8.5.2013

Treffeillä askartelukaupassa

Tänään minulla ja sulholla oli treffit työpäivän jälkeen ostoskeskuksessa. Kävimme syömässä ja etsimme askartelutarpeita lauantain talkoita varten. Kun kaksi askarteluja karttavaa ihmistä pistetään Sinelliin pyörimään, niin siinä kyllä homma menee nopeasti pään raapimiseksi ja otsaryppyjen syvenemiseksi. Onneksi meillä oli kiva myyjä apuna, joka oli äkkiä jujussa mukana. Nauroinkin hänelle, että painettuihin kutsuihin päätyessämme kuvittelimme sokeasti, että näin vältetään askartelut näppärästi, mutta tässä sitä nyt kuitenkin juostaan organzanauhan perässä. 

Meidän kutsut ovat neliönmuotoiset. Ajatuksena oli mennä tietenkin sieltä, mistä aita on matalin ja hankkia kakkupaperikuorien sijaan sittenkin valmiit kutsukuoret. Mutta kuinkas kävikään? Sopivia neliönmuotoisia kuoria ei löytynyt, vaikka kiersimme tienoon kaikki askartelu- ja kirjakaupat. Löytyneet vaihtoehdot olivat liian isoja ja näyttivät eri parilta kutsujen kanssa ja ne muutamat oikeankokoiset, jotka löytyivät, olivat hinnaltaan 7 euroa per 10 kappaleen paketti. Siis 7 euroa! Meillä kutsuja lähtee matkaan hieman yli 60, joten ei todellakaan tee mieli pistää yli 40 euroa pelkkiin kuoriin. 

Sitten taas tuumattiin urakalla ja oltiin entistä tyytyväisempiä siitä, että kävimme ensin syömässä. Tätä pyöritään eksyksissä ympäri askarteluliikkettä -projektia ei olisi kiva suorittaa nälkäisenä. Päädyimme viimein ostamaan valkoista organzanauhaa kutsujen sitomiseksi. Sitten ostimme vielä harmaata A4:n kokoista paperia, josta armas talkooporukka saa kunnian taitella kirjekuoria. Seuraavaksi piti vielä keksiä millä kuoret suljetaan. Katselimme erilaisia tarroja, mutta meihin kumpaankaan ei iske perinteinen hääkuvasto eli sydämet, sormukset, kyyhkyset sun muut, joten eipä tarrojakaan niin helposti löytynyt. Sydäntarroista löytyi kyllä yksi pellavanvärinen vintage-versio, mutta ne maksoivat 50 senttiä per tarra, mikä taas tuntui aika tyyriiltä, kun näitä tarroja olisi tietenkin pitänyt ottaa myös yli 60. 

Siirryimme ostoksien kanssa seuraavaksi Tiimariin ja sieltä löytyi tarrojen  sijaan teippi, jossa yhdistyi kutsuistakin löytyvä vaalea oranssi sekä pitsikuvio. Teippiä lähti mukaan kolme rullaa ja nyt sitten puuttuu enää postimerkit. Jospa niistäkin löytyisi jotain persikkaa tai vintagea...

Kuva vääristää hieman teipin väriä ja se on todellisuudessa hieman persikkaisempi. Kuvio kuitenkin tulee esille ja sehän juuri on tämän teipin kruunu ja juju! 




kuvat Seida

4 kommenttia:

  1. Voi miten söpöä teippiä :) Persikkaisena tosin varmaan vielä ihanampi. Jostain kumman syystä mulle tulee ton kuvan punasen värin takia mieleen maatuskanuket :D mut eikai sekää, maatuskat on kivoja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuskat on just hyvät! ;)

      Poista
  2. Hilja11.5.13

    Heippa taas! Valmiit kuoret on tosiaan aivan järkyttävän hintaisia.. Jos taittelu ja liimaus (?) käy työlääksi, ompelemalla kuoren sivujen yhdistäminen on yksi vaihtoehto. Me ostetaan kutsuihin rautakaupasta ruskeaa suojapaperia (mitä remonteissa yms levitetään lattialle suojaksi) ja leikataan ne suorakulmion muotoon ja yhdistetään ompelemalla. Halpa ja persoonallinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Meillä ratkaistiin homma niin, että taiteltiin kuoret ihan tavallisesta harmaasta tulostuspaperista ja lätkäistiin tarralla kiinni. Kirjoittelen pian tästä lisää postauksen merkeissä! :)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...