20.11.2012

Hääkassan ei tarvitse olla pohjaton

Sain ystävältäni vanhoja koukuttavia häälehtiä ja yhden artikkelin otsikko julisti hääkassan pohjan puolesta. Sen puolesta kyllä kannattaakin tehdä julistustyötä. Raha on luonnollisesti tärkein häiden suunnittelua ohjaava tekijä. Häihin saa takuulla uppoamaan rahaa halutessaan vaikka kuinka, mutta ainakin tällaisten tavan pulliaisten on mietittävä, mikä on tärkeää ja mistä säästetään. Pääkaupunkiseudulla häät ovat usein kalliimmat kuin muualla Suomessa, mikä johtuu kovemmasta kilpailusta. Kehäteiden ulkopuolella häiden budjetti pyörii tavallisesti noin 5000 euron hujakoilla. Häät pystyy kuitenkin halutessaan järjestämään vielä edullisemmin ja siksi onkin muistettava koko häätouhun punainen lanka: avioliittoon vihkiminen on ilmaista.

Naimisiin.info-sivuston kautta löytyy oppaat hääbudjetin suunnitteluun. Jos vertaa 100 ja 20-50 vieraan hääjuhlia varten tehtyjä budjetteja, on eroa noin 15 000 euron verran. Jestas, sillä rahalla saisi jo uuden auton tai käsirahan asuntoa varten! On kuitenkin huomattava listojen eroa eri rahareikien kohdalla, sillä esimerkiksi 100 vieraan listassa hääpuku on ostettu omaksi ja 20 vieraan listassa vuokrattu. Näin ollen isojenkin häiden budjettia saa halutessaan nipistettyä monestakin kohtaa.

Ymmärrän hyvin sen, että hääpäivä on ainutlaatuinen ja siihen halutaan panostaa. Naimisiin mennään vain kerran (tai tällä ajatuksella häitä ainakin suunnitellaan), joten tottakai hääpäivä on jotain sellaista, mitä ei enää toiste tule. Silti minussa ainakin realisti kohottelee auttamatta päätään ja muistuttaa, että hääpäivä kestää saman 24 tuntia kuten tämä tuikitavallinen tiistaipäiväkin. Monet hääparit puhuvat siitä, kuinka häitä suunniteltiin pitkään ja hartaasti ja sitten itse päivä olikin hetkessä jo ohitse. Uskon, että hääpäivä on aina mieleenpainuva olipa juhlat suuret tai pienet, näyttävät tai vaatimattomat tai jotain ihan muuta. Seuraavaksi esittelen meidän hääjuhlamme rakennuspalikat ja budjetin kulmakivet.

Pukeutuminen:
Näillä näkymin aion ostaa kengät ja vuokrata puvun. Mieheni oli viime kesänä ystäviemme häissä bestmanina ja osti silloin uuden tumman puvun sillä ajatuksella, että se yllä astellaan papin eteen ensi kesänä. Miehelle todennäköisesti vuokrataan puvun alle sulhasliivi. Kaasolleni annan vapauden pukeutua haluamallaan tavalla, mutta morsiusneidon kohdalla voidaan miettiä puvun vuokrausta. Lisäksi pukeutumiseen kuuluu kukkakoristeet minulle, miehelleni, bestmanille, kaasolle sekä vanhemmille ja morsiusneidolle. Mitä tämän morsiamen kaunistumiseen muuten tulee, aion käydä kampaajalla ja meikissä sekä hoitaa nämä lohkeilevat rumat kynteni kauniiksi.

Vihkiminen:
Kuten sanottua, avioon pääsee ilmaiseksi. Lisäksi vihkipaikkamme luonnon keskellä on ilmainen. Varsinaisen vihkimisen osalta rahaa menee saippuakuplapulloihin, esiintyjään ja mahdollisiin koristeisiin, mutta koska museosilta on kaunis jo sellaisenaan, ovat koristeet todennäköisesti aika vähäiset. Hääautona on näillä näkymin erään ystävämme kuplavolkkari ja auton perään laitettavat kolistimet kaivetaan nurkista.

Juhlapaikka:
Juhlapaikka maksaa 240 euroa eli se on edullinen suhteessa moneen esimerkiksi kaupunkien juhlapaikkoihin. Juhlapaikan koristeisiin menee rahaa jonkin verran, vaikka mahdollisimman paljon yritämme käyttää jo valmiina olevia juttuja sekä luonnosta saatavaa materiaalia. 

Ruokailu:
Olemme saaneet tarjouksia pitopalveluista ja nyt yksi on alustavasti varattu. Pitopalvelu on häiden suurin menoerä. Lisäksi rahaa menee Tallinnan reissuun, josta on tarkoitus tuoda tuliaisina kaikki häissä tarjottavat juomat. Omien alkoholijuomien mahdollisuus oli ensisijainen ehto juhlapaikkaa valitessamme.

Bändi:
Tämä on vielä auki lähes kokonaan. Tiedusteluja on lähetetty moneen suuntaan, mutta vielä ei ole lyöty lukkoon mitään. Elävää musiikkia tulee, mutta millaista ja millä budjetilla, se selviää toivottavasti pian.

Muut:
Hääbudjetissa on otettava meidän häissämme huomioon lisäksi hääkarkit, sillä tämä morsian rakastaa mietelauseita, joten hääkarkit tulevat tietenkin osaksi häähumua. Oma osuutensa menee myös kutsuihin ja kiitoskortteihin. Mieheni haaveilee lisäksi ilotulituksesta, jonka osuus selviää myös tässä pikkuhiljaa. Naimisiinmenon tärkein menoerä on sormukset, joihin liittyviä ajatuksia ja suunnitelmia on paljon ilmassa. Niihin palataan tällä foorumilla myöhemmin.

Yhteenveto:
Haluamme juhlia häitä ja avioliittoamme hyvällä meiningillä suuren ystäväporukan ympäröimänä. Siksi hääbudjetin tärkein osuus on ruualla ja juomalla. Haluamme visuaalisesti kauniit ja tunnelmalliset häät, mutta pääpaino on sillä, mikä tuntuu hyvältä emmekä usko, että sitä tunnetta löytyy suuren budjetin kautta, vaan sen tekee rakkaus, varmuus, juhlamieli ja ympärillä olevat ihmiset. 

Lähteet:
http://www.voice.fi/suhteet/haasuunnittelija-paljastaa-nain-suuri-on-suomalaisten-haabudjetti/4/34612
http://www.naimisiin.info/haaopas/budjetti100.html
http://www.naimisiin.info/haaopas/budjetti20.html

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Häihin ei todellakaan ole pakko upottaa järkyttäviä summia rahaa, vaikka joudunkin tunnustamaan, että meidän häiden kohdalla on käymässä juuri näin. Yksi syy juhlien hintavuuteen on se, että juhlimme Helsingissä, mutta sekin on käytännössä vain tekosyy, sillä saahan täältäkin edullisia juhlapaikkoja. Meille nyt vain omimmalta tuntuva ratkaisu sattui olemaan ravintolatila.

    Mutta todellakin itse tekemällä ja eri vaihtoehtoja vertailemalla saa säästettyä pitkän pennin! Tärkeintähän on se tunnelma ja se rakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja tärkeintä on juuri se, mikä tuntuu omalta. Meille esimerkiksi ravintolatila olisi paikkana (ja systeeminä) vieraampi kuin tällainen maaseudun seuraintalo. :)

      Poista
  2. Kyllä sitä tunnetta irtoo isosta budjetistaki, todennäkösemmin ahistusta ;D
    Mutta asiaa kirjotat! Ja mitä enemmän mä kuulen ja luen teidän suunnitelmista, niin sitä enemmän mä odotan elokuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja musta on ihana kuulla, että odotat elokuuta! <3

      Poista
  3. Tosi kiva postaus :) Täälläkin säästetään menoissa mahdollisuuksien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän häihin voi kehitellä vaikka minkälaisia unelmia, jos kaikki olisi mahdollista, mutta realistinen täytyy silti olla, varsinkin, kun suurin osa budjetista säästetään itse.

      Poista
  4. Hyvä teksti, yhteenveto kiteyttää hienosti omatkin ajatukseni. Me valittiin hääjuhlapaikaksi Hämeenlinna mm. sen vuoksi, että Hki:ssä olisi tullut tosi paljon kalliimmaksi. Me panostetaan tiettyihin juttuihin ja pihistetään tietyissä, joistakin ideoista luovutaan kokonaan, mutta täytyy sanoa, että kokonaiskustannusten määrä on yllättänyt siitä mitä oletettiin alunperin menevän. Ja kaikkea ei voi saada, jos ei oo rahaa niinku roskaa, näin se vaan on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tiettyjen asioiden kohdalla on erityisesti mietittävä, miten tehdään. Meillä on nyt suurena pohdinnan aiheena hääbändi, koska pari erittäin hyvää vaihtoehtoa on olemassa, mutta hinnat ovat sitä luokkaa, että ne saattavat jäädä toteutumattomien hääunelmien mappiin. Ehkä palataan niihin sitten joskus 50-vuotisjuhlissa. ;D

      Poista

Ajatuksia, ideoita, fiilistelyä...