22.8.2013

Tämän morsiamen rakkaat korut

Valokuvia odotellessa postaan morsiamena ylleni pukemistani koruista. Niitä oli vähän, koska kukilla koristellussa kampauksessa oli itsessään korua kerrakseen. Jokaisella ylläni olleella korulla oli taustallaan tarina ja iso merkitys, mikä on minulle tärkeä juttu.
 
Lahden Glamourista vuokraamassani hääpuvussa oli vyötärönauhassa sädehtiviä glitter-palasia. Se oli ainoa kohta, mikä ei puvussa tuntunut omalta,  koska en ole ikinä ollut blingbling-tyttö, mutta Glamourin ammattitaitoinen henkilökunta ehdotti heti, että sen tilalle voitaisiin ommella muutamalla pistolla jokin muu koru. Kun menin hääviikon keskiviikkona hakemaan pukua, vein mukanani muutaman äidiltäni saadun korun, joista suosikkini ommeltiin nauhaan ja lopulta niiden glittereiden päälle, koska yksinään koru olisi näyttänyt päälle liimatulta, mutta yhdessä ne toimi erittäin hyvin. Kyseessä oli vanha rintaneula, jonka äiti on saanut omalta äidiltään. Häissä mummo bongasi korun heti ja kertoi, että mummon sisko oli saanut korun lapsuuskaveriltaan heidän ollessaan pieniä koululaisia. Tämä isotätini kaverin perhe puolestaan vietti aikaansa ulkomailla, josta koru on ilmeisesti tuotu. Koru oli jo silloin vanha ja niinpä mummo arveli, että korulla on ikää liki sata vuotta. Isotätini oli antanut korun mummolleni, jota kautta se päätyi äidilleni ja lopulta koristamaan hääpukuani. Häiden jälkeen äiti antoi korun minulle ja nyt säilytän sitä kuin kalleinta aarrettani. Ehkä joskus minulla on tytär, joka saa kantaa korua tärkeänä päivänään? Korun kuvio on painettu silkkikankaalle. Kun se ommeltiin hääpukuuni kiinni, oli se kuin piste i:n päälle. Puku tuntui hetkessä enemmän omalta ja vanhaa aikaa henkivältä.
 
 

 
 
Korviini tuli yksinkertaiset helmikorvakorut äitini korurasiasta. Minulla oli tällaiset omastakin takaa, mutta korupussini lähti vahingossa hääyöpaikkaan viedyn laukun mukana ja niinpä äidin korurasia sai pelastaa tilanteen. Samassa sain matkaani siis jotain lainattua. Sinistähän löytyi varpaankynsistä ja uutta olivat kengät ja alusvaatteet.
 


Vasempaan nimettömääni pujotettiin hääpäivänä maailman ihanin sormus. Alla olevan kuvan vasemmalla puolella on siis vihkisormukseni. Sen keskimmäinen osa on keltakultainen isäni vanha ja kulunut kihlasormus, jossa on heidän kaiverruksensa tallessa (isällä on nykyään uusi valkokultainen sormus, jonka hän sai 20-vuotishääpäivänä äidiltä), vihkisormukseni kivi on sormuksesta, jonka äitini on saanut nuorena rippilahjaksi, ja valkokultaiset osuudet ovat sitten ihan uutta osaa, josta löytyy sisäpuolelta meidän nimemme sekä teksti "Onnelliset 10.8.2013". Onnelliset oli häävalssimme nimi ja onnellisiahan me olemme. Oikeassa nimettömässä oli hääpäivänä vanha hopeinen sormus, joka on ollut siinä jo vuosia. Kyseessä on äidiltäni saatu ortodoksinen rukoussormus, jossa lukee venäjäksi "Jumala, suojele minua". Koska tämä sormus on minulle hyvin tärkeä ja on ollut matkassani aina ja kaikkialla, oli itsestään selvää, etten riisuisi sitä hääpäivänäkään. Nämä kaksi sormusta ovat nyt kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät koruni, jotka kulkevat matkassa päivittäin niin arkena kuin juhlanakin.


kuvat Seida

2 kommenttia:

  1. Näin korun tekijän silmin tämä postaus oli mielenkiintoinen ja ihana!! Ja tottakai muutenkin. Mutta rakastan tarinoita korujen takana ja itsellänikin on useampi koru, joita vaalin, niiden tarinan ja edellisen käyttäjän takia! Kaunis tuo rintaneula ja sopi kuin nakutettuna tuohon pukuusi. Hieno yksityiskohta! Ja miten kaunis tuosta vihkisormuksesta tulikaan! U-P-E-A! Toivottavasti itse joku päivä olen tekemässä myös jotain noin kaunista ja merkityksellistä jonkun sormeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sormuksen teki mies, jolla on noin 30 vuoden kokemus alalta! Olimme ostaneet samasta yrityksestä kihlasormuksetkin. :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...