9.4.2013

Valoa kansalle

Juhlapaikkaamme kuuluu suuri sali, jonka perällä on näyttämö. Saliin kuljetaan kahvion läpi, jossa on baaritiski ja johon pitopalvelu kattaa buffet-pöydän. Paikka itsessään ei ole suoraan sanottuna kovin kummoinen, vaan tuikitavallinen seuratalo, mutta ehostuksella siitä saadaan varmasti kaunis ja juhlava tila. Me panostamme paljon valaistukseen, koska sillä luodaan iso osa tunnelmasta suhteellisen helposti. Yritämme toteuttaa ideat talkoovoimin, pienillä investoinneilla ja mahdollisimman paljon jo valmiina olevia tavaroita hyödyntäen. Saa nähdä kuinka tässä onnistutaan, mutta nyt kirjaan tähän alustavan, tämänhetkisen vision:

Salin kattoon on tarkoitus ivirittää valkoisia kankaita ja niiden sekaan valosarjoja, joita ostin joulun jälkeen alennusmyynneistä. Lisäksi pöytiin laitetaan kynttilöitä, tietenkin. Ystävämme toimii jatkoilla DJ:n hommassa ja hän sanoi järjestävänsä DJ-laitteiden lisäksi häihin myös valot ja savukoneen, joten täytyy suunnitella kuinka niitä valoja voisi hyödyntää myös juhlatilan somistuksessa ennen varsinaista discoilua. 







Kahvion puolelle kehitetään myös tunnelmavaloja. Yksi idea olisi laittaa suuri puunoksa roikkumaan buffet-pöydän yläpuolelle ja siihen valosarja. Toinen vaihtoehto olisi myös koristella kahviota pompomeilla tai pitsipalloilla, jos jälkimmäisiin kehittäisi myös jonkin valaisusysteemin. Kahvion nurkkaan voisi laittaa vintage-henkisesti vanhan kauniin jalkalampun, jollainen löytyisi jo vanhempieni luota. Siskollani puolestaan on kaksi lamppusarjaa Clas Ohlsonilta, joista voisi saada hauskan valaisinketjun baaritiskin yläpuolelle.







Ulos tulee katos, jonka liepeillä on pieni peräkonttibaari - olemmehan vanhalla tanssilavalla! Katoksesta tehdään viihtyisä valojen avulla ja pihaa koristellaan muutenkin ulkotulilla. Ennen jatkoja elokuista yötä valaisee ilotulitus.







kuvat
naimisiin.info
boards.weddingbee.com
clasohlson.com
jeanierhoades.com
glitterweddings.com
practicalenrichment.wordpress.com
thefireworksdisplayteam.co.uk

8 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, etenkin kun itselläkin on samanlaisia haaveita kankaista kattoon valojen kera:) http://valkoinenkuinmorsian.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja kiitos blogiosoitteesta, liityin oitis lukijaksi! :)

      Poista
  2. Kuulostaa aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Ihanan kuuloista ja näköistä. Meikän sydän heitti voltin tolle peräkonttibaarille! Ihanaa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun volttia heittävä sydän sai minut hymyilemään! Kiitos kivasta kommentista! :)

      Poista
  4. Ettei vaan meillä olisi samat häät? :) Tutulta kuulostaa, nimittäin - sillä erotuksella, että meillä käytetään pääsääntöisesti värinä vihreää.

    Käys tutustumassa munkin blogiin, jos kiinnostaa.

    http://neidistarouvaksi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogivinkistä ja kommentista myös!! :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...