25.3.2013

Mitä tehtäis avioliiton ensimmäisinä päivinä?

Me toivomme häälahjaksi kannatusta häämatkakassaan, koska meillä on tavaraa ihan riittävästi kahden huushollin yhdistyttyä pari vuotta sitten. Haaveilemme hiekkarannoista ja palmunoksista, turkoosista merestä ja uima-altaan reunalla nautituista drinkeistä. Tarkoitus olisi lähteä tropiikin suuntaan sitten, kun syksy on pimeimmillään tai talven pakkaset kiristyvät entisestään. Elokuussa Suomen kesä on vielä niin kaunis, ettei täältä malta mihinkään lähteä. 

Heti häiden jälkeen olisi kiva tehdä kahdestaan jotain ennen arkeen palaamista. Nollata mieltä ja kroppaa kaiken jännittävän jälkeen sekä juhlia alkanutta avioliittoa. Siksi olemme miettineet pientä irtiottoa kotimaassa siten, että suuntaisimme Lappiin, Kuusamoon, Kolille tai Ahvenanmaalle. Myös vajaan viikon matka johonkin päin Eurooppaa voisi olla mukava, mutta jotenkin kallistuisin silti noihin luonnonläheisempiin vaihtoehtoihin. 

Mietimme jopa Kuusamon Karhunkierrosta, mutta se saattaa olla ihan liian hurja alku avioliitolle varsinkin tällaisen parin kohdalla, jolle kyseessä olisi ensimmäinen oikeasti pitkä vaellus ikinä. Mutta kaikkeahan voi haaveilla!




kuvat
luontoon.fi
ruka.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...