20.12.2013

Vuosi 2013

Kulunut vuosi on ollut yksi elämäni hienoimmista.
 
Sain solmia avioliiton miehen kanssa, jonka rinnalla minulla on hyvä, turvallinen ja rakastettu olo.
 
Sain tuntea itseni rakastetummaksi kuin ehkä koskaan aiemmin elämässäni, kun ystäväni kaappasivat minut huikeisiin polttareihin, joita he olivat suunnitelleet lämmöllä ja tarkkuudella - ja joissa silminnähden kaikki viihtyivät minun lisäkseni.
 
Sain viettää mieheni ja ison ystävien ja läheisten piirin kanssa ikimuistoisen hääpäivän, joka jää mieleen tunnelmallisena ja hyvin iloisena ja onnellisena. Kuinka monta hetkeä ja tunnetta saan yhä iholleni tuosta päivästä aina aamun ensimmäisistä onnen ja jännityksen kyynelistä aina siihen aamuyön hetkeen, kun taksi vei meidät hääyöpaikkaan ja koko pitkän päivän jälkeen oli yhtäkkiä hämärää, hiljaista ja rauhallista, vain pienet järven aallot liplattivat rannassa.
 
Vuoteen sisältyi myös paljon jännitystä ja stressiä niin häiden kuin arkisempienkin asioiden vuoksi. Häät tuottivat iloa, mutta yhtä paljon myös herkistymisen kyyneleitä ja jännitystäkin. Itkin kesän aikana sen vuoksi varmaan enemmän kuin aikoihin, vaikka miten olikin iloisesta asiasta kyse. Henkisesti vuosi oli äärettömän rikas mutta myös voimia vievä. Sitä ei ole vielä aika kullannut ja siksi vaalin ajatuksissani häiden rinnalla lähes yhtä paljon heti häiden jälkeen Ahvenanmaalla vietettyjä rauhallisia päiviä, joina nukuttiin paljon ja ajelehdittiin paikasta toiseen ilman sen kummempia suunnitelmia.
 
Tämä vuosi oli suurten hetkien ja muistojen vuosi, jonka haluan säilyttää mielessäni erityisellä rakkaudella. Hyvästelen vuoden suurella lämmöllä ja kiitollisuudella, myös helpotuksella siitä, että kaikki sujui hyvin jännityksestä huolimatta. Ensi vuosi alkaa häämatkalla, rentoutumisella ja rakkaimmassa seurassa lomailemalla.  Toivon sen olevan lähtölaukaus harmoniselle vuodelle, jossa on enemmän maanläheisyyttä ja vähemmän jännitystä, sillä niin onnistunut ja upea kuin hääpäivä olikin, olen yhä onnellinen siitä, että nyt sulhanen on aviomies ja tämä vaimo saa keskittyä ensi vuonna kaason tehtäviin.

 

Lempeää joulua jokaiselle ja erityisen onnellista uutta vuotta kaikille ensi vuonna häitään viettäville! Nautitaan joka hetkestä!

 
 
 
 
 
kuva Taru Sairanen
 
 
 
 
 

17.12.2013

No se rouvatukka

Noin vuosi ennen häitä alkoi vimmattu otsatukan kasvattaminen. Minulla oli ollut otsatukka jo vuosia, mutta en halunnut, että se sanelisi liikaa hääkampaustani. Kuten siis monet muutkin morsiamet, myös minä kasvatin hiukset kauttaaltaan pitkiksi. Se on sitten epätoivoista touhua. Otsatukassa nähtiin ties minkälaisia pinnivirityksiä ja usein piti sinnitellä, etten vain pätkäisisi typerää reuhkaa hetkessä lyhyeksi. Otin vanhat kansanviisaudetkin käyttöön, koska ajattelin, ettei siinä ainakaan mitään häviä ja niinpä kävin hiustenlatvoja tasaamassa parturin tykönä aina vain yläkuun aikaan. Uskomuksen mukaan silloin leikattu tukka kasvaa nopeammin. Ja niinhän nuo kasvoivat ja kun vielä sain ne yökötystä aiheuttaneet hiuslisäkkeet, niin kuontalo taiottiin hääpäivän aamuna kauniiksi lettikampaukseksi.
 



Rouvaselo alkoi ja syksyn koittaessa häähuuma tasaantui arjeksi, joka tuntui ihanalta ja huojentavalta kesän jännityksen ja vauhdikkuuden jälkeen. Ensin ajattelin, etten kyllä rupea tekemään hiuksilleni mitään, koska hetkessä talvi kääntyy toukokuuksi, jolloin toimin ystäväni kaasona ja silloin hiukset täytyy olla taas erityisen kauniissa kuosissa. Syksyn edetessä hiukset tuntuivat tylsiltä ja kaipasivat jotain piristystä. Rupesin jälleen kaipaamaan otsatukkaa. Koska toukokuun morsiamen häissä on huikeana teemana 1950-luku ja rockabilly, hoksasin, että fiftarityyliin kuuluu otsatukat! Se sinetöi päätöksen ja rouvatukka on siis täällä! Itse en tykkää sanasta "rouvatukka" tippaakaan, koska se tuntuu olevan jo hieman liikaakin häihin olennaisesti kuuluva juttu ja ylipäätään sanana kamalan kuuloinen, mutta pointti on selkeä varsinkin meillä, jotka emme ole aikoihin tehneet hiuksillemme mitään suurempaa hääkampaus mielessämme. Vähemmästäkin kaipaa jo uutta ilmettä kuontaloonsa.




Raidat ja otsatukka eivät vielä kovin radikaalia rouvatukkaa tee, mutta jotain kuitenkin! 

kuvat Seida

11.12.2013

Muutaman kuukauden kuluttua on taas häät!

Kun vuosi vaihtuu, alkaa häähuuma kohota taas tositarkoituksella. Rakas ystäväni tahtoo kihlattunsa kanssa toukokuussa ja saan toimia kaasona. Meitä on kaksi jakamassa kaason tärkeää tehtävää ja olemme molemmat tunteneet morsiamen jo vuosia, joten mikä onkaan ihanampaa kuin fiilistellä yhtä elämän kauneinta, tärkeintä ja mieleenpainuvinta päivää hyvän ystävän kanssa?

Nämä toukokuun häät järjestetään rockabilly- ja fiftari-teemalla, joten kellohameet heiluvat vaaleassa kevätyössä tanssin tahtiin. Fiiliksiin pääsette klikkaamalla itsenne fiftarimorsiamen omaan vastaperustettuun blogiin täältä:





Rock n Roll Bride · A Creative & Colourful Vintage Explosion

rockabilly wedding - Google Search

Rockabilly style | via Tumblr

kuvat weheartit.com

4.12.2013

Avioelämää

Miltä avioliitto näyttää nyt, kun H-hetkestä on kulunut pian neljä kuukautta? Hääpäivä tuntuu unenomaiselta ja valtavan onnelliselta. Sekalaisilta Spotify-listoiltani on työmatkalla pämähtänyt pari kertaa soimaan Ol' kaunis kesäilta, siis sama kansanlaulu, jonka tahdissa kuljimme alttarille. Samoin eilen työmatkalla rupesi soimaan Jari Sillanpään Liekeissä, joka oli polttareideni tunnuskappale. Kappaleet ovat täysin erilaiset, mutta molempiin liitän niin valtavan kokoista välittämistä, rakkautta, ystävyyttä ja täydellisiä muistoja, että poskelle vierähti kyynel ihan vain silkasta onnesta.
 
Syksy on ollut kiireinen, valokuvat ovat järjestämättä, kiitoskortit lähettämättä ja siihen vielä työn etsimiset ja niitä mahdollisesti seuraavat muutot ja uusi kotikaupunki päälle. Stressiä siis riittää ja se tekee elämän kauneimmasta ja onnellisimmasta kesästä vielä tärkeämmän, kauniimman ja onnellisemman jos mahdollista. Kun eilen itkeskelin miehelleni sitä, miten ankeaa tämä pätkätyöläisen elämä on juuri nyt, kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää, totesi rakkaani, että "Muista E, me ollaan kuitenkin yhdessä ja se on kaikkein tärkeintä". Niin totta, niin valtavan totta. Kun kotona asiat ovat hyvin, se riittää pitkälle.
 
Ja hei, häähumu saa pian luvan kaivautua esiin syyssateiden huuhtomasta naftaliinista, sillä häämatka lähestyy viikko viikolta. Odotan sitä paljon enemmän kuin joulua ja juuri nyt ihastelin Fuksianpunaisia Häähaaveita -blogin ensimmäistä häämatkapostausta, sillä he viettivät hunajakuunsa osaksi myös Mauritiuksella, jonka hiekkarannoilla me taivallamme tammikuussa.
 
 
kuva weheartit.com

20.11.2013

Kiireisenä syksynä syntynyt idea kiitoskorteista

Syksy on ollut tosi kiireinen töiden puolesta niin minulla kuin koko muullakin konkkaronkalla ja siksi meidän kiitoskortit ovat vain jääneet ja jääneet. Hieman tunnen huonoa omaatuntoa, kun postilaatikkoon on kolahdellut muiden viime kesän hääparien kortteja jo hyvän aikaa, mutta tuskinpa kukaan meidän kortteja ihan niin kovasti odottaa, että istuu päivät pitkät postiluukun vieressä. ;)
 
Koska kiireet helpottavat jouluksi (onneksi!), suunnittelimme, että väsätään ne silloin ja laitetaan matkaan, kun me olemme häämatkalla tammikuun alussa. Avustus häämatkakassaan oli meidän suurin lahjatoive ja koska matkahaave toteutuu sellaisena kuin ajattelimme, on syytä lausua siitäkin kiitokset. Kortin teksti voisi muodostua jotenkin tällaisista ajatuksista:
 
"Suuret kiitokset, kun vietit kanssamme ihanaa, onnellista elokuun lauantaita. Hääpäivästä jäi meille ainutlaatuiset, elämänmittaiset muistot!
 
Kun tämä kortti kolahtaa postilaatikkoon, on meidän tammikuumme muuttunut hunajakuuksi ja olemme parhaillaan häämatkalla Intian valtamerellä."
 
Teksti on siis tällä sekunnilla kirjoitettua ajatuksenvirtaa ja ehtii muuttua moneen kertaan, mutta punainen lanka kiemurtelisi suunnilleen tuollaista tietä pitkin. Mitä siis tuumaatte? Rehellisyyden nimissä tämä pelastaisi venähtäneeltä aikataululta, mutta toki on kiva saada korttiin muutakin sisältöä kuin pelkkä "kiitos" ja samalla kiittää myös häämatkasta, joka ei olisi toteutunut ilman vieraitamme.
 
 
 
kuva weheartit.com
 

6.11.2013

Ajatuksia budjetista, häämatkasta ja blogin jatkumisesta

Marraskuu on ihmeellistä väliaikaa. Kaunein syksy on auttamatta ohitse - aviomiehen mielestä koko syksy on ohi siinä vaiheessa, kun lehdet ovat pudonneet maahan. Talvikaan ei ole vielä tullut kunnolla, joten on vain harmaa maisema ja iltapäivällä laskeutuva pimeys. Olemme olleet mieheni kanssa erityisen tyytyväisiä, ettemme lähteneet häämatkalle heti häiden jälkeen, sillä niin paljon matkan ajatteleminen tuo energiaa näihin pimeisiin loppuvuoden päiviin.
 
Eilen maksoimme häämatkan ja nyt fiilis on tosi hyvä. Yli vuoden kestäneellä säästölinjalla saimme kustannettua ihanat häät ja sitten vielä unelmiemme häämatkan, johon toki ihanat vieraamme toivat myös ison avustuksen, ja nyt voimme huokaista ja palata tavalliseen tahtiin. Budjetin ja säästöohjelman tarkka suunnittelu toimi tosi hyvin ja pelasti meidät lainoilta. Se on meille asia, josta olemme erityisen iloisia, koska häät ja häämatka ovat kuitenkin meille isoja investointeja. Ja meillä oli myös periaatteena se, että naimisiinmeno on pääasia ja jos meillä ei siis ole mahdollisuutta pitää ilman lainoja juhlia tai lähteä kaukokohteeseen häämatkalle, niin sitten menemme naimisiin pienimuotoisemmin. Näin hääpäivän jälkeen voi sanoa, että se tunne, mikä hääpäivästä päällimmäisenä jäi mieleen, ei ole sidottu ollenkaan juhlien puitteisiin. Hääpäivään ja naimisiinmenoon liittyy niin valtavia tunnelatauksia, että olen varma, että olisin tuntenut itseni yhtä rakastuneeksi ja onnelliseksi ilman valkoista mekkoa, 140 vierasta ja aamuyöhön jatkuvia juhlia. Kuitenkin kiitämme pitkäpinnaisuuttamme siitä, että hei, me oikeasti onnistuttiin ja saatiin juhliin tarvittava summa kasaan. Ja saatiin myös sellaiset juhlat, joista ystävät ovat kiitelleet edelleen. Se jos mikä on mainio juttu!
 
Eilisen pankkisiirron seurauksena voi keskittyä ajattelemaan tositarkoituksella saarta Intian valtameren syleilyssä, sovittelemaan hellehattua, pohtimaan uuden matkalaukun hankintaa vanhan kuluneen tilalle ja millainen matkatavaralista rupeaa muodostumaan. Ainakin sieltä löytyy aurinkorasva, bikinit, kesämekkoja, hyviä kirjoja.. Elokuun auringon alta suunnataan siis Kauriin kääntöpiirin auringon alle. Olenkin päättänyt, että tämä blogi jatkaa eloaan vielä (ainakin) häämatkaan asti, sillä onhan se vielä yksi naimisiinmenoon (olennaisesti) liittyvä seikka. Pysykäähän siis kuulolla!
 
 
 

4.11.2013

Matkakuume

Me olemme olleet pian kolme kuukautta naimisissa. Miten nopeasti tämä syksy on vierähtänytkään! Kahden kuukauden kuluttua Suomen talven ollessa pimeimmillään saamme ruveta pakkailemaan aurinkorasvoja ja kesävaatteita matkalaukkuun häämatkaa varten. Saimme häälahjaksi vierailta rahaa matkakassaa, mutta koska halusimme sellaiselle matkalle, joka ei todennäköisesti ole ihan heti toiste mahdollinen budjetin vuoksi, olemme vielä tämän syksyn ajan säästäneet rahaa. Nyt marraskuussa matkakassa on vihdoin kokonaan kasassa, maksamme häämatkan ja voimme keskittyä ainoastaan kivoihin matkasuunnitelmiin.
 
Tammikuussa meitä siis odottaa 12 yötä Mauritiuksen lämmössä Le Canonnier -hotellissa. Matkaamme all inclusive -eduin, joka tuo ainakin meidän mittapuulla rutkasti luksusta häämatkaan ja käytännön tasolla myös selkeyttä matkabudjettiin, kun matkalle mukaan otettava kassa mietitään sitten retkien ja ostosten näkökulmasta.
 
Meillä on ollut niin vauhdikas kesä ja työntäyteinen syksy, että odotamme häämatkalta ennen kaikkea rentoutumista, olemista ja nautiskelua. Lähes kaksi viikkoa on onneksi sen verran pitkä aika, että siinä ehtii sopivasti retkeillä ja oleilla eikä ole kiire juosta nähtävyyksiä läpi. Retkikohteista suunnittelulistalle on noussut veneretki Ile Aux Cerfs -saarelle, Black River Gorges -kansallispuisto, kasvitieteellinen puutarha Pamplemousses sekä La Vanille -krokotiilipuisto. Ja tietenkin hiekkarantoja, tropiikkia, drinkkejä ja yhdessäoloa rakkaimman kanssa!

Enää pari kuukautta...
 
 

kuva simpsontravel.com

28.10.2013

Photoboothin kuvasaalis

 
 
Olen aiemminkin kirjoittanut häidemme photoboothista. Se siis käsitti vanhat pelkistetyt kehykset ja narun päähän viritetyn vanhan digikameran. Molemmat olimme laittaneet ulos katoksen yhteyteen käytettäväksi. Digikamera oli äitini vanha, jonka muistin napata lapsuuskodistani mukaan vasta nyt lokakuussa (Ai hiemanko ollut jo muuta ohjelmaa häiden jälkeen?). Viikonloppuna siirsin kuvat tietokoneellemme ja niitä oli valtavasti! Ihania, iloisia ihmisiä juhlafiiliksissä ja poseeraamassa kehysten kanssa! Ja mitä pidemmälle juhlailta eteni, sen rennompi meininki photoboothissa oli. Häitä suunnitellessamme en oikein photoboothista meinannut innostua, mutta nyt kyllä suosittelen sitä ehdottomasti. Kuvasaalis oli kerrassaan mainio, vaikka vanhalla pokkarilla ei erityisen hyvälaatuisia kuvia tietenkään saa. Toisaalta sinnepäin oleva kuvanlaatukin sopii hyvin yhteen photoboothin huolettoman meiningin kanssa.
 
Meidän viralliset kiitoskortit ovat vielä työn alla, mutta lähetin sähköisesti kaikille niille omat otokset, ketkä löytyivät kuvista ja sain ilahtuneita viestejä takaisin. Lisäksi tein meille muistoksi kokonaan oman erilisen kuvakirjan näistä photobooth-kuvista, jonka sain eilen valmiiksi ja pistin samantien tilaukseen. Siitä tulee hauska kokonaisuus! Kuvateksteihin kirjoitin kaikkien kokonimet ja vähän taustoja siitä, mitä kautta kukakin on tuttu. Näin siitä jää hyvät muistot myös jälkipolville!
 
kuva Seida

24.10.2013

Kaason tärkeä tehtävä

Muuttuessani morsiamesta vaimoksi muutuin pian myös morsiamesta kaasoksi, sillä hyvä ystäväni menee naimisiin ensi toukokuussa. Hääjärjestelyt ovat vielä alussa, mutta tiedossa on jo polttarisuunnitelmia, askarteluiltamia ja häämessuja ja ensi vuoden alussa vauhti luonnollisesti kiihtyy. Kaason tehtävä on aina kunnia-asia, johon pyydetään vain hyviä, luotettuja ystäviä. Siksi parhaimmillaan kaaso suhtautuu tehtäväänsä sen mukaisesti eli ilolla, avuliaisuudella ja myös kiitoksella siitä, että morsian tahtoi valita ainutlaatuiseen tehtävään juuri hänet.
 
 
 
 
 Oma kaasoni oli verraton. Olemme olleet ystäviä jo 21 vuotta, johon mahtuu valtavasti kaikkea lapsuuden, teini-iän ja aikuisuuden ajalta. Vuosien myötä ystävyys on syventynyt. Neljä vuotta sitten minusta tuli hänen esikoisensa kummitäti ja kun rupesimme suunnittelemaan sulhoni kanssa häitä, oli oitis selvää, kenet pyytäisin kaasokseni. Kaasoni oli fiiliksissä ja järjestelyissä mukana koko ajan hääsuunnitelmien hentoisista ääriviivoista aina häiden jälkeiseen haikeuteen asti. Vaikka hänelle työt ja pienten lasten perheen pyörittäminen vie paljon aikaa, sain silti kokea meidän häidemme olevan kaasolleni tärkeä asia, jonka pikkuseikkojen pohtiminenkin sai aina tilaa ja vastakaikua keskusteluissa. Näin morsiamen näkökulmasta se tuntui tietenkin oikein ihanalta! Hääjärjestelyjen lisäksi sain tuntea oloni hyvin pidetyksi polttareissani, josta suuri kiitos kuuluu kaasolleni ja toki myös koko muulle ystäväjoukolleni. Sellaiset fiilikset eivät ole lainkaan toissijaisia, vaan jättävät lämpimän jäljen sydämeen.

 


Kun nyt olen itse kaaso, on suurin toiveeni, että ystäväni kokisi olonsa morsiamena samanlaiseksi kuin itse sain kokea. Siksi haluan elää fiiliksissä mukana, auttaa käytännön järjestelyissä ja järjestää tietenkin hauskat polttarit yhdessä morsiamen muiden ystävien kanssa. Lisäksi hyvä plussa on se, että kaasona voi tietenkin elää ihanissa tunnelmissa mukana, nauttia täysin ja kuitenkaan ei tarvitse (ehkä?) jännittää ihan niin paljon kuin omien häiden alla. Jos siis päätän käyttää hiuspidennyksiä ensi toukokuussa, ne ei välttämättä okseta tällä kertaa! ;)
 
 


Kuka toimi(i) teidän kaasonanne? Mitkä ovat mielestänne kaason tärkeimmät tehtävät tai ominaisuudet? 

kuvat weheartit.com

11.10.2013

Nimi vaihtuu, ajokortin voimassaoloaika lyhenee?

En ehtinyt soittamaan poliisille tänään, joten asian selvitys siirtyy maanantaille. Siksi käännyn teidän jo rouviintuneiden blogituttavieni puoleen. Naimisiin mennessäni otin käyttöön yhdistelmänimen ja siksi siis minun oli uusittava passi ja ajokortti. Sain ajokortin postissa kotiini ja yllätys oli melkoinen huomatessani, että vanha ajokorttini oli voimassa vuoteen 2055, mutta tämä uusi vain vuoteen 2033. Kahdessakymmenessä vuodessa ehtii toki ajaa autoa vaikka kuinka, mutta yllätyin kovasti, sillä poliisiasemalla vieraillessani täti tiskin takana sanoi merkitsevänsä papereihin, ettei mitkään muut tiedot muutu paitsi ainoastaan nimi. Ajokortin voimassaoloajan muuttumista en tullut edes ajatelleeksi saati että olisin ymmärtänyt kysyä siitä. Sukunimen vaihtamiseen liittyvät kysymykset ovat toki paljon suuremmat kuin kortteihin liittyvät seikat, mutta kyllä tuli vähän hassu olo ajatellessani, että jos olisin pitänyt vanhan nimeni, minulla olisi nyt ajokortti voimassa parikymmentä vuotta pidempään.
 
Pikkujuttuja pitkässä juoksussa ja kokonaiskuvaa katsellessa, mutta kertokaahan, hyvät rouvat, menikö homma teilläkin näin?
 
 

kuva weheartit.com
 

10.10.2013

Kosinnan suorittaminen

Otsikossa piileskelee ironiaa. Niin, kuten valitettavan moni asia nykyään, myös kosinta tulee suorittaa. Se on oltava varmasti ikimuistoinen, yllätyksellinen ja persoonallinen. Olen aina kummastellut sitä, miten osa nykyajan moderneista naisista vaatii tasa-arvoa miesten rinnalla kaikessa muussa, mutta kosintaa halutaan odottaa omassa Tähkäpään tornissa letti ikkunasta roikkuen. Ja sitten surkutellaan, kun mies ei tajua kosia, vaikka odoteltu on jo kuinka kauan.
 
Rouva X:n blogissa on erinomainen kirjoitus kosinnan anatomiasta. Käykääpä lukemassa! Teksti syventää aihetta hienosti ja sai minulta täydet kymmenen pistettä. Me kihlauduimme rakkaani kanssa yhteistuumin. Ei spektaakkeleja, kamerakin unohtui kotiin, vain hiljainen metsä, shampanjapullo ja kaksi rakastunutta. Mielestäni kosinta ei todellakaan ole se juttu, vaan kihlautumisen merkitys lupauksena avioliitosta. Ja mitä kosintoihin tulee, niin minulla on suuri ilo toimia ensi toukokuussa erään hyvän ystäväni kaasona. Hän otti viime karkauspäivänä ohjat omiin käsiinsä, piilotti miehensä eväsrasiaan kirjelapun eikä saanut hamekangasta.
 
 
 
 
kuva weheartit.com

8.10.2013

Hunajakuun odottamista

Kaikkea sitä R-kioskilta saakin. Tänään hain sieltä uuden passini ja H&M:n nettipuodin kesäalesta bongaamani lierihatun. Ulkona on pimeä lokakuun ilta, mutta tämän rouvan ajatukset karkaavat tammikuuhun ja Mauritiuksen lämpöön. Onneksi päätimme viettää hunajakuun vasta keskitalvella, sillä syksyn pimeys kevenee iloisesta odottamisesta kilokaupalla!
 


Kuva Seida 

3.10.2013

Milloinkas teille tulee lapsia?

Heti häiden jälkeen jotkut rupesivat utelemaan lapsiasioista. Ei vielä ainakaan, on meidän vastauksemme. Lapset nähdään usein hyvin selkeänä jatkumona häiden jälkeen ja niinhän se useilla meneekin. Minulla oli ennen häitä aika kovakin vauvakuume, mikä ehkä liittyi enemmän naimisiinmenoon ja sitoutumiseen, sillä se hävisi heti, kun häät olivat ohitse. Jotenkin tuntui niin hyvältä palata arkeen, jossa ei tarvitse suunnitella mitään suurta, että tuli sellainen olo, ettei tähän tarvita nyt mitään isoa muutosta. En osaa nähdä vauvoja ja vauva-arkea kovin ruusunpunaisena asiana, mikä varmasti tekee perheenperustamiseen liittyvistä asioista minulle ehkä hieman liiankin realistisia (?) ja toimii vahvana jarruna. Meillä on lisäksi tämä ensimmäinen avioliittovuosi ikään kuin juhlavuosi, johon kuuluu vähän enemmän matkustelua kuin normaalisti, joten lapsi ei ole suunnitelmissa ykkössijalla. Ihmettelen toisinaan sitä, miten rohkeasti ihmiset kysyvät lapsiasioista. Saahan sitä kysyä, mutta koskaan kysyjä ei voi tietää mitä asioita taustalla on, sillä toisilla pariskunnilla saattaa kulua pitkiä surullisia aikoja ennen kuin lapsi ilmoittaa tulostaan ja silloin jokainen no milloinkas teille -utelu voi tuntua hyvin raskaalta.
 
 
 
 
Sitten hieman muuta:
 
Hääblogini rupeaa olemaan loppusuoralla, joten kysynpä teiltä mitä haluaisitte vielä kuulla meidän häistämme?
 
Muu arki sen sijaan jatkuu ja siitä voi lukea pieniä tekstinpätkiä toisesta blogistani. Tervetuloa!

kuva weheartit.com

26.9.2013

Kaason ja bestmanin lahjat

Meillä oli ihanat kaaso ja bestman, jotka auttoivat lukuisissa häihin liittyvissä asioissa, fiilistelivät kanssamme monta kuukautta ennen H-hetkeä, järjestivät huikeat polttarit sekä meidän yllätyksellisen hääyöpaikan hamahelmineen kaikkineen. Molempien puolisot olivat myös hääjärjestelyissä mukana, joten halusimme muistaa lahjoillamme koko konkkaronkkaa. Kaaso sai Nomination-rannekoruun palasen muistoksi hääpäivästä ja samanlaisen palasen sai myös morsiusneitoni, jolle ostin oman pienen Nomination-rannekorun 1-vuotislahjaksi, jotta siihen voi kerätä muistoja ja käyttää koruna sitten vähän isompana tyttönä. Lisäksi kaaso sai lahjaksi hemmottelua ja lahjakortin kotikaupunkinsa spa-hoitolaan. Tämä oli hänen mukaansa erinomainen lahja ja toki kenelle vain, mutta erityisesti pienten lasten perheen arkea pyörittävälle äidille. Annoin oman spa-lahjakortin myös siskolleni, joka oli korvaamaton apu häihin liittyvissä grafiikkaa ja visuaalista ilmettä koskevissa suunnitelmissa ja niiden toteutuksissa. Bestman on konjakin ystävä ja niinpä sulho valitsi hänelle hyvän konjakin kiitokseksi luottotehtävästään.
 
Tämän lisäksi ostimme itsellemme sekä kaasolle ja bestmanille puolisoineen liput Sami Hedbergin keikalle ja niinpä nyt tulevana perjantaina nähdään näiden ystävien kesken ja ennen kaikkea nauretaan porukalla!



24.9.2013

Toinen, arkisempi blogi

Elokuun aurinko alkaa pikkuhiljaa painua mailleen, vaikka häihin liittyviä postauksia on kyllä vielä tulossa. Tämän blogin rinnalla olen kirjoittanut jatkuvasti hieman toisenlaista ja arkisten asioiden ympärillä pyörivää blogia. Bloggaaminen itsessään on ollut jo monta vuotta harrastukseni, mutta hääblogin perustin siksi, etten halunnut vielä kovin aikaisessa vaiheessa kirjoittaa häistä varsinaiseen blogiini. Häiden lähestyessä kuitenkin kaikenlaiset rajaviivat rupesivat hälvenemään ja niinpä nyt on tullut aika toivottaa teidät tervetulleeksi vanhemman blogini pariin.
 

23.9.2013

Tunteiden kirjo ennen ja jälkeen

Häät ovat tunteellinen juttu, ihan koko kirjossaan. Aina puhutaan siitä, miten häihin liittyvät tunteet ovat onnelliset ja rakastuneet ja näinhän se on - oma mieheni totesi hääpäivänä kesken juhlan minulle, että aivan kuin olisimme vasta tavanneet ja rakastuneet uudelleen ja se sama fiilis oli minullakin. Häihin liittyy myös monenlaisia muita tunteita ja tässä hieman selontekoa niistä, sillä voisin lyödä vetoa, että ruudun sillä puolella kanssamorsiamilla on ollut samoja fiiliksiä.

 
 
 


Jännittäminen

Muistatteko, kun yökkäilin hiuspidennysten vuoksi? Minua yökötti muutamia viikkoja ennen häitä moni muukin asia kuten kahvi, ruoka, pahat hajut, lika ja moni muu. Olen ollut aina herkkä, mutta kuluneena kesänä se meni ihan yli ja ihmettelin, että mikä minussa on vikana. Kun häät olivat ohitse, loppui yököttäminen siihen paikkaan ja silloin vasta ymmärsin, että kyseessä oli tietenkin jännittäminen. Ja onneksi oire oli tällalailla hyvin väliaikainen, sillä etominen ihan vain esimerkiksi perunoiden vuoksi oli jo aika kiusallista.

Välillä odotin hääpäivää malttamattomana ja olin innosta soikeana. Välillä jännitin niin paljon, että odotin enemmän häiden jälkeistä aikaa. Niinä hetkinä minua rentoutti Ahvenanmaan matkan ajatteleminen, jonne siis lähdimme häiden jälkeen maanantaina. Ajattelin, että laivan lipuessa Turun saaristossa on jo kaikki jännitys ohitse ja me olemme naimisissa. Hääpäivän aamuna jännitti vielä kovasti, mutta kun koko show pyörähti käyntiin, ei enää vatsanpohjan perhosia edes huomannut. Viimeistään hääautossa sitten katosi loputkin. Tuore aviomies avasi kuohuviinipullon ja meitä vain nauratti tosi paljon!
 
 


Itkuherkkyys

Häitä edeltävät pari kuukautta oli melkoisen itkuista aikaa. Mietin, etten ole aikoihin itkeskellyt niin paljon kuin kuluneena kesänä. Ei tarvittu kuin jokin kaunis värssy tai radiosta kuulunut ihana kappale työmatkalla, niin jo tämän morsiamen kyynelkanavat aukesivat. Se sai jännittämään hääpäivää vielä enemmän, koska mietin, että tätä menoa häät menevät varmasti silkaksi itkemiseksi. Itkua jatkui vielä hääpäivän aamuna niin herätessä, kampaajalla, meikkaajalla kuin matkalla kuvauspaikalle ja tirautinpa vielä vihkitilaisuudessakin, mutta sen jälkeen ei suureksi yllätyksekseni tullut enää kyyneltäkään, vaan koko loppupäivä oli yhtä leveää hymyä ja naurua! Ja sunnuntai-iltana sitten kyllä taas itkeskeltiin sulhon kanssa, kun luimme vieraiden kirjoittamia kortteja, mutta olen kyllä onnellinen, että se hääpäivän fiilis oli tyystin erilainen kuin ne lukuisat itkeskelyt ja jännittämiset ennen häitä.

Onko hän se oikea?

Tästähän sanotaan, että kyllä sen tietää ensisilmäyksellä ja se tuntuu sydänjuuria myöten ja jos epäilee, niin ei pidä mennä naimisiin. Niinpä niin, mutta kyllä avioituminen on niin valtava päätös, että minä ainakin huomasin kertaavani kesän aikana paljon suhdettamme ja sen hyviä ja huonoja puolia. Mietin paljon meitä molempia, millaisia olemme toisillemme ja kuinka panostamme parisuhteeseemme. Mietin myös paljon koko ihmissuhdehistoriaani ja siihen kuuluvia hienoja hetkiä ja myös niitä lukuisia ojia ja allikoita. Tunsin toisinaan huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista juuri tuon Kyllä sen tietää! -hypetyksen takia, mutta sitten pääsin ajatusteni kanssa sinuiksi tuumaamalla, että tämä nyt vain kuuluu asiaan ja ainakin nyt tiedän, etten ole todellakaan kevytkenkäisesti avioliittoa solmimassa. Ja kun sitten seisoimme elokuun 10. päivänä papin edessä käsi tiukasti toisen kädessä, olin varmempi kuin mistään ikinä tässä elämässäni.


 
 
Häiden jälkeen
 
Kun ihana hääpäivä oli ohitse, oli olo onnellinen, helpottunut ja myös haikea. Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja meidän fiiliksemme hääpäivänä niin huikeat, etten olisi sitä osannut kaiken jännittämisen kourissa edes kuvitella etukäteen. Ahvenanmaan matka oli oikein hyvä irtiotto heti häiden jälkeen, sillä ajatukset pyörivät ihan jatkuvasti hääpäivän tapahtumissa ja siksi matka toi hyvän hajuraon kaikkeen ja soi meille kauan kaivattua aikaa ihan vain kahdenkesken. Suosittelen siis kaikille pariskunnille jotain muuta kuin arkea heti häiden jälkeen, jos se vain aikataulujen ja muiden käytännön seikkojen kannalta onnistuu. Lähtekää vaikka telttaretkelle tai ihan mitä vain! Kun häistä oli kulunut viikko, minä palasin töihin ja sulho jäi vielä lomalle ja silloin se haikeus iski todenteolla. Olin yksin kotona, järjestelin häälahjoja, ikävöin vielä lapsuusmaisemiin lomailemaan jäänyttä miestäni ja ystäviä ja tunsin myös suurta ikävää hääpäivää kohtaan. Onneksi tämä tunne oli täysin sidottuna siihen yksin olemiseen ja kun mies palasi kotiin, rupesi viimein kesän tunnemylläkkä tasaantumaan. Ei enää jännittämistä, ei itkua, ei haikeutta, vain silkkaa tyytyväisyyttä siihen, että häät saatiin järjestettyä ja onnistumaan ja nyt koittaisi vihdoin ihana, tasainen arki!
 
 
 
 
kuvat weheartit.com

19.9.2013

Oi, mitkä huomenlahjat!

Sunnuntaiaamuna istuessamme nauttimassa ensimmäistä aamiaista avioparina rantamökin rauhassa annoimme toisillemme huomenlahjat. Emme olleet etukäteen kovinkaan paljon lahjoista puhuneet, hieman vain hintahaitarista, jotta olisimme kutakuinkin samalla viivalla. Huomenlahjoista tuli oikeastaan vahingossa hyvinkin erityiset, mutta taisimme molemmat ajatella niistä samanlailla, että jouluja ja syntymäpäiviä tulee, mutta naimisiin mennään vain kerran.
 
Minulla oli miehelleni kaikkiaan neljä lahjaa, jotka annoin tarkasti tietyssä järjestyksessä. Ensimmäiseksi mies avasikin suureksi onnekseen lahjan, jossa oli morsiussaunassa päälläni olleet bokserit. Ideahan oli, ettei pöksyjä pestä lainkaan saunan jälkeen, koska lempi leiskuu morsiussaunassa ja se on saatava talteen. Niinpä pöksyt olivat kuivuneet jauhoineen ja kananmunineen leppeässä kesätuulessa kaason pyykkinarulla ja nyt ne pakattiin nätisti sulholle. Eikä muuten kirvoittanut kovin kummoisia ilon huutoja sulhon huulilta! Seuraavaksi sulho avasi paketin, jossa oli huomenlahjakuvat. Ja nehän eivät siis olleet ihan perinteisiä sensuelleja intiimikuvia, vaan morsiussaunan laiturilla otetut, jossa olen yltä päältä jauhossa, kananmunassa ja suklaassa. Näitä kuvia sulho arvosti jo kovasti. Kolmannessa paketissa oli kirjekuori, josta löytyi lahjakortti häitä seurannutta Ahvenanmaan matkaamme varten. Kortti oli minun kirjoittama ja visuaalisen ilmeen oli suunnitellut siskoni. Kortin otsikkona oli "Romanttinen ilta saaristossa vaimosi hurmaavassa seurassa", sitä seurasi pukukoodi, aikataulu ja ohjelma, ja lisäksi kortin alareunassa oli kolme kuponkia ikään kuin repäisynauhoilla kiinni, joissa yhdessä luki "Iltakävely meren rannassa", toisessa "Kuplivaa ja mansikoita" ja kolmannessa arvoituksellisesti pelkkä "X". Viimeisenä ojensin varsinaisen huomenlahjani, joka oli titaaninen rannekello, johon oli kaiverrettu teksti "Ihanalle aviomiehelleni 10.8.2013". Tämä osoittautuikin erittäin mielekkääksi lahjaksi ja on kulkenut häiden jälkeen aviomiehen ranteessa joka päivä. Niin, perinteisestihän huomenlahja on miehen lahja naiselle, mutta minusta oli erinomaisen mukavaa, että perinne muuttuu ja myös aviomies saa lahjan, sillä ainakin minusta oli ihanaa miettiä kuinka rakkaintani ilahduttaisin heti häiden jälkeen.
 
Ja ette ikinä arvaa mitä minä sain armaaltani. Lahja oli huikea ja erään pienen unelman täyttymys. Sain lahjakortin, jolla pääsen katselemaan maisemia kuumailmapallosta käsin! Lahjakortti on vuoden voimassa ja varauskalenteriin oli juuri ilmestynyt lentoaikataulut tälle syksylle, joten katsotaan pääsenkö vielä tämän vuoden puolella ilmaan. Kas näin vaimo lennätetään taivaan tuuliin!



kuva weheartit.com

18.9.2013

Missä se hääyö sitten vietettiinkään?

DJ pyöritti häidemme jatkoilla levyjä puoli neljään asti ja viimeiset juhlijat lähtivät vasta viiden maissa. Tanssiaskelten alla kului niin juhlasalin lattia, pöytäpinnat kuin juhlatilan näyttämökin. Me totisesti saimme hyvät bileet aikaiseksi kuten oli ajatuskin.
 
Tämän tuoreen rouvan silmät rupesivat väsähtämään joskus puoli kolmen tienoilla yöllä pitkän ja vaiheikkaan päivän jälkeen. Lähdimme sulhon kanssa bileiden ollessa vielä hyvässä vauhdissa ja se oli hyvä ratkaisu, sillä koimme koko juhlien kaaren silti näkemättä niiden hiipumista ja se jos mikä jätti mainion fiiliksen jälkeensä. Kaaso oli ohjeistanut, että kun ilmoitamme halumme lähteä hääyön viettoon, kyyti noutaa meidät mukaansa. Niinpä kävi ja saimme yllätyksekseni hypätä tutun taksikuskin matkaan. Häistä lähteminen oli ihana hetki: paljon hymyjä ja halauksia ja saattajia pihalla asti!
 
Koska häät vietettiin maalla, ei meillä ollut automaattisesti ajatustakaan hääyön viettopaikasta ja siksi ehdotimme kaasolle, että jos saisimme avustajamme yllättämään meidät tässä asiassa. Kaasolleni erinomaisen iso kiitos siitä, että hän oli koko hääprojektin alusta loppuun asti innolla mukana ja otti tämänkin ylimääräisen tehtävän ilolla hoitaakseen! Kirjoitan kaason ja bestmanin kiitoslahjoista oman postauksensa, sillä meillä oli täydellisen oikeat ihmiset valittuina näihin rooleihin ja siksi tunsimme vilpitöntä iloa ja kiitollisuutta miettiessämme näille ystävillemme lahjoja.
 
Hääyön määränpää oli siis tuntematon. Taksikuski vei meitä elokuun pimeässä yössä pitkin maaseudun mutkaisia teitä. Juttelimme sulhon ja kuskin kanssa hääpäivästä ja hiekkatie näytti vain jatkuvan ja jatkuvan. Yhtäkkiä bongasin tien varresta huutomerkin kuvalla varustetun varoituskolmion ja sen alla tekstin "LEHMIÄ". Silloin tajusin, että olimme ajaneet pimeässä jo monta kilometriä lapsuudenkotini kotitietä. Samassa hoksasin, että meidät viedään perheeni rantamökille, koska sinne ei ole majoittumassa kukaan häävieraista. Silti mökki ei ollut ehtinyt käväistä mielessäni laisinkaan hääyöpaikkaa pohtiessani. Yllätys oli ihanan kotoisa ja voitte vain kuvitella sitä hetkeä, kun saavutaan pimeään rantaan, taksikuski valaisee pienen polun, jota pitkin me astelemme saketissa ja morsiuspuvussa ja kaikkialla on hiljaista, ainoastaan järven aallot liplattavat hiljaa rannassa. Jotenkin se hetki ja hiljaisuus painui mieleeni kauniina ja tunnelmallisena koko pitkän ja vauhdikkaan päivän jälkeen.
 


 
Mökki oli koristeltu juhla-asuun. Ovessa oli kyltti "Hääsviitti", keittiönpöytä oli katettu kauniisti aamua varten kuohuviinilaseineen ja kukkineen, aamiainen löytyi jääkaapista valmiina ja sänkykin oli koristeltu ruusunterälehtineen kaikkineen. Ja kaaso ja bestman eivät ole ihan hempeimmästä päästä, joten sekin näkyi järjestelyissä: peitot oli kiinnitetty pyykkipojilla sängynlaitoihin kiinni ja kun ne vihdoin sai nypittyä irti, oli pitkin poikin lakanoita ripoteltu pieniä hamahelmiä! Tämä yllätti ja huvitti kovasti! Kiusa se on näköjään pienikin kiusa. Me puistelimme enimmät pois, mutta loput saivat jäädä. Tässä tiimissä ei ole ainuttakaan prinsessaa, joka ei kykenisi herneen päällä nukkumaan.




Sunnuntai oli ihana päivä! Iltapäivällä lähdimme siivoamaan muiden avuksi juhlatilaa, mutta ennen sitä saimme rauhassa nauttia mökillä olemisesta. Söimme hyvän valmiin aamiaisen ja lämmitimme saunan. Saunoimme pari tuntia ja istuimme välillä pitkiä aikoja auringonpaisteessa laiturilla kuohuviiniä siemaillen. Täydellinen, rauhallinen ja rento alku avioliitolle!
 


 kuvat Seida

17.9.2013

Lennokkaat ohjelmanumerot

Elokuisen illan hämärtyessä ilotulitteet lentävät taivaalle ja morsiuskimppu ja sukkanauha onnekkaiden syliin.
 
Lime Hill Quartet piti kaksi taukoa. Ensimmäisen aikana heitettiin perinteiseen tapaan kimppu ja sukkanauha. Minulla ei ollut erillistä heittokimppua, vaan lentoon lähti oikea hääkimppuni. Suuren naisjoukon keskeltä sen nappasi siskoni, joka suorastaan syöksyi kimpun perään.
 
Sukkanauha oli ystäväni vanha, jonka sulho oli onnekkaana napannut tasan vuotta aiemmin vietetyissä ystäviemme häissä. Sukkanauha laitettiin siis ilolla eteenpäin ja jotain taikaa tässä kyseisessä sukkanauhassa täytyy olla, sillä ei mennyt kovinkaan kauan, kun meidän häissämme sukkanauhan napannut mies päätti hääpäivän ensi keväälle kihlattunsa kanssa. Onnellista tässä on vielä se, että tuleva toukokuun morsian on rakas ystäväni ja minun häähumuni saa iloisesti jatkoa, kun ystäväni pyysi minua kaasokseen. Ehkä heidän on laitettava omissa häissään tämä samainen sukkanauha taas kiertoon...
 
Jälkimmäisen tauon aikana toteutui sulhoni haave ja ilotulitus täyttyi elokuisen taivaan. Olimme hankkineet valmiit padat pilailupuodin kautta ja ilotulitus oli kertakaikkisen hieno. Suosittelenkin kaikille ilotulitusta havitteleville hoitamaan homman itse hyvien ja suurten etukäteen tilattujen ilotulituspatojen avulla, sillä se toimi, lopputulos oli hieno ja monta sataa euroa edullisempi kuin firmojen kautta hoidettu ilotulitus. Lupa-asiat olivat läpihuutojuttu, joka hoitui yhdellä lomakkeella ja seitsemällätoista eurolla. Toki säätkin olivat puolellamme, koska ilotulituksen aikaan ei satanut eikä loppukesällä ollut metsäpalovaroituksia voimassa. Ilotulitus sai koko juhlaväen ulos ihastelemaan pauketta ja kruunasi loppuillan.



 
 
kuvat Taru Sairanen

12.9.2013

Tanssijalat liikkumaan

Kun hääpari on suorittanut sen kummemmin kompuroimatta häävalssinsa, toivotaan kaikkien osallistuvan ilolla tanssilattian kuluttamiseen.

Hääbändinämme toimi ihastuttava Lime Hill Quartet. Olin alusta asti ihastunut tähän yhtyeeseen siihen törmätessämme, kun etsimme häihimme sopivaa bändiä Googlen ihmeellisestä maailmasta. Kun joulukuussa päätimme varata juuri tämän yhtyeen hääjuhlaamme, olin silkkaa hymyä! Jazzahtavaa musiikkia soittava bändi on ollut ainoa häihin liittyvä unelma jo ajalta ennen sulhon saapumista elämääni ja tämän unelman toteutuminen merkitsi minulle enemmän kuin yksikään hääpuvun hameenhelma.
 

 

Lime Hill Quartetin kanssa yhteistyö sujui alusta asti hyvin. Saimme keikkarungon nähtäväksi etukäteen ja siihen sai tehdä vielä muutoksia yksittäisten kappaleiden osalta, vaikka tunsin itseni sillä kohtaa hieman pilkunviilaajaksi. Silti olin onnellinen saadessani tanssia sulhoni kanssa häävalssin lisäksi ihanat sanat ja tunnelmallisen melodian sisältävän Toiset meistä -kappaleen.
 
 

 

Niin luulin monta vuotta
yksin vain kuohuissa väyläni löytää mä voisin.
Kaipasin silloin laivaa valkeaa,
joka viedä vois aaltojen taa.
 
Jos olisimme ottaneet häävalssin sijaan häätanssin, olisi tuo ollut yksi vaihtoehto. Toinen olisi ollut Etta Jamesin tyylikäs At Last, jota häiden alla työmatkoilla kuunnellessani vuodatin kyyneleen jos toisenkin. Tämänkin Lime Hill Quartet soitti, mutta mummo olikin minua nopeampi ja vei silloin sulhoni tanssiin! :)


 
At last
My love has come along
My lonely days are over
And life is like a song
 
 
Lime Hill Quartetin ensimmäinen setti oli hieman perinteisempää tanssimusiikkia painottuen kuitenkin jazztyylisiin melodioihin ja keinuviin bossanovarytmeihin. Hienostunut tanssiaistunnelma sopi täydellisesti kauniiseen juhlasaliimme. Sen jälkeen seuranneet kaksi muuta settiä sisälsivät 1970- ja 1980-lukujen tunnettuja discohittejä ja tanssilava täyttyi koko ajan enemmän. Naiset heittivät kenkiään pois ja liekö ensimmäiset kiivenneet jo tässä vaiheessa pöydille jammailemaan?
 
 
 
 
Letkajenkka on perinteinen tanssi ainakin maalaishäissä ja etukäteen olin ajatellut, että sitä ei kyllä nyt meidän häissä nähdä. Luuloni osoittautui täysin vääräksi. Lime Hill Quartetin Heidi ilmoitti, että seuraavana soi Hot Stuff, joka taipuu näppärästi letkajenkaksi. Juhlaväki teki työtä käskettyä ja niin sitä mentiin letkajenkkaa ympäri salia! Tämä oli aika kohtalokastakin, sillä kaaso oli potkaissut kengät nurkkaan ja joku innokas letkiksen tanssija puolestaan polkaisi kaasoa varpaille ja siitä seurasi kahden viikon sairasloma. Jestas! Tosi kurjaa, mutta kyllä siitä revittiin kiitettävästi huumoriakin ja lohdutin kaasoani, että ei joka morsiamella olekaan kaasoa, joka heittäytyy hommaansa niin täysillä, että joutuu häiden jälkeen olemaan pari viikkoa sairaslomalla. Se letkis oikeasti toimii Hot Stuff -kappaleen tahdissa, kokeilkaa vaikka:
 
 
 
 
Lime Hill Quartetin keikka päättyi puolilta öin miespuolisten vieraidemme taputtaessa ja huutaessa "Myö halutaan lissää! Myö halutaan lissää!". Meininki oli huikea enkä voi kuin suositella juuri tätä bändiä hääjuhliin, sillä Lime Hill Quartetissa yhdistyi juuri se, mitä heiltä odotimme: tyylikkyys, tanssiaistunnelma ja riehakkaat bileet.
 
kuvat Taru Sairanen

5.9.2013

Poloneesi niityllä eli yllätysohjelma ennen häävalssia

Kun hääpäivä oli edennyt häävalssin alkuun, yllätettiin meidät sulhon kanssa vielä uudelleen. Juhlakansaa pyydettiin siirtymään ulos, DJ käänsi ulos asetettuja kaiuttimia kovemmalle ja koko juhlaväki tanssi siskoni ja hänen miehensä johtamana poloneesin juhlapaikan viereisellä nurmella! Se oli hauska yllätys ja hieno alku illan tansseille, joita koettiin kaikilla herkuilla aina poloneesista valsseihin, discoilusta letkajenkkaan ja sitä kautta viimein jammaillen pöytien päälle. Poloneesi nurmikentällä korkokengissä oli haastavaa, mutta oli aivan mahtavaa nähdä miten porukka heittäytyi mukaan! Joukossa oli mukana niin ne, joille vanhat tanssit ovat tuttuja jokavuotisista akateemisista illallisista kuin nekin, joille tämä oli ensimmäinen kerta ikinä poloneesin tahdissa. Ja miten tämä ohjelma oli päätynyt meidän juhliimme? Opiskeluaikana poloneesia tanssittiin vuosittain akateemisissa tanssiaisissa ja sulhokin päätyi niihin juhliin avecinani. Syntyi upea kontrasti, kun akateemisten illallisten juhlavuus tuttuine säveleineen yhdistyi maalaishäihin ja elokuisen tanssilavan pihapiiriin.


 
 
 
kuvat Taru Sairanen

3.9.2013

Kaason puhe ja sulhasen ryöstö

Hääjuhlassamme kaasoni piti puheen, jossa hän muisteli kuinka minä ja sulho olimme tavanneet neljä vuotta sitten. Hän lausui Matin ja Tepon iskelmän Elämänsuuruinen sanat, sillä kyllä vain, siinä kesätapahtumassa esiintyi Matti ja Teppo, jonka jatkoilla me sitten kirjaimellisesti törmäsimme toisiimme nykyisen aviomieheni kanssa.
 
Kaason puheen päätteeksi pämähti yhtäkkiä juhlasalin kaiuttimista soimaan polttareistani tuttuakin tutumpi teemabiisi eli Jari Sillanpään Liekeissä ja eri puolilla juhlasalia istuneet ystäväni kiskaisivat ruutuliput mistä lie helmojensa alta. Niin armas sulhoni vietiin ruutuliput liehuen ja minä jäin hölmistyneenä ihmettelemään tapahtunutta. Kun eloisa naisporukka oli poistunut sulho mukanaan, nappasi bestman mikrofonin, istahti tyhjälle sulhon paikalle ja totesi juhlaväelle: "No niin, voidaan jatkaa."
 
Tämän letkautuksen jälkeen jouduin kovaan tenttiin. Minullehan suoritettiin polttareissani katsastus, jossa siis kyseltiin erilaisia kodinhoitoon, lastenhoitoon, autoihin, avioliittoon ja mieheeni liittyviä kysymyksiä. Muutamiin en osannut vastata, joten silloin katsastus meni huomautusten kera läpi ja nyt oli jälkitarkastuksen vuoro. Vieläkään ei oikeita vastauksia löytynyt, mutta siitä huolimatta ohjelmanumero oli oikein kiva. Olin rento ja maistellut hieman viiniäkin ja koska bestman on yhteinen kaverimme, oli hänelle helppo vastailla napakasti takaisin myös silloin, kun oikea vastaus oli täydellisesti hukassa. Ohjelmanumero sai vieraat nauramaan ja myöhemmin juhlassa minulta kysyttiinkin oliko tätä harjoiteltu etukäteen, mutta ei todellakaan, koko homma tuli täysin puun takaa. Kun kysymykset oli käyty läpi edes jotenkuten hyväksytysti, saapui polttariporukkani riepoteltu sulho mukanaan. Sulhon poskella oli suukko, kauluksen napit olivat auki ja hiuksissa sojotti koivun oksia! Vielä ennen kuin sain mieheni ihan tosissaan takaisin, sain tehtäväkseni sanoa viisi hyvää asiaa hänestä. Tämä kohta oli painunut erityisesti isäni mieleen ja muutaman muunkin ja tuntui kivalta kuulla siitä jälkeenpäin, sillä viisi asiaa oli helppo keksiä ja silti yhtäkään ei tarvinnut tempaista tuulesta, vaan jokainen tuli ajatuksella:
 

 
1. Sulho on kiltti ja nimenomaan oikealla tavalla kiltti eli hyväsydäminen, ystävällinen ja kohtelias.
2. Sulho on lempeä ja hänen kanssaan on helppo ja turvallinen olla.
3. Sulholla on hyvä ironian taju ja meillä on välillä tosi mustaa huumoria keskenämme.
4. Sulho on tunteellinen. Se on ehkä piirre, jota sulhon pintapuolisesti tuntevat eivät näe, mutta siellä pinnan alla on hyvinkin tunteellinen mies.
5. Meillä on tasa-arvoinen suhde, jossa molemmat katsotaan toisiamme kunnioittavasti samalta tasolta.
 
Ja niin minä sain sitten prinssini ja puoli valtakuntaa.


 
kuvat Taru Sairanen

2.9.2013

Valokuvat ja kaapin paikka

Häissämme ruokailun ja kahvituksen välissä oli vapaata ohjelmaa. Hääpaikan pihalle oli pystytetty pari telttaa. Lisäksi olimme laittaneet sinne hyvin pelkistetyn ja tyylikkään photoboothin, joka siis käsitti pelkät taulun kehykset. Ne roikkuivat koukuilla teltan reunasta, johon oli lisäksi kiinnitetty narun päähän vanha digipokkari. Näin jokainen saattoi räpsiä itse kuvia ja poseerata kehyksissä. Tarkoitus on toimittaa digipokkarista löytyvät kuvat syksyn aikana kaikille niille, joita kuvista löytyy. Ehtipä hääpari itsekin kuvattavaksi!
 
 
 
Ainoa hääohjelmasta puuttuneeksi jäänyt seikka oli ryhmäkuvat. Olimme etukäteen suunnitelleet, että yhteiskuville varattaisiin aikaa esimerkiksi ruokailun ja kahvin välistä ja koko juhlaväestä otettaisiin yhteiskuva, mutta hääpäivän ohjelma meni niin vauhdilla, ettei näitä tullut koskaan otettua. Häissämme oli ohjelmaa ja vapaata seurustelua juuri sopivassa suhteessa, mutta päivän tunnelma, kaikki 140 ihanaa ihmistä ympärillä ja huikea fiilis veivät niin mukanaan, ettei tämmöiset asiat muistunut mieleen tippaakaan eikä se jälkikäteen edes haittaa. Minulle niiden kuvien puuttuminen viestii ainoastaan siitä, että me kaikki elimme täysin sitä hetkeä ja ihanaa päivää viettäen siitä siivun jokaisen paikalle tulleen ystävän kanssa. Ei silloin muista kuvissa poseerata tai kiinnittää muihin pikkuseikkoihin huomiota.
 
Kuvien ja vapaan seurustelun jälkeen koitti kahvituksen ja kakunleikkuun hetki. Olimme päättäneet sulhon kanssa keskenämme, että me emme polkaise kakkua leikatessa. Meistä se on hölmö perinne eikä kuvaa lainkaan suhdettamme, jossa tasavertaisuudelle annetaan paljon painoarvoa. Kannustushuudot helähtivät jo ilmoille meidän asettuessamme kakun ääreen, mutta tästä polkaisun sivuuttamisesta ainoastaan lisäksemme tiennyt äiti sihisi yleisön hiljaiseksi. Niinpä kysyin kakun leikkaamisen hetkellä sulholta muiden seuratessa toimenpidettä vierestä, että "Onko meillä enää kaappeja, joilla ei ole paikkaa?". Sulho vastasi, ettei ole ja suuteli minua ja sitten leikkasimme kakun yhdessä. Yleisöstä kuului myötämielinen "aaaaaw".

kuva Anne T.

31.8.2013

Häämatkan odotusta

Meillä kotona on kokonainen seinä maalattu liitutaulumaalilla. Eilen pyyhin polttariporukan jättämät viestit, jotka olivat seinällä kaksi kuukautta ja tein tilalle kalenterin, joka laskee päiviä häämatkaan! Maanantaina tulee ensimmäinen rasti ruutuun. Piirustuslahjoja minulla ei ole, mutta lopputulos on vähintään boheemi ja sinne päin ja ajaa asiansa.


Kuva Seida

29.8.2013

Hääjuhlan ohjelma

Siskoni askarteli pöytiin kartiot, joihin laitettiin hääjuhlan ohjelma esille. Yleensä ohjelma on kirjoitettu ikään kuin ranskalaisin viivoin sen enempää selittelemättä, mutta koska itse pidän kirjoittamisesta, laitettiin meille pöytiin hieman laveammin kirjoitetut ohjelmat, joissa sitten pääkohdat nousivat esiin korostetummin ja isommalla fontilla. Näin oli helppo tarkistaa nopeasti mitä seuraavaksi olisi vuorossa. Tämä kuten hääkutsujemme infotekstikin oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja vieraidemme huumorintajuun vahvasti luottaen. Teksti kuului näin:

Tervetuloa juhlimaan, hyvät ystävät!
 
Juhlan alkajaisiksi nostatetaan tunnelmaa alkumaljoin ja samalla kuunnellaan morsiamen isän pitkä, pitkä puhe, jonka aikana ehtii vaihtaa painoa jalalta toiselle monta kertaa. Tämän jälkeen nälkä kurniikin vatsassa jo siihen malliin, että on aika siirtyä buffet-pöydän ääreen. Suolaista seuraa luonnollisesti makea ja hääkakku kannetaan pöytään. Samalla selviää miten N.N.:n ja N.N.:n kaappien paikat ratkaistaan jatkossa.
 
Salaperäisten ohjelmanumeroiden jälkeen svengaava orkesteri Lime Hill Quartet nousee lavalle, ja kun hääpari on suorittanut sen kummemmin kompuroimatta häävalssinsa, toivotaan kaikkien osallistuvan ilolla tanssilattian kuluttamiseen. Elokuisen illan hämärtyessä ilotulitteet lentävät taivaalle ja morsiuskimppu ja sukkanauha onnekkaiden syliin. Lime Hill Quartetin viimeisten tahtien jälkeen H:n yläasteen 1990-luvun lopun legendaarinen DJ Kurre rupeaa liikuttamaan juhlaväen tanssijalkoja energiseen tyyliinsä.
 
Illan aikana avautuu Pirttibaari, jossa kohtelias baarimikko tarjoilee asianmukaisesti juomaa ja yön laskeutuessa myös suolaista naposteltavaa.
 
Iloista hääjuhlaa!
 
*
 
Aivan alkuperäinen ajatus tekstin hiomisessa oli se, etteivät vieraat ajattele juhlien loppuvan bändin esiintymisen tai ilotulituksen jälkeen ja että jatkot varmasti pyörähtävät luontevasti käyntiin. Tällä tavoin saimme ohjelman kuulostamaan siltä, että juhlia kannattaa jatkaa loppuun asti. Juhlissa sai todeta, että ei se ainoastaan kuulostanut hyvältä, vaan toimi oikeasti. Ystävämme hoiti DJ:n homman aivan huikeasti, porukka tanssi pöydillä ja häissä hurjimmat yökiitäjät olivat viihtyneet aamuviiteen! Pöydillä tanssimiseen oli jopa varauduttu etukäteen niin, että juhlasalista roudattiin ennen tanssia osa pöydistä pois, mutta jäljelle jätettiin kaikkein tukevimmat pöydät. Niiden ääressä alkuiltana istuttiin tanssien pyrähtäessä käyntiin, mutta yötä kohti meininki muuttui villimmäksi ja pöydät toimivat tanssilattian jatkeena! Tansseista ja hääbändistämme Lime Hill Quartetista on tulossa myöhemmin erillinen postaus samoin kuin meidät yllättäneistä ohjelmanumeroistakin, pysykää siis linjoilla!
 
Alla olevassa kuvassa näkyy ohjelmakartiot, baarin tarjonta sekä Something Old -liikkeestä ostetut paperipillit. Leikkasimme pitkät pillit puoliksi, jotta ne kävivät paremmin mataliin drinkkilaseihin. Baaristakin seuraa oma postaus, jossa tulee myös enemmän tietoa juhlien juomapolitiikasta.



 
kuva Taru Sairanen