9.4.2013

Parkuva morsian

Välillä tulee niitä hetkiä, kun ajattelee papin eteen marssimista sulhon käsipuolessa maailman helpoimpana hommana. Ja sitten välillä tulee hetkiä, kun pelkkä ajatus kipristää mahaa ja tulee sellainen olo, että apua, miten siitä tilanteesta selviää! Tekisi mieli karata sulhon kanssa maistraattiin ja sieltä avioparina tropiikin lämpöön. 

Kuinka siis lievittää jännitystä ennen H-hetkeä? 


Meillä tämä jännityksen lievittäminen ratkaistiin jo vihkipaikan valinnalla, jonka äänimaisemaan kuuluvat pauhaavien urkujen ja seinissä kaikuvan äänen sijaan soliseva koski ja lintujen laulu. Lisäksi hääkuvat aiotaan ottaa jo ennen vihkimistä, koska sulhon näkeminen ja vankkaan, tuttuun käteen tarttuminen hyvissä ajoin ennen papin eteen marssimista varmasti lieventää jännittämistä.

Haluan myös ottaa kuohuviiniä aamulla ja pienen rohkaisevan ennen vihkimistä. Joku nyt ehkä ajattelee, että kamalaa viinan läträämistä ennen naimisiin menoa, hyi! Tarkoitus ei ole hoiperrella alttarille, vaan ajattelen, että kuohuviini tekee kaason, siskon ja muun naisväen kanssa vietettävästä aamupäivästä juhlavan ja iloisen ja pieni rohkaisu ennen vihkimistä rentouttaa.

Mikä sitten häissä jännittää eniten? Kuten olen joskus tänne aiemminkin kirjoittanut, jännitän eniten sitä, että itken ryystämällä, naama turvoksissa ja meikit poskillla. 






Osaisinpa herkistyä kuin naiset Suomi-Filmeissä: kyynel vain vierii kauniisti poskea pitkin ja muuten ilme ei värähdäkään. Useat samaa pelänneet morsiamet eivät kuitenkaan ole häissään itkeneet, vaan onnen tunne on ollut niin valtava, että sitä on ollut yhtä hymyä koko päivän. Se on aika lohduttavaa.

Tätini asteli aikoinaan alttarille diapamin voimalla. Hän parkui vihkiharjoituksissa naama punaisena kaksinkerroin kirkon penkissä ja voitte kuvitella kuinka sen jälkeen varsinaiset häät jännittivät! Niinpä täti meni lääkäriin, josta hänelle suositeltiin diapamia. Kun hääpäivä koitti, täti asteli tyynenä ja onnellisesti hymyillen alttarille eikä ollut tietoakaan siitä naisesta, joka tyrski kirkkosalissa räkä valuen paria viikkoa aiemmin. Tätini kertoi olleensa täysillä mukana vihkimisessä, mutta pystyi silti hymyilemään rauhallisesti nenäliinoihinsa tyristäville vieraille. Hänen kohdallaan napin vaikutus oli niin lyhytaikainen, että illalla pystyi juhlimaan ihan tavalliseen tyyliin. En tiedä onko tämä hyvä esimerkki saati vaihtoehto, mutta ainakin yhdenlainen kokemus.

Sulhoni on tottunut siihen, että minä saatan itkeä ihan hölmöistäkin jutuista - ja tietenkin sulho on se ensimmäinen, kenelle hupsuimmatkin itkunaiheet tulee purettua. Hän on vakaasti sitä mieltä, etten tule selviämään häistämme kuivin silmin ja toisaalta mitä jännitettävää siinä edes on, kun vierellä on mies, joka on nähnyt kaikki ne hölmöimmätkin itkuntiherrykset eikä varmasti ole moksiskaan? Itkuherkkyydestäni huolimatta en silti pidä siitä fiiliksestä, kun itkee kaikkien edessä. En edes ajattele sitä nolona asiana, koska häät herkistävät aina ja morsiammen melkein odotetaan kyynelehtivän omissa häissään, mutta lähinnä pelkään itkun aiheuttavan apeaa mieltä, josta ei noin vain noustakaan takaisin ilonpidon ylimmille portaille, mitä kuitenkin odotan eniten hääpäivältämme. Pelkäänköhän turhaan? 

Naimisiin.info-sivustolla on pitkä viestiketju aiheesta Kuinka selvitä itkemättä, josta löytyy paljon hyviä vinkkejä ja kokemuksia herkille morsiamille. Typerää, mutta nyt täytyy myöntää, että minua rupesi itkettämään tuota viestiketjua lukiessani. Jestas.



kuvat weheartit.com

10 kommenttia:

  1. Minulla oli sama ongelma! En todellakaan itke julkisesti (kotona kyllä useinkin, leffoista ja tv-sarjoista ja ihan mistä vaan) mutta kirkossa isotätini laulaessa Sibeliusta ei pystynyt kyllä pidättelemään, ja sitten vielä vaarini lauloi meille muutaman laulun kitaran kanssa juhlissa.. Ja nyt kyllä vihaan niitä valokuvia, koska näytän ihan punaiselta ja ryppyiseltä >:/ Teki mieli huutaa että nyt saaplari kuvatkaa sitä esiintyjää älkääkä minua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näköjään en ole sit ainoa, joka kaipailisi sitä Suomi-Filmin kaunista itkua. ;) Sanotaan, että jos morsian ei itke omissa häissään, hän joutuu itkemään avioliitossa, joten ehkäpä sen voi kääntää näin positiiviseksi jutuksi?

      Poista
  2. Täällä sama! Se onkin jännä, koska muuten en ole juuri ollenkaan herkkä, mutta tällaiset herkät tilanteet yhdistettynä siihen karmeaan jännitykseen saa kyllä ihmeitä aikaan. Mutta tosiaan, tällaisena "paniikki-ihmisenä" on käynyt kyllä diapamit sun muut myös mielessä :D Taidan silti ennemmin tyytyä hörppimään pienet rohkaisevat ennen h-hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mua ne diapamit on myös mietityttänyt, mutta jos sitten sitä on koko päivän tokkurassa, niin olis aika kamalaa. :D Ehkä siis konjakkia... :)

      Poista
  3. Ei se vielä mitään, jos morsian itkee, mutta kun meillä itki yli puolet porukasta bestmania ja muita "äijiä" myöden. ;D Itse tihrustin itkua vain kaason laulun aikana, onneksi en juuri sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana! :D Ja noin se pitäisi ajatella jo etukäteen, että jos itkettää, niin tuskinpa sitä edes on ainoa, joka sitten itkee. :)

      Poista
  4. Ooh, olen miettinyt ihan samaa! Olen jo kuvitellut, kuinka isäni kanssa odotellaan jossakin piilossa ja hän heittää maailman huonoimpia vitsejään ja minä hermostuksissani naurahdan. Ja ne vatsanpohjan perhoset!
    Ollessamme kirkkoja katselemassa, meinasin purskahtaa itkuun jo silloin! Astuimme vain kirkon ovista sisään ja tadaa, kauhea pidättely päälle! (ehkä meilläkin tämä vaikutti tohon ulkovihkimisen valintaan! ;D)
    Ja mä en todellakaan osaa itkeä hillitysti! Olen punainen kuin joulupukin puku ja räkä valuu!
    Olen yrittänyt ajatella asian näin: Me mennään naimisiin, mikä on ihan sairaan siistiä! Ei siinä nyt mitään tartte itkeä, ku vois vaikka tuuletella, että "Lällislää, toi on mun äijä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että mä en näköjään ole todellakaan ainoa tämän ongelman kanssa! :D Mekin jo ollaan suunniteltu yksi inside-juttu, jonka joku heittää, jos tulee oikein tiukka paikka. Se on kyllä niin inside-juttu, että vain kolme ihmistä repeää nauramaan ja loput ihmettelevät, että mikäs nyt tuli, mutta jos se fiilistä rentouttaa ja helpottaa, niin mikä ettei! :D

      Poista
  5. Anonyymi17.4.13

    Siis oli pakko kommentoida itsekin. Olen menossa naimisiin ilmeisesti vähän teidän jälkeen ja olen miettinyt juuri samoja asioita tuosta itkemisestä! :D en haluaisi näyttää kuvissa punalaikkuiselta ja turvonneelta. Sulhasta asia ei hetkauta, hän on jo tottunut näihin tunteenpurkauksiin = itkuihin. Tiedän myös, ettei minun tarvitse yksin itkeä, tämä "itkuherkkyys" kun kulkee suvussa ;D Heh. Mutta silti... jos osaisi kauniisti vieräyttää pari kyyneltä poskea pitkin eikä tosiaan itkeä vesiputouksena niin kuin kävi esimerkiksi omissa valmistujaisjuhlissani yhden laulun aikana. Ei mikään kyennyt pidättelemään sitä Niagaran putousta, joka silmistäni tulvi haikeuden ja ilon ja ties minkä tunteiden purkautuessa. Entä sitten omissa häissä, jotka ovat kuitenkin ne tunteikkaimmat juhlat varmasti? :O :D :S :P Apua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista! Mulle kävi täsmälleen samanlailla kuin sulle omissa ylioppilasjuhlissani: hanat aukesivat yhden laulun aikana! Vaikka silloin oman painoarvonsa toi herkistelyyn kotoa muuttaminen ja sen jännitys ja ikääkin oli kymmenisen vuotta vähemmän, niin se tilanne on jättänyt juuri tämän parkumisen pelon. :D Ja vaikka häät ovat tunteikkaat juhlat, haluaisin silti, että siellä olisi enemmän naurua kuin itkua. Toki juhla varmasti rentoutuu iltaa kohden, mutta kylläpä riittää jännitettävää ennen sitä! Kääk! :D

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...