2.7.2013

Kertomus polttareista, osa 2

Niinpä niin, ruutulippujen liehuessa saavuin siis kohteeseen, suureen kangasniemeläiseen mökkiin. Polttariväkeä oli kaiken kaikkiaan 13 henkeä ja lauantaina minun yllätyksekseni mökillä poikkesi vielä pari tyyppiä lisää. Siitä enemmän myöhemmin. Porukkaan kuului sisko ja serkkuja sekä liuta ystäviä, jotka olen saanut elämääni lapsena, yläasteelta, lukiosta, yliopistosta ja sulhon kautta. Perjantai-illan ohjelma oli rento ja sillä virittäydyttiin viikonlopun polttaritunnelmiin.

Ystävät olivat tehneet minulle perjantai-illan yllätykseksi diaesityksen, jossa jokainen dia liittyi kunkin polttarivieraan ja minun yhteiseen historiaan. Kun esitys alkoi, minulta pääsi itku. Tunsin oloni niin hyväksi ja tuntui, että nämä rakkaat ihmiset todella halusivat viettää polttariviikonlopun kanssani ja ilahduttaa ja yllättää minut. Se on tavattoman onnellinen ja kiitollinen tunne.

Kun ensimmäiset itkut oli itketty, oli aika vaihtaa meininki hieman räväkämpään. Istuuduimme kaikki ison pöydän ympärille ja siskoni kysyi arvaisinko mitä seuraavaksi oli vuorossa. Koska olen perso suklaalle, ohjelmanumero liittyisi siihen. Eteeni iskettiin pipo ja hanskat eikä minulla sytyttänyt yhtään. Sitten pöydälle pistettiin haarukka ja veitsi. Vieläkään en arvannut. Viimeisenä tuli suklaalevy ja sitten repesin nauramaan! Vuorossa oli lapsuudenaikaisten synttärijuhlien hitti, suklaansyöntikisa! Siinä siis heitetään vuorotellen noppaa ja kun luvuksi tulee kuusi, täytyy kiskaista pipo päähän, hanskat käteen, tarttua haarukkaan ja veitseen ja yrittää syödä suklaata. Noppa jatkaa matkaansa ja vuoro vaihtuu kiireellä heti, kun joku muu heittää kuutosen. Peli on nopeatempoinen ja hälisevä ja päättyy, kunhan viimeisetkin suklaanmurut ovat hävinneet.


 
Perjantai-iltana mökki hiljeni puolenyön jälkeen. Nukuin levottomasti, koska mielessä pyöri kaikki päivän yllätykset. Levoton yö ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan tämä morsion rupesi nauramaan peiton alla aamukahdeksalta, kun yhtäkkiä tuvan puolella oli käännetty soittimen nupit kaakkoon ja kaiuttimista pämähti taas torpan herätykseksi Jari Sillanpään Liekeissä soimaan. Mitä kaikkea uusi päivä toikaan mukanaan, siitä lisää myöhemmin!
 
kuva Taru Sairanen

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta:) Tulee niin omat polttarifiilikset mieleen:) Tuo suklaansyönti kisa oli mulle ihan uus tutavuus, onneksi taitaa siis toimia myös aikuisporukassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii tosi hyvin! Meillä ainakin meininki oli ihan hulvatonta ja pipo vaihtoi kiljumisen säestämänä omistajaa, kun joku heitti kuutosen! :D

      Poista
  2. Hyvä ettei lähteny tukka päästä kun seuraava syöjä nappas pipon itselleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihan kuin olisi maailman viimeinen suklaalevy kyseessä! :D

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...