26.10.2012

Viiksiä ja valokuvausta

Valokuvaaja on nyt sovittu, sillä kuvauksen hoitaa eräs hyvä vanha ystäväni. Hän on taitava kuvaaja ja minusta tärkeintä ja parasta on se, että meitä yhdistää jo ennalta ystävyys eikä ainoastaan häiden kuvauskeikka. Kuvaaja innostui myös vieraiden valokuvauksesta, johon olin bongannut ihanan idean Cherryn hääblogista:





Kuten Cherrykin blogissaan kirjoittaa, tämä toimisi parhaiten siten, että kuvat otetaan Polaroid-kameralla, josta ne saa samantien paperisina valokuvina ulos.  Vieraat voisivat kirjoittaa nimensä ja terveisensä kuvaan ja liittää sen vieraskirjaan. Mutta Polaroid-kamera filmeineen maksaa melkoisesti, joten täytyy oikeasti miettiä onko hinta tämän väärti vai saisiko homman toimimaan kivasti digitaalisesti. Kuvista voisi muotoilla esimerkiksi kollaasin hääalbumiin muiden hääkuvien kanssa, ja kiitoskortin mukana voisi lähettää vieraille omat viiksikuvat muistoksi.

Kun häiden teema mukailee Shakespearen A Midsummer Night's Dream -näytelmää ja hääpaikallakin on juhlasalin perällä näyttämö kuten vanhoissa seurataloissa pitääkin olla, sopisi viiksirekvisiitta ja vanhat kehykset kivasti jonon jatkoksi.

PS. Onko muilla ollut vastaavanlaista omissa häissään tai muissa juhlissa? Miten toimi? Oliko hauskaa?


kuvat 
cherrynhaablogi.blogspot.com

2 kommenttia:

  1. Olen ollut monissa häissä, joissa Photobooth on järjestetty ja mielestäni ihan huippu "ohjelmanumero", ja tuntunut olevan vieraille ihan uusi juttu, vaikka blogimaailmassa se kaikilla onkin ;)

    Ehkä muista häistä viisastuneena, suosittelen, että Photoboothista kerrotaan selkeästi vieraille etukäteen seremonimestarin tms. toimesta, jossa selitetään idea ja että halutaan että kaikki käyvät kuvauttamassa itsensä. Jos asiasta ei ole ilmoitettu erikseen, niin vieraiden käynti on ollut aika minimaalinen. Myöskin kuulutuksen yhteydessä kannattaa kertoa vieraskirjakäytännöstä selkeästi, jos haluaa että tervehdyksen kanssa samalle sivulle saa liitettyä jälkeenpäin kuvan. Sillä jotenkin ne vieraat tuppaavat kirjoittamaan kaikki samalle sivulle.

    Polaroid-kameroista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kuinka ollakaan eräissä häissä oli järjestetty vieraiden kuvaaminen näin. Kuvat otettiin ulkona, ja eivät onnistuneet, ei sitten millään. Kuvista juuri ja juuri hahmotti että joku kuvassa seisoo. En tiedä, olisiko kuvaus onnistunut paremmin sisätiloissa, tai oliko filmit jotenkin vioittuneet.

    Mutta kaikenkaikkiaan hauska juttu, ja oman näkemykseni mukaan tuottanut hilpeyttä vieraidenkin keskuudessa. Lisää mietteitä ja tulostettavia viiksiä löytyy muutes blogistani täältä: http://makeaweddingblog.blogspot.fi/2012/04/photobooth.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkistä! Ehkä siis viisainta olisi suunnitella vieraskirja jo etukäteen niin, että kuvat saisi liitettyä myöhemmin mukaan. Toinen vaihtoehto olisi se, että pöytään laittaisi kivannäköisiä kirjelappuja tms., joihin ihmiset voisivat kirjoittaa tervehdyksensä (ystävieni häissä plaseerauskortit toimivat näin) ja myöhemmin sitten vieraskirja koottaisiin kaikesta tästä irtosälästä. En tosin tiedä olisiko se noin edes kätevää tai lopputulos kivannäköistä, mutta eiköhän noihin jokin yhtenäinen idea löydy. Digikuvat ovat siitä kätevät, ettei valaistus vaikuta niin paljon kuvan laatuun, kun sitä pystyy myöhemmin vielä tietokoneella parantamaan. Tätä täytyykin miettiä oikein kunnolla. :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...