11.3.2013

Poutaa elokuuksi

Maaliskuun nimi juontuu siitä, että silloin maa tulee esiin lumen alta. Hieman heikolta näyttää maan näkymisen mahdollisuus, kun mittari pysyttelee jatkuvasti pakkasen puolella. Se ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, sillä sanotaan, että kylmä maaliskuu tietää lämmintä ja poutaista elokuuta. Toivottavasti vanha kansa tietää! Olisi mahtavaa, jos silloin ei sateenvarjoja tarvittaisikaan, vaikka nyt olemme varautuneetkin lähes kaikenlaisiin sääilmiöihin, joita luonto voi meille silloin suoda. 

Miksi halusimme häät elokuussa? Meitä kiehtoi eniten loppukesän kypsyys ja hämärtyvät illat. Syksy olisi ollut myös hyvä vaihtoehto, mutta olisi tuuria saada juuri hääpäiväksi se kirkas ja kuulas aurinkoinen syyspäivä, jolloin syksy antaa parastaan. Toki jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Alkuvuosi on juhlien suhteen aina hiljainen, joten häät helmikuussa tai maaliskuussa olisi takuulla piristävä merkintä kaikkien kalentereissa. Kevät on kaunista ja herkkää aikaa ja luo siksi puolestaan ihanat puitteet hääjuhlalle puhumattakaan kesäöistä, jotka täyttyvät valosta ja houkuttelevat valvomaan aamuun asti!

Minä vuodenaikana haluaisit mennä naimisiin?


 







kuvat
weheartit.com
cartinafinland.fitabb.fi

4 kommenttia:

  1. Loppukesästä tai syksyllä... en osaa oikein sanoa. Kuten totesit, joka vuoden ajassa on jotain kivaa! Kevätkin on niin ihanaa aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jokaisessa on puolensa, jota hyödyntämällä saisi ihanat juhlat aikaiseksi mihin vuodenaikaan vain. :)

      Poista
  2. Toivottavasti maaliskuu on kylmä myös ensi vuonna ; ) Ihanan tunnelmallisia kuvia! Itse olen elokuun lapsi, ja kyllä niissä loppukesän illoissa vain on sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä minäkin silti kallistun sinne loppukesään! Toivotaan kylmää maaliskuuta ensi vuodellekin. ;)

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...