki. Sen päälle oli laitettu äitini kutoma liina ja minun vanha kastekynttiläni. Etsimme ennen vihkimistä anoppini kanssa myös sulhon vanhaa kastekynttilää, mutta sitä ei löytynyt. Äiti antoi pöytäliinan meille häiden jälkeen ja liina ja kynttilä katetaan seuraavan kerran esille sitten joskus lapsemme kastejuhlassa, jos meille lapsia suodaan. Tässä huomataan jälleen meidän häidemme yksi yllättävänkin tärkeäksi muotoutunut linja: uutta hankittiin loppujen lopuksi hyvin vähän, monet koristeet ja muut tavarat oli vanhoja ja lainattuja ja useilla esineillä oli taustallaan tarinoita ja merkityksiä.
 
Alttarin ääressä tuttu pappi hymyili rohkaisevasti ja myöhemmin hän sanoi äidilleni, että meidän vihkimisemme vanhalla sillalla oli saanut hänet herkistymään ja tilaisuus oli ollut hänen kesänsä kohokohta töiden osalta. Se tuntui kovin kivalta! Vihkitilaisuus meni hyvin. Minä ja rakkaani pidimme tiukasti toisiamme kädestä kiinni koko tilaisuuden ajan. Rukouksiin irrotimme kätemme, mutta sitten ne taas löysivät toisensa. Käden puristuksen tunne jäi ihoon vihkimisen jälkeen ja muistan sen edelleen. Meille tultiin sanomaan myöhemmin, että seisoimme ihanan lähekkäin, aivan toisiemme kyljessä kiinni, kädet yhteen kietoutuneena. Tässä oli taustalla toki vanha kansanuskomuskin. Sen mukaan hääparin on seistävä alttarilla niin lähekkäin, ettei kukaan mahdu parin väliin.




 
Sulho sanoi joutuneensa pinnistelemään kyyneleitä vastaan kohdatessaan äitini katseen. Minä sen sijaan itkin, kun pappi alkoi lukea psalmia "Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten", sillä olimme valinneet tilaisuuden tekstit ajatuksella ja sama teksti sai minut itkemään heinäkuussa vihkikeskustelussakin. Ääni tuli ulos murtuen, kun sanoin "tahdon", mutta sillä ei ole merkitystä, tahtomisella on. Sen sijaan nauroin, kun laitoimme toisillemme sormukset, sillä sulho meinasi laittaa omansa minulle ja minä puolestani meinasin laittaa sulhon sormuksen oikeaan nimettömään. Myöhemmin juhlassa serkkuni tuli sanomaan, että huomasi hartioideni hytkyneen naurusta! Minä ajattelin jälkeenpäin, että tilaisuus oli hyvä juuri tuollaisena. Itkettiin ja naurettiin. Oli helppoa seisoa alttarilla kaikkien muiden seisoessa takanamme, vaikka takaa kuului niiskutusta ja naurahduksiakin. Saimme myöhemmin kiitosta kauniista tilaisuudesta ja monen mukaan se oli rennompi ja intiimimpi kuin kirkkovihkiminen. Koski solisi hiljalleen sillan alla ja vieraiden mukaan se oli kuin taustamusiikkia papin puheelle. Olemme erityisen onnellisia, että päätimme tehdä vihkimisestä oman oloisen ja luonnonläheisen.
 
Vihkimisen jälkeen tuore aviopari oli yhtä leveää hymyä ja pulppuilevaa naurua! Viulisti ja kitaristi soittivat vihkimisen päätteeksi hääaiheisen vanhan kepeän kansanlaulun Lintu lensi oksalle. Vieraat puhaltelivat saippuakuplia, jotka jäivät tuulettomassa säässä leijailemaan kauniisti ilmaan. Kuplavolkkariin noustuamme sulho ja kuski olivat unohtaneet kertoa minulle (tai sitten se oli mennyt minulta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos), että paikalta lähdetään hieman vauhdikkaammin, joten autourheilijana kunnostautunut kuskimme kurvasi renkaat ulvoen sillalta ja minä kiljuin säikähdyksestä ja sitten jo rupesi naurattamaan! Se toi hyvää kontrastia muuten niin herkkään tilaisuuteen ja taisi yllättää ja naurattaa vieraitakin. Autossa meillä oli kuohuviinipullo, jonka korkkasimme. Meitä nauratti ja hymyilytti tavattomasti! Kertasimme vihkimisen kulkua ja sulho sanoi, että huomasinko ettemme suudelleet alttarilla. En ollut huomannut sitä lainkaan ja sulhokin oli vain kiltisti odottanut papin lupaa, mitä ei ollut koskaan tullut. Minua tämä nauratti. Sain siis ensimmäisen suudelmani aviovaimona vierasjoukkomme edessä hetkeä ennen hääautoon astumista!
 
Teimme muutaman kunniakierroksen kirkonkylällä, jonka jälkeen suuntasimme juhlapaikalle. Näin alkoi juhlahumu nousta todenteolla!


 
 
 
kuvat Taru Sairanen

23.8.2013

Tammikuu on hunajakuu

Yhä kuvia odottelen, jotta hääpäivän kertomus pääsee jatkumaan, mutta täällä odotellaan myös jotain muuta. Ensi tammikuussa me karistamme Suomen talven kannoiltamme ja lennämme Intian valtamerelle Kauriin kääntöpiirin tienoille Mauritiukselle! Teemme pieniä matkoja vuosittain pohjoiseen, muualle kotimaahan tai ihan naapurimaihin, mutta noin kaukana kumpikaan ei ole käynyt aiemmin.
 
Me varasimme matkan lopulta kuitenkin Helin matkojen kautta. Pyysimme heiltä uuden tarjouksen Mauritiuksen matkasta ja se oli summana ja kokonaisuutena niin lähellä jo Uniquetourilta saatua ja hyvin varteenotettavaa tarjousta, että tartuimme siihen. En tiedä kuinka kohteliasta on kirjoittaa firmoista näin suoraan blogiin, mutta Uniquetourista ei tosiaan löytynyt kuin yksi asiakaskokemus netin kautta kunhan riittävän kauan jaksoi niitä kaivella ja siksi halusin kirjoittaa tämän tekstin edes jonkinlaiseksi kokemukseksi muille matkaa suunnitteleville. Uniquetourilla oli nimittäin oikein hyvää ja henkilökohtaista palvelua, todellista räätälöintiä! Miksi sitten päädyimme kuitenkin Helin matkoihin? Kokemus pitkän linjan yrityksenä vakuutti meidät. Lisäksi heillä on oma edustus Mauritiuksella sekä vuorokauden ympäri toimiva hätäpuhelinpalvelu. Sellaiset ovat ehkä toissijaisia todellisille maailmanmatkaajille, mutta ensimmäistä kertaa kaukomaille suuntaaville ne ovat tärkeitä ja turvallisuutta tuovia seikkoja.
 
Me siis vietämme häämatkamme 12 yötä Le Canonnier -hotellissa all inclusive -eduin. Hotellihuoneemme on standard, sillä meille tuo all inclusive edustaa riittävästi luksusta ja tuntui melkein ihmeeltä, että tarkkaan budjettiimme löytyi sellainen paketti, jota halusimme. All inclusive -pakettiin kuuluvat kaikki ruokailut, juomat, välipalat ja aktiviteetit. Lisäksi hotellista saa piknik-korin mukaansa, jos lähtee päiväksi retkelle johonkin muualle. Tällainen paketti pitää budjettia kurissa ja tuo oman ihanan ja tervetulleen lisänsä lomailuun, kun ruokailuja ei tarvitse sen kummemmin miettiä. Reissaamme aina minibudjeteilla yöpyen B&B-paikoissa ja matkaillen lähialueella, mutta häämatkan suhteen linjamme olivat täysin yhtenäiset: nyt suuntaamme kaukomaille, otamme tavoitteeksi helppouden ja täydellisen rentoutumisen, varsinaisen hunajakuun.
 
Mitä laittaa lentokoneeseen päälle? Miten armas aviomies jaksaa istua kaikessa yli 190 senttimetrin pituudessaan turistiluokassa niin monta tuntia? Miten monta kirjaa reissuun kannattaa ottaa mukaan? Miltä tuntuu trooppinen ilmasto? Miltä näyttää eteläinen tähtitaivas? Oijoijoi!!
 
Loppuun laitan videopätkän hotellistamme. Mitenhän monta kertaa tämä tulee katsottua syksyn pimetessä...
 
 

22.8.2013

Tämän morsiamen rakkaat korut

Valokuvia odotellessa postaan morsiamena ylleni pukemistani koruista. Niitä oli vähän, koska kukilla koristellussa kampauksessa oli itsessään korua kerrakseen. Jokaisella ylläni olleella korulla oli taustallaan tarina ja iso merkitys, mikä on minulle tärkeä juttu.
 
Lahden Glamourista vuokraamassani hääpuvussa oli vyötärönauhassa sädehtiviä glitter-palasia. Se oli ainoa kohta, mikä ei puvussa tuntunut omalta,  koska en ole ikinä ollut blingbling-tyttö, mutta Glamourin ammattitaitoinen henkilökunta ehdotti heti, että sen tilalle voitaisiin ommella muutamalla pistolla jokin muu koru. Kun menin hääviikon keskiviikkona hakemaan pukua, vein mukanani muutaman äidiltäni saadun korun, joista suosikkini ommeltiin nauhaan ja lopulta niiden glittereiden päälle, koska yksinään koru olisi näyttänyt päälle liimatulta, mutta yhdessä ne toimi erittäin hyvin. Kyseessä oli vanha rintaneula, jonka äiti on saanut omalta äidiltään. Häissä mummo bongasi korun heti ja kertoi, että mummon sisko oli saanut korun lapsuuskaveriltaan heidän ollessaan pieniä koululaisia. Tämä isotätini kaverin perhe puolestaan vietti aikaansa ulkomailla, josta koru on ilmeisesti tuotu. Koru oli jo silloin vanha ja niinpä mummo arveli, että korulla on ikää liki sata vuotta. Isotätini oli antanut korun mummolleni, jota kautta se päätyi äidilleni ja lopulta koristamaan hääpukuani. Häiden jälkeen äiti antoi korun minulle ja nyt säilytän sitä kuin kalleinta aarrettani. Ehkä joskus minulla on tytär, joka saa kantaa korua tärkeänä päivänään? Korun kuvio on painettu silkkikankaalle. Kun se ommeltiin hääpukuuni kiinni, oli se kuin piste i:n päälle. Puku tuntui hetkessä enemmän omalta ja vanhaa aikaa henkivältä.
 
 

 
 
Korviini tuli yksinkertaiset helmikorvakorut äitini korurasiasta. Minulla oli tällaiset omastakin takaa, mutta korupussini lähti vahingossa hääyöpaikkaan viedyn laukun mukana ja niinpä äidin korurasia sai pelastaa tilanteen. Samassa sain matkaani siis jotain lainattua. Sinistähän löytyi varpaankynsistä ja uutta olivat kengät ja alusvaatteet.
 


Vasempaan nimettömääni pujotettiin hääpäivänä maailman ihanin sormus. Alla olevan kuvan vasemmalla puolella on siis vihkisormukseni. Sen keskimmäinen osa on keltakultainen isäni vanha ja kulunut kihlasormus, jossa on heidän kaiverruksensa tallessa (isällä on nykyään uusi valkokultainen sormus, jonka hän sai 20-vuotishääpäivänä äidiltä), vihkisormukseni kivi on sormuksesta, jonka äitini on saanut nuorena rippilahjaksi, ja valkokultaiset osuudet ovat sitten ihan uutta osaa, josta löytyy sisäpuolelta meidän nimemme sekä teksti "Onnelliset 10.8.2013". Onnelliset oli häävalssimme nimi ja onnellisiahan me olemme. Oikeassa nimettömässä oli hääpäivänä vanha hopeinen sormus, joka on ollut siinä jo vuosia. Kyseessä on äidiltäni saatu ortodoksinen rukoussormus, jossa lukee venäjäksi "Jumala, suojele minua". Koska tämä sormus on minulle hyvin tärkeä ja on ollut matkassani aina ja kaikkialla, oli itsestään selvää, etten riisuisi sitä hääpäivänäkään. Nämä kaksi sormusta ovat nyt kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät koruni, jotka kulkevat matkassa päivittäin niin arkena kuin juhlanakin.


kuvat Seida

21.8.2013

Häämatka - haaveet suunnitelmiksi!

Hääpäivän kertomus jatkuu heti, kun saan lisää kuvia. Sen sijaan eilen tuumimme armaan aviomieheni kanssa häämatka-asioita. Mehän pyysimme häälahjaksi rahaa häämatkaan. Koska olimme säästäneet häitä varten tosi säntillisesti, on meillä riemu käyttää lahjarahat oikeasti häämatkaan. Enpä voisi tätä vinkkiä liiaksi painottaa tuleville hääpareille: jos hääpäivä on lyöty jo lukkoon, aloittakaa säännöllinen säästäminen heti! Oli kiva fiilis häiden jälkeen, kun ei tarvitse maksaa lainoja eikä aloittaa avioarkea makaroniaterioilla, vaan sai napsauttaa pitopalvelun sun muiden laskut yhteisistä juuri häitä varten kerrytetystä säästöistä ja sitten vielä huomata, että meillä on mahdollisuus toteuttaa häämatkaunelmamme.

Häälahjat olivat muutenkin ihastuttavia. Rahalahjojen lisäksi jo aiemmin keräämämme valkoinen Teema-astiastomme täydentyi ihanasti häävieraidemme avustuksella. Nyt voidaan kahden talouden yhdistymisestä seuranneet sekalaiset astiastot pakata pois keittiöstä. Lisäksi saimme häälahjaksi taidetta, design-kellon, kodintekstiilejä sekä viikon matkan Rukalle, jota jo kutsuimme ylevästi häämatkaksi numero kolme, kun ensin matkasimme Ahvenanmaalle ja ensi tammikuussa suuntana on tropiikin lämpö.
 
Sitten se tropiikin matka, ihan oikea häämatkamme! Pyysimme häämatkatarjouksia usemmasta matkatoimistosta. Ensisijaisesti unelmakohteemme on yhä se Mauritius, mutta kun kahdelle vähän maailmaa ja etenkin kaukomaita nähneelle ihmiselle kaikki valkohiekkaiset rannat, palmut ja merenkohinat ovat yhtä eksoottisia, annoimme matkatoimistoille tilaisuuden ehdottaa myös muita kohteita. Meille tärkeintä on ajankohta tammikuussa, matkapäivien määrä, trooppinen rantakohde ja all inclusive, koska se tuo jo itsessään luksusta häämatkalle sekä pitää budjetin selkeänä myös matkan aikana.
 
Mietimme myös matkan räätälöintiä omatoimisesti ostamalla lennot ja hotelliyöpymiset erikseen, mutta koska tarkoitus on nauttia ja rentoutua täydellisesti, tuntui paremmalta vaihtoehdolta tilata matka suoraan matkatoimiston kautta. Helin matkat tekivät hienoja tarjouksia budjettimme rajoissa, joista yksi oli jopa Havaijille, mutta Uniquetour on vetänyt pisimmän korren tarjotessaan matkaa Mauritiukselle, jossa vietettäisiin kaksitoista yötä all inclusive -eduin. Sormi on jo enter-näppäimellä valmiina ja vihreä valo välkkyy, mutta hieman mietityttää se, että pienestä Uniquetour-firmasta ei meinaa löytyä minkäänlaisia matkustajien kokemuksia netin kautta. Matkan hinta on kilpailukykyinen ja realistinen, yritys kuuluu Kuluttajaviraston valmismatkaliikerekisteriin ja Facebook-sivuilla tykkääjien määrä lähentelee tuhatta, mutta silti olisi kiva kuulla edes jotain kokemuksia. Toki ensisijaista on päivittää oma matkavakuutus ja sitten vain antautua ihanille matkaunelmille.
 
Löytyykö ruudun siltä puolelta muita Uniquetourin asiakkaita tai muuten pienten matkatoimistojen palveluja käyttäneitä?
 
 

 
 


 
kuvat thebesttraveldestinations.com/beaches-in-mauritius

19.8.2013

Kukat, valokuvaus ja first look

Saavuimme kaason kanssa museosillalle, jossa tapasimme sulhon, bestmanin puolisoineen sekä valokuvaajan. Sulho ja bestman toivat kukat mukanaan ja minun täytyy nyt vähän nolona myöntää, että morsiuskimppu meni tältä morsiamelta aikalailla ohi! Keskityin niin paljon suuriin linjoihin, että kukkien hankinnan annoin kokonaan äitini hoidettavaksi. Näin jo siksi, että oli kuljetusten kannalta viisainta hankkia kukat paikallisesta kukkakaupasta ja itse en työkiireiden vuoksi sinne ehtinyt. Ainoa ohjeeni hääkimpun kannalta oli, että siinä voisi olla neilikkaa ja se toive toteutui. Lisäksi matkassa oli hortensiaa ja ruusua. Kimppu oli kaunis ja morsiusneidolla oli miniversio omastani, mutta muuten kukkakauppa mokasi kyllä kukkien osalta. Äitien rintakukkiin oli jätetty tennismailan muotoinen tukiosa näkyviin, vaikka tarkoitus oli, että äideilläkin olisi hyvin yksinkertaiset kukat. Lisäksi äitien kukkiin oli pistetty orkideaa, mitä ei ollut missään muissa kukkakoristeissa. Miesten viehet olivat puolestaan täynnä kultahilettä, jota oli myöhemmin takkien liepeissä ja leuoissakin. Kun myöhemmin annettiin näistä palautetta kukkakaupalle, siellä todettiin, että kun kaikki niin tykkäävät niistä hileistä. Ei vaan tykkää ja siksi olisi kiva, että asiakkaan toiveet olisi ykkösenä. Saimme tuntuvan alennuksen kukista ja niillä sitten mentiin, mitä oli paikalle toimitettu. Se ei kuitenkaan hääparin fiilistä laskenut ja suoraan sanoen keskityin juhlissa sulhaseeni, vieraisiin ja tunnelmaan niin paljon, että jouduin kuvista katselemaan jälkeenpäin, että minkäslainen se kimppu tarkalleen ottaen olikaan! Kimppu nimittäin jatkoi matkaansa illalla, koska en hankkinut erillistä heittokimppua.



 
Me halusimme järjestää valokuvauksen ennen vihkimistä, jotta vieraiden ei tarvitse odottaa juhlapaikalla, vaan juhlat pääsevät pyörähtämään heti käyntiin. Valokuvaus oli myös oikein kiva ja rento hetki, mikä varmasti rauhoitti mieltä myös vihkimistä ajatellen, kun sinne sitten asteltiin yhdessä sulhon kanssa. Päätimme toteuttaa first look -kuvan, koska näimme kuvauspaikalla ensimmäistä kertaa. First look -kuvista sain jo yhden ihanan kuvasarjan. Tässä siis oikea, aito tilanne!
 
 


kuvat Taru Sairanen

18.8.2013

Ennen puoltapäivää

Hääpäivän aamuna kello soi seitsemältä, mutta minä tosiaan nukuin sen verran huonosti, että olin silmä kirkkaana jo kuuden jälkeen. Sulho jäi vielä nukkumaan, kun lähdin alakertaan aamiaiselle. Äitini oli myös hereillä ja kuullessaan minun tulevan portaista hän rupesi laulamaan häävalssiamme "Jo valkenee kaukainen ranta ja koillisess' aurinko nousee..." eikä päässyt sen pidemmälle, kun meitä jo itketti molempia. "Tänään on se päivä", äiti kuiskasi minua halatessaan. 

Kampaaja saapui meille puoli kahdeksalta ja rupesi laittamaan hiuksiani. Samalla söin aamiaista ja pikkuhiljaa muu väkikin rupesi nousemaan. Isä kävi jossain vaiheessa kääntämässä radion Yle Suomen puolelle ja yhtäkkiä sieltä kuului meille onnittelut. Hiusten laitto oli kyllä haasteellista hommaa kampaajalle, kun ympärillä kävi melkoinen kuhina perheenjäsentemme rupatellessa ja morsiamen jännittäessä. Radiosta kuului tietenkin J. Karjalaisen Sydänlupaus ja taas rupesi itkettämään ja sitten pikkuveli tuli naurattamaan jotain ja kampaajalla oli täysi työ väkertää lettiä heiluvaan, jännittyneeseen päähän. Letti kukkineen kuitenkin syntyi ja oli tavattoman kaunis! Seuraavaksi pakkasin autoon hääpuvun tykötarpeineen ja lähdin meikkaajalle kirkonkylälle. Siellä tapasimme kaason kanssa ja taas tirautettiin pienet itkut. On se naimisiin meno raskasta touhua!

Meikkaajalla oleminen oli ihanan rauhallinen hetki. Ensin minut meikattiin ja sitten kaaso. Kaaso oli ihanasti tuonut mukanaan pienen shampanjapullon, suolakeksiä ja suklaata, joilla morsian tankattiin lähtövalmiuteen. Sitten hyppäsin hääpukuun ja pian oltiin matkalla museosillalle. Siellä oli määrä ottaa hääkuvat ja myös first look -kuva. Tässä morsian valmiina perhoset vatsassaan:




Autossa taas jännitys iski ja minulta pääsi itkun ja naurun sekainen kiherrys. (Olen ollut kyllä ihan kamala itkemään näin jälkeenpäin ajatellen! No, tunteellahan sitä avioon astellaan ja voin jo nyt paljastaa, että hääpäivän itkut loppuivat vihkitilaisuuteen, vaikka voisi kuvitella, että tällainen morsian tihertää itkua pilkkuun asti.) Laitoin Spotifyn kautta autoon soimaan polttareiden teemabiisin eli Jari Sillanpään Liekeissä-kappaleen. Kaaso käänsi nupit kaakkoon ja niin sitä mentiin tunnelman kohotessa hetkessä kattoon! Hauska sattuma oli, että kappaleen soidessa kumpikin meistä bongasi tienvarresta joltain pudonneen karvanopan ja olimme vakuuttuneita siitä, että karvanoppa on hyvä merkki. Myöhemmin erittäin onnistuneiden ja ihanien häiden jälkeen kaaso totesi, että se karvanoppa todella oli merkki. 

kuva Seida

Hääkertomus alkaa

Hei kaikille pitkästä aikaa! Täällä ollaan oltu avioliitossa nyt viikon verran ja nautittu häiden jälkeen rentouttavista lomapäivistä saaristomaisemissa Ahvenanmaalla. Häät ovat pyörineet mielessä päivittäin, ystävät ovat laitelleet viestejä ja sosiaaliseen mediaan on linkitelty kuvia häistämme. Se tuntuu aivan upealta, sillä päivä oli meille kahdelle hyvin tärkeä ja onnistunut, mutta nämä viestit, kuvat ja kiitokset kertovat, ettemme suinkaan olleet mieheni kanssa ainoat, jotka viihtyivät ja nauttivat! 

Rupean nyt hiljalleen purkamaan pitkää hääkertomusta. Häitä edeltävänä päivänä touhuttiin hääpaikalla vielä lähes iltaan asti. Molempien perheenjäsenet olivat mukana ja samoin kaaso ja bestman puolisoineen. Häiden aattona minulle tehtiin koekampaus ja samalla tuttu kampaaja suki myös mieheni kuontalon kuntoon. Sitten sulho ajoi Lahteen hakemaan sakettia Glamourista. Glamourista on myös minun pukuni, kaason puku ja morsiusneidon puku. Siellä on ihanaa palvelua, joten suosittelen ehdottomasti kaikille Lahden ja lähialueen hääpareille.

Häiden aattoiltana lämpeni pihasauna ja vaikka meitä oli iso porukka paikalla, pääsimme pakenemaan sulhon kanssa kahdestaan saunaan. Isäni toi meille sinne vastataiteltun saunavastankin. Saunominen kahdestaan oli varmaan koko häitä edeltävien päivien ihanin hetki. Rentoutumista, rauhoittumista, hiljaisuutta, jutustelua ihan pian koittavasta jännittävästä ja odotetusta päivästä.

Häitä edeltävän yön nukuin levottomasti. Minulla oli vahva fiilis siitä, että hääpäivä onnistuu hienosti ja meillä on hyvä talkootiimi paikalla ja jännityskin oli hävinnyt työmatkoille eikä ollut juuri hääjärjestelyjen viimeisinä päivinä mukaan ehtinyt. Silti mieli oli niin täynnä ajatuksia, ettei unesta tullut niin syvää kuin mitä se sitten olikin jokaisena yönä häiden jälkeen. Niin vain tunnit kuitenkin kuluivat ja pian valkeni hääpäivän aamu...

12.8.2013

Onnelliset

Lauantai oli ikimuistoinen, todella onnistunut ja kaunis päivä. Sulho sanoi jossain vaiheessa, että aivan kuin olisimme vasta tavanneet ja rakastuneet. Onnentunne on huikea! Tämän viikon olemme lomalla ja suuntaamme saaristolaismaisemiin, mutta ensi viikolla viimeistään palaan blogin pariin hääpostausten merkeissä ja niitä riittää! Lopuksi laitan eilen napatun kuvan meidän salaperäisestä hääyöpaikasta, johon meidät vietiin säkkipimeässä elokuun yössä, pikkutunneilla tietenkin!



kuva Seida

9.8.2013

Huomenna!

Pikainen tervehdys teille! Täällä kirjoittaa onnellisesta odotuksesta täyttyvä morsian, jolla on maailman paras sulhanen, ihanan reipas ja idearikas talkootiimi ja niin kaunis juhlapaikka että ihan hengästyttää! Usko siihen, että huomisesta tulee onnistunut ja upea päivä, on luja. Palaillaan asiaan sitten, kun olen solminut avioliiton rakkaimpani kanssa! Ihanaa viikonloppua kaikille! 


kuva Seida

8.8.2013

Torstai-iltana

 



Kirjoitan nämä hääviikon loput postaukset puhelimella ja tabletilla, joten julkaisut voivat vinksahtaa eri tavalla kuin tietokoneella kirjoittaessa. Ajatukset on kuitenkin kiva saada ylös näin ajankohtaisesti. Järjestelyt ovat sujuneet mukavasti ja suorastaan leppoisasti. Tämä johtuu ennen kaikkien siitä, että tiimimme on saanut touhuta hääpaikalla tiistaista alkaen. Homma on siis tässä vaiheessa ihan mukavalla mallilla. Eilen hain hääpuvun, joka on ihana, ihana, ihana! Parasta ja ihmeellistä on myös se, että jännitys helpotti heti saapuessani juhlapaikalle ja muuttui iloiseksi odotukseksi. Toki tässä ehtii jännittää vielä, mutta ainakaan se ei ole samanlaista lähes panikointia kuin yksin miettiessä työmatkoilla. Juhlapaikka on todella kaunis ja eilen DJ viritti valot ja äänentoiston paikoilleen - voi, se oli piste i:n päälle kokonaisuudessa! Onnea totisesti on sisustusalalla työskentelevät äiti ja sisko sekä DJ ystävänä! Nyt vietämme iltaa ulkona, pihasauna lämpiää, elokuinen ilta on tyyni ja usva leijailee niityn yllä. Hääviikkoon mahtuu tunnelmallisia hetkiä.

kuvat Seida

TJ 2: Terveisiä juhlapaikalta!








kuva Seida

7.8.2013

Hääkynnet

Eilen kävin ottamassa kynsiin kestolakkauksen. Minulla on lyhyet kynnet ja ihan oikeasti nakkisormet: meillä nimittäin sulholla on pienempi sormus kuin minulla, vaikka minä olen muuten sulhoa paljon pienempi. En halunnut rakennekynsiä, koska aina lyhyiden kynsien kanssa eläneenä oletan tuntevani itseni paljon varmemmaksi tuttujen lyhytkynsisten käsieni kanssa, kun hääpäivä on muuten jännittävänä. Tarkoitus oli ottaa hieman persikkaisempi lakka, mutta lopputulos oli kuitenkin melko nude. Vasempaan nimettömään tuli häiden yhden teeman mukaisesti pitsikuviota ja timantti, jonka valitettavasti huomasin tänä aamuna jo pudonneen ja kadonneen. Kynnet eivät siis kaiken kaikkiaan näytä ihan siltä kuin mitä olisin halunnut, mutta viis siitä, sillä siistit ne ovat joka tapauksessa eivätkä vaikuta hääpäivän kulkuun ja fiilikseen millään lailla. Tarkoitus on kuitenkin järjestää niin hauskat juhlat, ettei morsian pahemmin kerkeä kynsiään katsella!
 



Alimmassa kuvassa näkyy kihlasormukseni. Meillä on molemmilla samanlaiset titaanisormukset. Nyt niiden tilalle tulee uudet valkokultaiset sormukset molemmille, mutta varsinkin sulho aikoo käyttää titaanisormusta jatkossakin töissä, koska hän tekee käsillään töitä ja siksi titaani sopii vahvana materiaalina silloin hyvin arkikäyttöön.

kuva Seida

6.8.2013

Tänään juhlasalissa

En malttaisi enää lainkaan odottaa huomiseen ja työpäivän jälkeen vihdoin alkavaan lomaan, niin pääsen hääjärjestelyihin mukaan ihan tosissani! Äitini ja sulho on pistänyt tänään tuulemaan ja katsokaa, mitä rakkaat ovat saaneet aikaan! Meidän juhlasali tänään!


 
 
Edit. Koska harso ja sen kiinnitys saivat kysymyksiä osakseen ja koska näpyttelin tämän päivityksen eilen pikaisesti kännykällä, tarkennan hieman. Kangas on puuvillaharsoa ja kattoon iskettiin iso koukku, johon harso ja pompomit kiinnitettiin. Pompomit roikkuvat siimalla. Vahva veikkaukseni on, että lukuisia messuosastoja yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella rakentanut äitini on iskenyt tuonne jonnekin myös nippusiteitä. Harson joukkoon viritettiin kolme tavallista valosarjaa, jotka pääsevät oikeuksiinsa elokuisen illan pimetessä. Odotan niin, että näen tämän tänään livenä! Juhlasalista ennen koristeluja löytyy kuvia tästä klikkaamalla ja kattoon viritetyt harsot osoittavat kuinka valkoisella kankaalla saadaan tavallisimmastakin seuratalosta hyvin kaunis ja juhlava.
 
kuva Seidan äiti 

Noususuhdanteiset fiilikset

Viikon päästä tähän aikaan olemme jo Turun satamassa ja pian matkalla kohti Ahvenanmaata. Niin, ja onnellisesti aviossa! Miten nopeasti tämä aika meneekään! Eilen tulin aikaisin töihin ja sillä välin sulho oli lähtenyt jo Alkon ja kaupan kautta hääpaikkakunnalle. Töiden jälkeen hain kaason lahjan kaupungilta ja menin ripsihuoltoon. Kosmetologilla oleminen pelasti maanantain täydellisesti. Olin aika väsynyt ja jännitti ja ikävöin sulhoakin, vaikka näemme jo huomenna, mutta rentoutuminen kosmetologin käsissä tuli täydelliseen saumaan. Välillä jopa torkahdin hoitopöydälle.
 
Kun sitten viimein pääsin kotiin, ovikello soi ja naapuri toi lastensa kanssa meille kortin ja häälahjan. Ihanat! Keittiönpöydälle sen sijaan oli ilmestynyt sulhon kirjoittama lappu, jonka lopussa oli leveää hymyä kasvoille nostattava lause:
 
Nähdään pian rakas tuleva vaimoni!
 
Yön nukuin jotenkin tosi huonosti, kun armas ei ollut vieressä. Se on kummaa, sillä minulla ei ole mitään ongelmaa olla itsekseni muutamaa päivää kotona, mutta silti se meinaa vaikuttaa yöuniin. Ja toki mielessä pyöri myös ne sata asiaa, jotka pitää hoitaa vielä ennen suurta päivää. Silti väsymyksestä huolimatta fiilis on mainio. Monet ystävät odottavat jo lauantaita ja se tieto on ehkä paras tsemppari jännitykseen. Lisäksi äitini päivittää joka päivä Facebookiin yhden hääjärjestelykuvan. Se on kuin joulukalenteri, sillä äitini ja siskoni ovat molemmat sisustusalalla ja ovat saaneet kutakuinkin vapaat kädet meidän hääpaikan somistuksessa. Luotan heidän tyylitajuunsa sataprosenttisesti ja joka päivä ilmestyvä kuva on saanut minut huokailemaan ihastuksesta.
 
Eilen kuvaan ilmestyi somistuksessa käytettävää puuvillaharsoa, johon on painettu meidän häävalssimme nimi, Onnelliset. Sama teksti toistuu hääauton takalasissa ja onpa se kaiverrettu myös vihkisormuksiimme.


 
 


kuvat Seida
(Mainitsethan kohteliaita tapoja noudattaen lähteen, jos kopioit.)

5.8.2013

Se olisi sitten hääviikko

... joka alkaa nyt! Viikon ohjelma on kiireinen, ihana ja taatusti ikimuistoinen. Eilen illalla tihrustin itkua sulholle, että voi kun tässä nyt jännittää ihan hirveästi. Minun sulhoni on kuitenkin ihana ja vakaa kuin kallio ja sanoi minulle näin: "Sä olet järjestellyt niin paljon, että nyt annat muiden hoitaa homman loppuun!" Sulholla alkoi tänään loma ja siksi hän ottaa nyt vetovastuun järjestelyistä. Tänään hän hoitaa viimeisiä hankintoja ja viettää huomisesta alkaen aikaa hääpaikalla tulevan anopin kanssa koristellen ja valssin askeleita harjoitellen. Minä liityn seuraan keskiviikkoiltana. Eilen illalla häävalmistelumme näyttivät tällaisilta:
 
 
 
 
 
 
Hääviikon ohjelma
 
Maanantai: Ensin työpäivä ja sen jälkeen kaason lahjan hakuun, ripsihuoltoon ja ostoskeskukseen hankkimaan vessakorien tarvikkeita sekä kirjekuoria pariin yllätykseen.
 
Tiistai: Jälleen ensin työpäivä ja sitten sulhon huomenlahjan hakuun ja ottamaan kynsiin kestolakkaus. Lisäksi maanantain ja tiistain aikana täytyy järjestää vielä yksi talkooporukan lahja ja pakata ihan kaikki tavarat mukaan niin häitä kuin häiden jälkeistä lomaakin ajatellen.
 
Keskiviikko: Ja taas ensin töihin, mutta se onkin sitten viimeinen työpäivä ennen lomaa (joka varmaan tuntuu oikeasti lomalta aikaisintaan sunnuntai-iltana). Töiden jälkeen ajan hakemaan hääpukua ja sieltä sitten suoraan häävalmisteluihin.
 
Torstai ja perjantai: Valmistelua hääpaikalla.
 
Lauantai: Eräs odotettu päivä, joka toivottavasti on hyvin iloinen ja lämminhenkinen!
 
kuva Seidan sisko
 

2.8.2013

Vakava tapaaminen häähumun pyörteissä

Eilen oltiin synkkien aiheiden äärellä ja tavattiin asianajaja avioehdon räätälöinnin vuoksi. Olen kirjoittanut tästä blogiini ennenkin. Meillä on siis molemmilla omat omistusasunnot: asumme sulhon omistamassa rivitalokolmiossa ja minun pieni yksiöni on vuokralla. Näin ollen meillä on myös omat asuntolainatkin. Siksi tuntui alusta asti järkevältä, että tekisimme avioehdon avioerotilannetta varten ja eilen työpäivän jälkeen suuntasimme asianajotoimistoon. Lakipykälät ovat sen verran monimutkaisia, ettemme uskaltaneet ruveta tekemään niin tärkeää paperia itse, vaan halusimme oikeasti päästä ammattilaisen puheille tuumimaan millaista sopimusta olemme tässä laatimassa. Toki lopullinen paperi olisi ollut tosi simppeli ja sen olisi voinut tehdä ihan hyvin itsekin - nytkin asianajaja otti tietokoneeltaan toisen pariskunnan valmiin pohjan ja muutti sen vain meidän tiedoille! Tyyristäkin se oli ja haukkaa palasen hääbudjetista. Silti meidän mielestämme oli hyvä tehdä tärkeä sopimus osaavissa käsissä ja muutenkin kiva päästä kysymään kaikki mieltä askartavat kysymykset meitä viisaammalta. Tapaamisen jälkeen sanoin sulholle, että tuntui siltä kuin olisin kysellyt pelkkiä tyhmiä kysymyksiä, mutta sulho totesi, ettei hän olisi edes keksinyt niin montaa kysymystä kuin minä. Ja silti meiltä meni edelleen puolet asianajajan puheista yli hilseen! Sanoin tapaamisessa asianajajalle ja sulholle, että nämä lakipykälät tuntuvat yllättävän monimutkaisilta varmaan aika monen mielestä, mikä on hurjaa, kun ottaa huomioon sen, että ne ovat kuitenkin ihan jokaista koskevia asioita vähän niin kuin verotuskin.
 
Tapaaminen oli hyödyllinen ja tunnelmaltaankin yllättävän leppoisa, mikä johtui eniten huumorintajuisesta asianajajasta. Kun hän oli lähes tunnin verran selittänyt meille avioehdoista, testamenteista, avioeroista ja kuolemista, hän totesi loppuun, että "En mä halua teitä nyt kuitenkaan masentaa, kyllä te voitte edelleen mennä naimisiin!". Siinä vaiheessa me repesimme nauramaan ja sanoimme, että tämä on kyllä ihan hyvää vastapainoa vaaleanpunaiselle häähömpälle. Meille avioehto on vähän kuin vakuutus, joka on hyvä olla, vaikkei sitä toivottavasti ikinä tarvitsisikaan. Sulho filosofoi ihanasti myöhemmin kotona, että ehkä asia menee niin, että nyt avioehtoa ei nimenomaan tule koskaan käytettyä, kun se on tehty, mutta sitten on paljon tilanteita, joissa päädytään riitaisaan eroon ja jälkiviisaasti mietitään, että olisi pitänyt aikanaan järjestää avioehto.
 
Kun homma oli ohi ja paperit matkalla maistraattiin, ostimme Arnold'sin donitsit tekemään loppupäivästä hieman makeamman. Vaikka tapaaminen oli hyödyllinen, niin ankeahan se oli, koska kuluneet päivät ovat muuten sujuneet niin iloisten aiheiden parissa. Silti puhuimme sulhon kanssa siitä, että tässähän se nähdään, miten isosta asiasta avioliitossa on kyse. Ja miten kamalaa olisi, jos näitä asioita ei pystyisi puhumaan toisen kanssa tai uskaltaisi ottaa esille. Papin eteen kävelemisen hetkellä täytyy olla kristallinkirkkaasti selvillä kaikki tällaiset suuret linjat olipa ne sitten arvoihin, talouteen, avioehtoihin tai mihin tahansa liittyviä. Realismia ja järkeä ei saa unohtaa, vaikka vaaleanpunaiset linssit olisivatkin nenällä.
 
 
 
 
 
kuva weheartit.com

1.8.2013

Jotain sinistä



Eilen kävin ottamassa kestolakkauksen varpaankynsiin. Tämä juttu on ehkä turhimpien turhakkeiden joukossa, mitä meidän häissä nähdään, mutta onpahan nyt jotain sinistä kenkiin kätkettynä! Kestolakkaus tehdään geelilakkauksella eli aineet ovat kutakuinkin samat kuin geelikynsissäkin, mutta kevyemmät. Lakkaus kestää kuukauden, mutta parhaimmillaan jopa seitsemän viikkoa ja kasvaa sitten hiljalleen pois. Kosmetologi sanoi, ettei ole koskaan aiemmin lakannut kenenkään morsiamen varpaita nimenomaan tällä perinteisellä jotain sinistä -ajatuksella, mutta idea on hänestä tosi kiva ja luonteva. Varpaista tuli niin siistit ja nätit, että näillä kyllä kelpaa astella avioon ja tanssia pitkälle yöhön. Taidan hemmotella itseäni samanlailla sitten alkuvuodesta, kun on aika karistaa pohjolan talven pimeys harteilta ja tassutella paljain jaloin pitkin hiekkarantaa.

kuva Seida