Avioliiton jännittävä alkutaipale

Selvisi, että mieheni on ruvennut kehittämään meille jotain yllätystä heti häiden jälkeen. Kyseessä on siis minihäämatka kohteeseen X, mikä on todennäköisesti myös minun huomenlahjani. Meillä on ollut alusta asti suunnitelmissa, että tehdään jotain avioliiton ensimmäisinä päivinä. Rahaa säästämme sitten varsinaiseen häämatkaan, jonka aika koittaa tammikuussa, mutta olisi kiva aloittaa avioliitto yhteisellä laatuajalla. Kysyin sulholta saako esittää toiveita tähän yllätykseen liittyen ja luvan saatuani totesin, että mielellään muutaman päivän pituinen reissu ja uusia maisemia, mutta silläkään ei ole väliä ovatko uudet maisemat koto-Suomessa vai rajojen ulkopuolella. Tärkeintä on, että saamme nauttia toistemme seurasta ja fiilistellä mennyttä hääpäivää ja alkanutta avioliittoamme.

 

Mulla on ihana mies.

Rakkaani, se on menoa nyt!

Tärkein asia ennen naimisiinmenoa eli avioliiton esteiden tutkinta on nyt postimerkkiä ja postiluukkuun iskemistä vaille hoidettu. Työkiireiden vuoksi emme ehdi pyörähtämään yhdessä seurakunnassa, mutta saimme ystäväpariskuntamme todistajiksi ja itse asiassa se oli meille mieluisampaa myös siksi, että vuosi sitten toimimme heidän todistajinaan samanlaisessa paperissa. Ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa!

 

Kuulutukset luetaan kolmea viikkoa ennen H-hetkeä niin nykyisen kotikaupunkimme kirkossa kuin minun lapsuuskotini kirkossa, kunnassa, jossa siis myös häät pidetään. Meillä on juuri edellisiltana ystävien häät Helsingissä ja tarkoitus olisi tulla yöksi kotiin. Sunnuntaina 21.7. on kotikaupunkimme kirkossa mahdollisuudet käydä kuuntelemassa omat kuulutukset klo 10 ja klo 13 eli voi olla, että menemme tuolloin jumalanpalvelukseen ja sen jälkeen vaikka kahville tai syömään johonkin ihan vain siksi, että nyt se on sitten kirkossa kuulutettua.

 

Kuinka moni teistä on käynyt kuuntelemassa tai aikoo mennä kuuntelemaan omat kuulutuksensa?

 

 

Ihastunut morsiusneito

Morsiusneitomme on pian neljä vuotta täyttävä kummityttöni, jonka äiti on rakas ystäväni ja siis myös kaasoni. Morsiusneidolle hankittiin puku keväällä ja pieni neiti on ihastuksissaan siitä. Ja myös sulhosta. Tyttö kävi seuraavan keskustelun äitinsä kanssa:

 

Tyttö: Entä jos sulho tahtookin mennä mun kanssa naimisiin nyt, kun mullakin on valkoinen mekko?

Äiti: Eiks sulho ole sulle vähän liian pitkä?

Tyttö: No ei se mua haittaa!

Äiti: Mut sit kummitäti kyllä tulee sanomaan sulle, että hus, hus, se on minun sulhaseni!

 

Tämä nauratti tyttöä kovasti. Saa nähdä millainen kisa meille vielä morsiusneidon kanssa tulee! ;)

 

 

 

kuvat weheartit.com

Ajatuksia nykyajasta, tasa-arvosta ja huomenlahjan symboliikasta

Olipa kerran...

kauan, kauan sitten mies, joka lähti puhemiehen kanssa pyytämään ison talon isännältä tämän tyttären kättä. Isä valitsi tyttärelleen hyvän ja vakaatuloisen miehen, koska se oli tyttären ainoa keino saada leipä pöytään tulevaisuudessa. Tytär oli jo monen vuoden ajan opetellut tärkeitä emännän taitoja ja kutonut kirstullisen pellavaliinoja, nimikoituja lakanoita ja kaikkea mitä tulevassa kodissa tarvitaan. Kun lupa naimisiinmenoon heltisi, nuori sulhanen matkusti kaupunkiin sormusten ostoon. Kun häät oli tanssittu ja morsiamen immenkalvo puhkaistu, antoi mies tuoreelle vaimolleen kotieläimiä, torpan ja maatilkun suon laidasta. Näin vaimo pärjäisi, vaikka jäisi leskeksi. Siinäpä oli sitten nuoren naisen talous kasassa, jos siihen lisätään vielä työ emäntänä ja pian siunaantuvat lapset talon jatkajana ja vanhuuden turvana. Ei puhettakaan korkeasta koulutuksesta, uralla etenemisestä tai kilpailukykyisestä palkasta saati edes omasta tilistä, omista säästöistä ja omasta päätösvallasta sen suhteen mihin omat rahansa haluaisi käyttää. Huomenlahjalla ja vakavaraisella aviomiehellä oli tuolloin siis hyvin tärkeä rooli.

Nykypäivänä meillä naisilla on kaikki ne itsenäisyyden pelivälineet, mistä entisajan naiset eivät osanneet edes haaveilla. Kenenkään meistä ei tarvitse mennä naimisiin tullakseen toimeen, vaan naimisiinmeno on täysin vapaaehtoista ja täysin tunteihin perustuvaa. Silti jotkut meistä odottavat miehiltä yhä niitä asioita, jotka ovat naimisiinmenon yhteydessä olleet ennen oleellisia vain siksi, ettei nainen pystynyt tai sitten se ei vain ollut sopivaa. Tällaisia miehen tehtäväksi luettuja asioita voivat olla toisten mielestä esimerkiksi aloitteen tekeminen, kosinta ja eri kulujen maksaminen. Minusta ne ovat entisaikojen kaikuja, joihin vedotaan romantiikan nimissä ja romantiikallahan puolestaan ei entisaikaan ollut välttämättä mitään tekemistä koko avioliiton tai siihen kuuluvien perinteiden kanssa - niin karua kuin se onkin. En tietenkään sano, etteikö saisi jakaa edelleen asioita miesten ja naisten välillä, vaan kyse on ainoastaan yhdestä näkökulmasta. Omassa parisuhteessani se tuntuisi hyvin vieraalta niin asenteissa, arvoissa kuin ihan käytännön tasollakin. 

Olemme puhuneet huomenlahjasta vasta aika vähän, mutta me joko annamme lahjat toisillemme sulhon kanssa tai sitten päätämme hankkia jotain yhdessä. Katsotaan, mihin lopulta päädymme. Sen sijaan ajatuksen tähän postaukseen antoi Calice, joka kertoi lukeneensa netistä siitä, miten osa naisista on yhä sitä mieltä, että naisen ei kuulu antaa huomenlahjaa. Minä yllätyin tästä. Ammatikseni teen töitä nimittäin historian ja kulttuurin parissa ja siksi mietin toisinaan tarkastikin näitä vanhoja perinteitä enkä voi välttää analysoinnilta (saati sisäisen feministini pään kohoamiselta) tietyissä seikoissa kuten juuri esimerkiksi huomenlahjassa tai siinä, että miehen tehtävä on vaikkapa maksaa vihkisormukset. Meillä mies kyllä tahtoi maksaa suuremman osuuden vihkisormuksista, mutta kieltäydyin vankasti siitä, että hän maksaisi lystin kokonaan. Meillä on ollut molemmilla mahdollisuudet korkeakoulutukseen, hyviin työpaikkoihin ja melkein samankokoiseen palkkaankin, ja siksi olisi lähes tekopyhää haluta tasa-arvoa kaikessa muussa paitsi näissä hääasioissa ja niihin liittyvissä kustannuksissa. Minulle taloudellinen riippumattomuus, koulutus ja työpaikka ovat edustaneet aina itsenäisyyteen liittyviä asioita ja olen siksi iloinen siitä, että pystyn kustantamaan osan sormuksista, joiden tärkeys ja symboliarvo on meille molemmille yhtä korkea. Sama pätee siis huomenlahjaan. En missään nimessä jättäisi sitä yksin mieheni kontolle, koska onhan hääpäivä yhtä iso etappi sulhaselle kuin morsiamellekin ja siksi rakkaani on ehdottomasti lahjan arvoinen. 

Mitä tasa-arvoon tulee, niin minusta se on parhaimmillaan parisuhteessa sitä, että asiat jaetaan, talous jaetaan ja ajatukset jaetaan, mutta kuitenkin niin, että molemmilla on myös täysin omaa päätösvaltaa matkassa mukana esimerkiksi liittyen niihin rahoihin, jotka on omalla työllään tienannut. Tasa-arvo on minulle sitä, että elämä on yhteistä ja tasapainoista, mutta molemmat pystyvät kehittämään ja toteuttamaan itseään myös itsenäisinä ihmisinä. Ja ehkä kaikkein tärkein seikka koko tasa-arvoasiassa on se, että se ei todellakaan koske vain naisten oikeuksia ja siten siis perinteisesti kotitöiden jakamista ja mahdollisuutta työssäkäyntiin, vaan yhtä paljon miehiäkin ja siten esimerkiksi juuri tuota talousasioiden jakamista, jos ja kun nainenkin on mukana työelämässä.

Ohhoh, nyt mentiin tosi kauas huomenlahjasta, mutta tällä postauksella toivon tänne jälleen keskustelua ja pohdintaa, joten antakaas mennä! Mitä ajatuksia tasa-arvo herättää ja miten te sitä toteutatte omassa suhteessanne tai hääjärjestelyissänne? Onko edes olemassa enää asioita, jotka kuuluvat miesten tai naisten tehtäviksi?

kuvat

thelcn.com

mywedding.com

Visiitti juhlapaikalle

Juhlapaikkamme on vanha seuratalo. Viikko sitten kävimme siellä katselemassa paikkoja ja suunnittelemassa. Sovittelimme pöytiä alunperin vanhanaikaisen pitopöydän malliin eli niin sanottuun kampamalliin. Näin me olisimme istuneet vieraiden kanssa samassa pöydässä. 

Kuitenkin heti alussa jouduimme toteamaan, ettei juhlapaikan pöydät riitä niin, että saisimme kaikille hyvät istumapaikat. Nyt siis muutamme ideaa siten, että todennäköisesti me olemme omassa pöydässämme sulhon kanssa kahdestaan. Siinäkin on hyvät puolensa. Saamme jutella vähän ihan keskenämme ja toisaalta ehkä vieraiden on helppo poiketa juttelemaan meille, kun ympärillä ei ole muita. 

Muuten juhlapaikalla käyminen sai ideat oitis lentämään. Mittailimme kuinka valkoinen harso riittäisi juhlatilan kattoon. Suunnittelimme valaistusta ja pihan somistusta. Juhlapaikkamme on hyvin edullinen ja saamme avaimet käyttöömme jo heti hääviikon maanantaina, joten voimme laittaa kaikessa rauhassa paikkoja kuntoon suurta päivää varten. Pienen maalaispaikkakunnan edut ovat mainiot!

kuvat
amoriini.com
Seida

Kotiutunut vihkisormus

Yllättäen sain tällä viikolla tekstiviestin, että vihkisormukseni olisi nyt valmis. Mitä! Sen piti olla valmis vasta kesäkuun lopussa. Tänään kävimme sulhon kanssa hakemassa sormuksen ja samalla tilaamassa sulholle Kalevalakorun Muistojen päivä -sormuksen vihkisormukseksi. Sekin tulee jo parin viikon sisällä eli sitten meillä on sormukset jemmassa elokuuta odottelemassa. (Kuinkahan monta kertaa tässä ehtii käydä vilkuilemassa ja sovittelemassa?) Sulhon sormus on valkokultainen ja sen pintaan tulee hääpäivämme.

Meillä oli jo alunperin ajatuksena hankkia sormukset ennen kesää, niin kaikki kulut eivät kerry elokuulle. Lisäksi putsasimme korurasioiden ja laatikoiden pohjat vanhoista kultakoruista, jotta saamme hintaa pudotettua ja se totisesti kannatti. Olimme ihan yllättyneitä siitä, että saimme lähes kolmanneksen hinnasta pois vanhoilla kasarikoruilla ja ala-asteen aikaisilla delfiinikorviksilla sun muilla! Eli kaivakaa ihmeessä omat korurasianne tällaisten investointien edessä, se selkeästi kannattaa.

Ja sitten se minun aarteeni. Voi että! Sormuksen nähdessäni minua rupesi naurattamaan ja lähes kimitin, että "Ihana! Aivan ihana!" ja myöhemmin sulho totesi, että heti näki kuinka nyt osui ja upposi. Olin jännittänyt sitä kuinka idea isän kihlasormuksen ja äidin rippisormuksen yhdistämisestä ja valkokultarinkuloilla leventämisestä käytännössä toteutuisi ja näyttäisikö se mielikuvissani paremmalta kuin lopulta livenä nenäni edessä, mutta jännitin suotta. Sormus on juuri niin ihana kuin ajattelin. Halusin pelkän vihkisormuksen sen sijaan, että hankkisin vihkin kihlani rinnalle, ja siksi halusin vihkisormuksesta leveän ja ison. Vihkisormukseni on nyt melkein sentin levyinen. Tunnearvoa sormuksellani on valtavasti, sillä siinä yhdistyy tavallaan kolme aikakerrosta: äidin lapsuus ja ripillepääsy, isän ja äidin kihlausaika ja nyt meidän häät ja avioliitto. Ihanaa, rakasta historiaa aina 1970-luvulta tähän päivään asti!

En malta olla paljastamatta kuvaa täällä, sillä olen nyt niin onnellinen, että tämä ilo on pakko jakaa. 

kuvat

kalevalakoru.fi

Seida

Kutsujen kirjekuoret

Ihanat hääkutsumme paljastan täällä vasta sitten, kun ne on toimitettu perille. Askartelimme kaikki jo valmiiksi kuoria myöten, mutta laitamme kutsut postiin etiketin mukaisesti vasta noin kahta kuukautta ennen H-hetkeä eli joskus aikaisintaan toukokuun lopussa.

Kuoria sen sijaan vilautan. Ne taiteltiin ihan tavallisesta harmaan sävyisestä tulostuspaperista ja kiinnitettiin sen ostamani teipin sijaan samanlaisella Averyn tarralla, jollaisia laitettiin hääkarkkiboksien kylkiinkin. Jokaiseen kuoreen tulostettiin sama mietelause, minkä valitseminen oli yllättävän hankalaa. Tarra on ensimmäinen juttu, minkä vieras näkee meidän häistämme ennen kuin on saanut edes kirjekuoren sisältä kutsun käteensä, joten halusimme valita sellaisen tekstin, mikä toisi fiiliksen, että nyt on tiedossa iloiset ja hauskat häät. Muut kriteerit mietelauseelle olivat ne, että ei liian sarkastista eikä liian hempeää. Lopputulos oli tällainen:

Vain pikkupojat ja vanhat miehet tuhahtavat rakkaudelle.

- Louis Auchincloss

kuva Seida

Karkkia hääkansan suuhun

Viikonloppuna teimme hääkarkit valmiiksi ja veimme ne jemmaan elokuuta odottelemaan. Olemme todellakin hyvin aikaisessa, mutta kesästä on tulossa kiireinen, joten meillä oli jo nyt talkoot naisporukalla, jossa viimeisteltiin kutsut, askarreltiin karkit, juotiin kuohuviiniä ja oltiin oikein tehokkaita. Ihana, nauravainen iltapäivä siis!

Hääkarkit askarreltiin pahvimukeista, joiden sisälle tuli silkkipaperia ja Fazerin sinisiä. Purkki leikattiin yläreunasta ja taiteltiin kiinni. Sitten ympärille kietaistiin silkkinauhaa ja kylkeen pistettiin tarra, jossa on mietelause. Malli ja ohje löydettiin Pinterestin kautta, mutta meillä käytettiin ihan valkoisia peruspahvimukeja. Nauhan ja tarran väreina oli maanläheinen ruskea. Tässä siis ohje:

Tulostukseen sopivan Averyn tarrapaperin hankin valmiina ja kohdistukset, tyylit sun muut tein tarrapaperifirman omalla nettiohjelmalla. Idea oli hyvä, mutta toteutus aika vaivalloinen. Valmiit tarrat eivät tallentuneet ohjelmaan, vaikka tarkoitus oli ja jouduin uusimaan myöhemmin koko kirjoitusurakan. Lisäksi teksti ei esimerkiksi osunut aivan täysin tarran keskelle joka kerta, vaikka ruudulla näyttikin siltä. Homma ei siis sovi lyhythermoiselle tai pikkutarkalle, mutta täällä päässä oltiin lopulta kyllä ihan tyytyväisiä. Tarrat siis valmistuivat viimein ja kyllähän ne purkkien sopivat nätisti! Mietelauseet olin etsinyt jo vuosi sitten ystäviemme hääkarkkeja varten valmiiksi ja nyt ne löytyivät helposti tietokoneelta sen kuin kopioi vain. Me emme halua hempeillä liikaa häissämme, joten värssyihin valikoitui enimmäkseen huumorin sävyttämiä lausahduksia ja monenlaisia tokaisuja naisten ja miesten ikiaikaisista eroavaisuuksista. Näillä saadaan toivottavasti vieraiden suupielet korviin ja hyviä keskustelun avauksia pöytäseurueissa!

Lopputulos oli sievä, edullinen ja maanläheinen unohtamatta pilkettä silmäkulmassa! 

ylin kuva pinterest.com

kaksi alinta Seida - pahoittelut kuvan laadusta!

Harjoittelua

Eilen kotimatkalla pysähdyimme sulhon kanssa katsomaan tulevaa vihkipaikkaamme. Puissa oli pienet hiirenkorvat ja koski solisi hiljaa. Kävelimme käsi kädessä kohti meidän alttariamme, siltaa, ja kuvittelimme ympärillemme ystävien hymyilevät kasvot ja elokuisen iltapäivän. Minulle nousi kyyneleet silmiin ja sulho nauroi. Toivottavasti kyynelehtivä morsian saa hänet nauramaan sitten varsinaisen vihkimisen koittaessakin, koska nauru ja ilo rentouttavat aina!

Meillä oli muutenkin hyvin hääpainoitteinen viikonloppu, johon kuului askartelua ja vierailu juhlapaikalla eli nyt on monta postausta tositoimista tiedossa. Iloista alkavaa viikkoa teille!



Laulun sanoja ajatuksella

Olen aiemminkin kertonut, että minulle musiikki on tärkeä juttu. Hääjärjestelyjen osalta huomaan suunnittelevani musiikkipuolta paljon enemmän kuin koristeluita ja askarteluita. Siksi siis pahoittelen heti tätä hieman nillittävää postausta, mutta haluan tuoda esiin yhden näkökulman ja ajatuksen laulun sanoituksista.

Ystäväni mies on soittanut erilaisissa kokoonpanoissa hääjuhlissa. Kerran tässä juttelimme porukalla siitä, miten hääparit pyytävät joskus soittamaan jopa häätansseina sellaisia kappaleita, jotka kuulostavat nimensä perusteella kivoilta, mutta sisältö onkin kaikkea muuta kuin hääjuhlaan ajateltua.

Olen useaan kertaan ihmetellyt täällä hääblogeissa taustakappalevalintoja ja niistä yhtä ehkä helpointa kompastuskiveä, mikä varmasti soi useassa hääjuhlassa ja minkä itse valitsisin ainoastaan moderneihin hautajaisiin. Kyseessä on tietenkin Samuli Putron kappale Olet puolisoni nyt. En kuuntele Samuli Putroa noin muuten, mutta kerran radiota kuunnellessa päätin kuunnella oikein ajatuksella tämän kyseisen kappaleen, koska olimme silloin jo lyöneet hääpäivän lukkoon ja oletin kappaleen liittyvän häihin ja naimisiinmenoon. No eipä liittynyt. Tietenkin jokainen suunnittelee omien häidensä musiikkivalinnat täysin oman päänsä mukaan ja voihan olla, että ihmiset valitsevat synkät kappaleet häihinsä täysin tietoisenakin niiden sanomasta. Minulle kappaleet ovat kokonaisuuksia, joihin ei riitä kiva esiintyjä, hyvä kappalenimi ja melodia, vaan sanoitus on ehkä tärkein osa sitä. Ei meidänkään soittolistalla kaikki kappaleet kerro auringonpaisteesta ja ikuisesti kestävästä rakkaudesta, mutta suomalaisia kappaleita valitessani oli kriteerit korkeammalla ja ainakaan kukaan ei kuole niissä, koska meille häät ovat elämän juhla ja alku perheen perustamiselle.

Meidän häävalssimme on Aleksis Kiven runoon Oskar Merikannon säveltämä Onnelliset, joka kulkee duurisävelessä ja jonka sanoissa yhdistyvät harmonia, luonto ja seesteinen tyytyväisyys. Häävalssi oli helppo valita, koska se edustaa niitä asioita, jotka näkyvät meidän suhteessamme jo nyt ja jotka toivottavasti pysyvät matkassa myös tulevaisuudessa. Valssi kertoo myös kauniista aamusta ja nousevasta päivästä - voiko siis enää parempaa vertauskuvaa olla alkavalle avioliitolle?

Täss seison mä impeni kanssa,
ja kiharamm tuulessa liehuu
ja laaksoen hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

kuva weheartit.com

Treffeillä askartelukaupassa

Tänään minulla ja sulholla oli treffit työpäivän jälkeen ostoskeskuksessa. Kävimme syömässä ja etsimme askartelutarpeita lauantain talkoita varten. Kun kaksi askarteluja karttavaa ihmistä pistetään Sinelliin pyörimään, niin siinä kyllä homma menee nopeasti pään raapimiseksi ja otsaryppyjen syvenemiseksi. Onneksi meillä oli kiva myyjä apuna, joka oli äkkiä jujussa mukana. Nauroinkin hänelle, että painettuihin kutsuihin päätyessämme kuvittelimme sokeasti, että näin vältetään askartelut näppärästi, mutta tässä sitä nyt kuitenkin juostaan organzanauhan perässä. 

Meidän kutsut ovat neliönmuotoiset. Ajatuksena oli mennä tietenkin sieltä, mistä aita on matalin ja hankkia kakkupaperikuorien sijaan sittenkin valmiit kutsukuoret. Mutta kuinkas kävikään? Sopivia neliönmuotoisia kuoria ei löytynyt, vaikka kiersimme tienoon kaikki askartelu- ja kirjakaupat. Löytyneet vaihtoehdot olivat liian isoja ja näyttivät eri parilta kutsujen kanssa ja ne muutamat oikeankokoiset, jotka löytyivät, olivat hinnaltaan 7 euroa per 10 kappaleen paketti. Siis 7 euroa! Meillä kutsuja lähtee matkaan hieman yli 60, joten ei todellakaan tee mieli pistää yli 40 euroa pelkkiin kuoriin. 

Sitten taas tuumattiin urakalla ja oltiin entistä tyytyväisempiä siitä, että kävimme ensin syömässä. Tätä pyöritään eksyksissä ympäri askarteluliikkettä -projektia ei olisi kiva suorittaa nälkäisenä. Päädyimme viimein ostamaan valkoista organzanauhaa kutsujen sitomiseksi. Sitten ostimme vielä harmaata A4:n kokoista paperia, josta armas talkooporukka saa kunnian taitella kirjekuoria. Seuraavaksi piti vielä keksiä millä kuoret suljetaan. Katselimme erilaisia tarroja, mutta meihin kumpaankaan ei iske perinteinen hääkuvasto eli sydämet, sormukset, kyyhkyset sun muut, joten eipä tarrojakaan niin helposti löytynyt. Sydäntarroista löytyi kyllä yksi pellavanvärinen vintage-versio, mutta ne maksoivat 50 senttiä per tarra, mikä taas tuntui aika tyyriiltä, kun näitä tarroja olisi tietenkin pitänyt ottaa myös yli 60. 

Siirryimme ostoksien kanssa seuraavaksi Tiimariin ja sieltä löytyi tarrojen  sijaan teippi, jossa yhdistyi kutsuistakin löytyvä vaalea oranssi sekä pitsikuvio. Teippiä lähti mukaan kolme rullaa ja nyt sitten puuttuu enää postimerkit. Jospa niistäkin löytyisi jotain persikkaa tai vintagea...

Kuva vääristää hieman teipin väriä ja se on todellisuudessa hieman persikkaisempi. Kuvio kuitenkin tulee esille ja sehän juuri on tämän teipin kruunu ja juju! 

kuvat Seida

Asiaa aikatauluista

Olemme miettineet kovasti häiden aikataulua. Meillä vihkiminen on siis klo 15 museosillalla ja sen jälkeen siirrytään noin 19 kilometrin päähän juhlapaikalle, jossa ohjelmaan kuuluu alkumaljat ja hyvin pian sen jälkeen ruokailu, jota seuraa kahvit ja kakku ennen bändiä. Hääbändimme toivoi voivansa lopettaa soiton klo 24 eli näin ollen häävalssi kajahtaisi klo 21. Bändin jälkeen vuorossa olisi ilotulitus ja sen jälkeen nousisi DJ lauteille ja jatkot kestäisivät toivottavasti pitkälle aamuyöhön.

Kysyin jo etukäteen seurakunnalta pystyisikö vihkimistä aikaistamaan puolella tunnilla ja se sopii heille, mutta toisaalta klo 15 olisi helppo tasaluku. Huomenna kutsut menevät painoon ja niissä lukee tuo klo 15, jota tuskin lähdetään kuitenkaan enää muuttamaan (vaikka vielä ehtisikin). Toinen aikataulua nopeuttava ja tiivistävä seikka olisi siirtää vihkiminen museosillalta suoraan juhlapaikalle, mutta juhlapaikan piha ei ole lainkaan niin kaunis, idyllinen ja romanttinen kuin vanha silta. Vihkiminen on meillä normaalia lyhyttä kaavaakin lyhyempi, koska suurin osa vieraista joutuu seisomaan. Tuoleja varataan ulkovihkimiseen ainoastaan vanhuksille ja muutama varatuoli lisäksi, jos paikalla on raskaana olevia tai jos sattuu olemaan kova helle ja se rupeaa heikottamaan jotakuta. Näin ollen alkumaljoja nosteltaisiin todennäköisesti juhlapaikalla jo neljältä ja siitä heti alkaisi ruokailu sun muu juhlahumina.

Ehtiikö siis 120 vieraan joukko syömään lämpimän ruuan ja kakkukahvit, juomaan ja katsomaan muutaman ohjelmanumeron noin neljän tai viiden tunnin aikana ilman kauheaa kiirettä? 

Olisi kiva, että aikataulussa olisi väljyyttä, mutta ettei vieraiden tarvitsisi kuitenkaan odotella, vaan homma soljuisi mukavasti ja rennosti eteenpäin.

kuva weheartit.com

Tök!

Lounastauolta moi! Kun arki näyttää kiireisimmän ja touhukkaamman puolensa, meinaavat hääasiat jäädä tyystin jalkoihin. Välillä täytyy ottaa melkein aikalisä kaikesta vaaleanpunaisesta, jotta niistä innostuisi pian taas uudelleen. Ehkä häiden järjestäminen on niin iso ja pitkäaikainen juttu, että ilmassa on väistämättä välillä kisaväsymystä. Sähköpostit lentävät parhaillaan painotalon kanssa ja jännittää saammeko valmiit kutsut siihen mennessä jatkokäsittelyyn kuin ajattelimme. Ilotulitusasia on hiertänyt enemmän kuin kuvittelimme, koska siitä firmasta ei kuulunut mitään, joka oli lupautunut järjestämään moisen ja kun huutelin perään, sain vastaukseksi, että he ovat delekoineet homman eteenpäin toiselle firmalle, mutta näköjään kukaan ei ilmoittanut meille mitään. Nyt odotamme jännityksellä lopputuloksia ja saa nähdä pysyykö budjetti samana tämän homman nakittamisen jälkeen vai miten tässä nyt käy. Ilotulituksen haluaisimme niin kovasti, koska se on armaan sulhoni unelma.

Aikamoista säätämistä siis. Naimisiin me haluamme, mutta jospa skippaisi ne juhlat kokonaan. Esimerkiksi täältä löytyy todella kaunis tarina siitä, kuinka naimisiin voi mennä pienesti, kauniisti ja salaisesti. Juuri nyt odotan jo melkein häiden jälkeisiä päiviä, kun istutaan tuoreen aviomieheni kanssa rantasaunan terassilla ja mietitään, että huh, tässä sitä nyt ollaan, naimisissa, ja onpas vihdoin hiljaista ja rauhaisaa häähumun jälkeen. Puuh, ehkä tämä tästä taas. Ja on jotain hyvääkin: kävin vappuaattona sovittamassa kultasepän luona vihkisormukseni raakiletta ja siitä tulee ihana!

Tökkiikö muita omat häät? (Tai toisten häät, siitäkin saa avautua!)