5.5.2013

Asiaa aikatauluista

Olemme miettineet kovasti häiden aikataulua. Meillä vihkiminen on siis klo 15 museosillalla ja sen jälkeen siirrytään noin 19 kilometrin päähän juhlapaikalle, jossa ohjelmaan kuuluu alkumaljat ja hyvin pian sen jälkeen ruokailu, jota seuraa kahvit ja kakku ennen bändiä. Hääbändimme toivoi voivansa lopettaa soiton klo 24 eli näin ollen häävalssi kajahtaisi klo 21. Bändin jälkeen vuorossa olisi ilotulitus ja sen jälkeen nousisi DJ lauteille ja jatkot kestäisivät toivottavasti pitkälle aamuyöhön.

Kysyin jo etukäteen seurakunnalta pystyisikö vihkimistä aikaistamaan puolella tunnilla ja se sopii heille, mutta toisaalta klo 15 olisi helppo tasaluku. Huomenna kutsut menevät painoon ja niissä lukee tuo klo 15, jota tuskin lähdetään kuitenkaan enää muuttamaan (vaikka vielä ehtisikin). Toinen aikataulua nopeuttava ja tiivistävä seikka olisi siirtää vihkiminen museosillalta suoraan juhlapaikalle, mutta juhlapaikan piha ei ole lainkaan niin kaunis, idyllinen ja romanttinen kuin vanha silta. Vihkiminen on meillä normaalia lyhyttä kaavaakin lyhyempi, koska suurin osa vieraista joutuu seisomaan. Tuoleja varataan ulkovihkimiseen ainoastaan vanhuksille ja muutama varatuoli lisäksi, jos paikalla on raskaana olevia tai jos sattuu olemaan kova helle ja se rupeaa heikottamaan jotakuta. Näin ollen alkumaljoja nosteltaisiin todennäköisesti juhlapaikalla jo neljältä ja siitä heti alkaisi ruokailu sun muu juhlahumina.

Ehtiikö siis 120 vieraan joukko syömään lämpimän ruuan ja kakkukahvit, juomaan ja katsomaan muutaman ohjelmanumeron noin neljän tai viiden tunnin aikana ilman kauheaa kiirettä? 

Olisi kiva, että aikataulussa olisi väljyyttä, mutta ettei vieraiden tarvitsisi kuitenkaan odotella, vaan homma soljuisi mukavasti ja rennosti eteenpäin.






kuva weheartit.com

9 kommenttia:

  1. Uskon että ehtii hyvinkin, 4-5 tuntia on pitkä aika.

    Apropoo, meidän pitopalvelun omistaja kertoi kerran tavatessamme, että hänen näkemänsä "ennätys" tässä suhteessa on ollut, kun 120 hengen juhlaseurue oli sujuvasti ottanut ruokaa buffasta kahden kierroksen verran ja ehtinyt saada lautasensa tyhjäksi alle tunnissa :D Siinä ei oo kyllä paljon seurusteltu syömisen lomassa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tuohan kuulostaa ainakin aikataulun kannalta hyvältä! Toivottavasti meidänkin vierasjoukko on sen verran nälkäistä sakkia, että ruokailu sujuu ripeästi. :D

      Poista
  2. Mun täytyy sillalla parkkeerata jonkun tuolin läheisyyteen, etten hetken päästä oo pitkin pituuttani pyörtyneenä siellä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tai sit parkkeeraat jonkun salskean sinkkumiehen lähelle ja pyörryt sen käsivarsille! ;D

      Poista
  3. Nii toihan oli se alkuperäinen suunnitelma! ;D

    VastaaPoista
  4. Uskon, että kerkiään. Mutta painottakaan ehdottomasti tiukkaan sävyyn pitopalvelullenne, että ruokailun pitää alkaa tiettyyn kellon aikaa, koska näitä on nähty.. että pitovalvelulla kestääkin. Itse kokkina en vaan voi käsittää mikä siinä on vaikeaa, että jos ruoka pitää olla valmiina esim. klo 15 eikä klo 15.15.. ;)

    VastaaPoista
  5. Joo, täytyy sanoa! Onhan niitä tosiaan nähty, kun vieraat odottaa, esim. just ne viime kesän häät samassa paikassa. ;)

    Hei, huomenna nähdään! <3

    VastaaPoista
  6. Sulle on tunnustus mun blogissa :) http://piukkutahtoo.blogspot.fi/2013/05/tunnustus-minulle-ai-etta.html

    VastaaPoista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...