30.11.2012

Visioita sormuksesta

Olen aiemminkin kirjoittanut sormuksista ja siitä, että perinteisen kihla- ja vihkisormuksen sijaan haluaisin yhden leveän sormuksen, jossa yhdistyisi käsityöläisyys ja jokin juju. Olemme suunnitelleet, että miehen kihlasormus todennäköisesti tuunataan osittain kultaamalla ja minulle teetetään leveä vihkisormus titaanista tai teräksestä. Sormuksen kuvioinniksi tulisi laserilla kirjoitettua tekstiä niin pienellä, että se näyttää äkkiseltään pelkältä kuvioinnilta, mutta tarkemmin katsottuna sen pystyy lukemaan eli mahdollisesti paljon pienemmällä kuin näissä esimerkkikuvissa. En ole koskaan ollut diamonds are girl's best friend -tyttö, vaan koen tuollaisen kirjoitetun tekstin enemmän omaksi jutukseni. Tekstiksi tulee mahdolliseksi jokin läheiseltä tuntuva mietelause, jota voisi hyödyntää myös kutsuissa tai kiitoskortissa. Ja miksi näin? Ajatus syntyi oikeastaan bongattuamme Aito Helsinki -yrityksestä kertovan artikkelin ja toisaalta myös siitä, että yksi rakkaimpia korujani on äidiltä saamani ortodoksinen rukoussormus, jonka reunassa lukee "Jumala, suojele minua" venäjäksi pienillä kyrillisillä aakkosilla. Vielä tämä on vasta suunnittelun asteella, mutta toivottavasti visio kantaa toteutukseen asti.



kuvat pinterest.com ja Aito Helsinki -yrityksen Facebook-sivu.

4 kommenttia:

  1. Mäki tykkään noista tekstisormuksista :) meinasin että me uusittas kihlajaisten vuosipäivänä (joka Ramin mielestä on vasta seuraavana karkauspäivänä :D ) sormukset kunnollisiin, kun meillä ei oo edes kaiverruksia näissä. Ni tommoset tekstilliset ois ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, siinä tuntee itsensä ja suhteen nuoreksi, kun viettää vuosipäivää vain joka neljäs vuosi. :D Joo, mä olen viehättynyt noista tekstisormuksista, kun jotenkin sillä tekstillä saa siihen sormukseen vielä enemmän syvyyttä ja ajatusta. :) Saa nähdä millainen siitä tulee, mutta teksti voisi kyllä olla jotenkin vielä pienempänä ja enemmän kätkettynä kuin noissa kuvissa. Vähän niin kuin siinä äidiltä saadussa sormuksessa. Ja silleen, ettei se kuitenkaan näytä miltään Taru sormusten herrasta -sormukselta! ;)

      Poista
  2. Toi kolmas on kiva :) muotoilultaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuollainen selkeä. :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...