7.4.2013

Karkkibuffet sittenkin?

En ollut innostunut häiden muoti-ilmiöstä karkkibuffetista ennen eilistä. En edes tiedä, miksi karkkibuffet ei uponnut minuun, vaikka olen tosi perso makealle ja luulisi, että karkkibuffet jos mikä olisi tällaisen suklaasiepon taivas. Olin jotenkin ajatellut sen ylimääräiseksi menoeräksi ja siksi tuntui, että jos jonkin kohdalla kukkaronnyörit vedetään kokonaan solmuun, niin karkkibuffetin.

Sitten suunniteltiin häiden koristeita ja somisteita äitini kanssa. Äiti on tosi kekseliäs ja näppärä ja hän rakastaa juhlien suunnittelua, joten välillä tuntuu kuin minulla olisi hääsuunnittelija ihan omasta takaa. Tänä keväänä äiti on tehnyt monta kerrostarjotinta vanhoista posliinilautasista ja niinpä hän oli suunnittellut, että hääjuhlamme kahvipöytään tulisi - kuinkas ollakaan - karkkibuffet!

Ideana olisi laittaa tarjolle erilaisia suklaamakeisia useammalle kerrostarjottimelle. Koska meidän häissämme on paljon vintage-somistusta, sopivat vanhat lautaset tarjoiluastioiksi täydellisesti. Säästöä saadaan siitä, kun tarjoiluastiat ovat jo nyt valmiina ja äiti keksi, että suklaat haetaan makeistehtaalta, jolloin niiden hinta putoaa - ja varsinkin, jos haaviimme sattuu jokin herkullinen sekundaerä.

Tässä vielä kuva äitini taidonnäytteistä, meidän karkkibuffetin tarjottimista:



kuva Seidan äiti

10 kommenttia:

  1. Tosi kauniita! Aivan ihania!

    VastaaPoista
  2. Ompas hienoja! Saako kysyä miten tommoset tehään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita metallisia kannattimia saa hankittua valmiina ja lautasten keskelle porataan reikä siihen tarkoitetulla poralla. Äidin tuttavalla on tällainen pora. Eli aika simppeli systeemi, mutta toki tuo rei'än tekeminen on hankalin vaihe, jos ei ole välineitä siihen.

      Poista
    2. Aivan, eli jätän suosiolla väliin haaveet tuon tekemisestä itse :D

      Poista
    3. Anonyymi23.4.13

      Hei, saman voi toteuttaa liimaalla ja käyttäen noiden lautasten väleissä kauniit jalallisia, viini- tai konjakkilaseja yms... Kruunuksi voi halutessaan vielä iskeä vaikka jonkin siron ja nätin kahvikupin.

      Poista
    4. Kiitos vinkistä! Toivottavasti K käy lukemassa tämän. :)

      Poista
  3. Ihanat kerrostarjottimet! Tosi kauniit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yksi tällainen jo kotona ja tykkään tosi paljon. :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...